Miksi tulevaisuutta ei kannata odottaa



"Annamme asioiden avautua pala kerrallaan juuri niin kuin meille on tarkoitettu – tyytyväisinä."



Mikään ei pelota ihmisiä niin paljon kuin katsoa omaan sisimpään. 


Olen jo pari vuosikymmentä kuullut ja lukenut, miten meidän on hyvä siivota mennyttä painolastia. Sitä, jota raahaamme selässämme. Olen siitä myös kirjoittanut. Tosiasia on, ettei kukaan kanna mitään selkänsä päällä vaan sisällään.

Jos kävelet kadulla ja näet ihmisen, joka muistuttaa sinua jostakin vanhasta, ja lihaksesi kiristyvät tai suru nousee kurkkuusi, mistä se kertoo? Siitä, että kannat sisälläsi vielä jotain, jonkinlaista tukosta, joka sinun olisi hyvä kohdata ja vapauttaa.

Jos tunnet jonkin vanhan tuoksun ja hermostut, mistä se kertoo? Se kertoo siitä, että olisi hyvä katsoa sisimpään ja purkaa, purkaa.

Kun tuttu ihminen soittaa ja huoli nousee sisälläsi, mistä se kertoo? Siitä, että sinulla on vielä möykkyjä sisälläsi.

Kun kohtaat minkä tahansa esteen ja hermostut, mistä se kertoo? Se kertoo siitä, että kuvittelet tietäväsi, miten asioiden pitäisi mennä ja odotat esteettömän etenemisen olevan jokin pelastus – jotain parempaa kuin se, mitä on nyt.

Omaa sisintä voi siivota ennen kaikkea niin, että antaa tunteiden tuntua ja katsoo niitä silmästä silmään. Se voi olla pitkäkin prosessi, mutta se kannattaa. Tunteiden tunteminen ei tarkoita hallitsematonta reagoimista vaan nimenomaan halua puhdistaa omaa sisintä ja vapautua vanhasta turhasta painolastista.

Tulevaisuus ei tule olemaan jotain oikeasti parempaa kuin tämä hetki


Kun tulevaisuus saapuu, on taas vain tämä hetki – hetki, jossa sekuntiviisari värähtää. Missään muualla emme voi oikeasti olla kuin tässä hetkessä. Jos kuvittelemme, että jokin saavutus tai onnistuminen tulevaisuudessa tulee tuomaan meille kestävää onnellisuutta, erehdymme. Siinäkin "menestyksen" hetkessä törmäämme pian taas itseemme – omiin möykkyihimme, negatiivisiin ajatusmalleihin ja muihin vanhoihin tapoihimme.

Saavutuksista voi iloita, mutta ulkoiset saavutukset eivät todellakaan ole resepti kestävään onnellisuuteen eli mielenrauhaan.

Siksi viisas opettelee koko ajan sukeltamaan syvemmälle tähän hetkeen, joka voi olla kenelle tahansa se viimeinen hetki ennen kuolemaa. Mitä enemmän olemme läsnä, ilman arvioimista, tuomitsemista tai pään muuta neuroottista pölpötystä, sitä paremmin voimme hyväksyä, että tässä hetkessähän on muuten kaikki, mitä nyt kehitykseni kannalta tarvitsen.


Elämää on hyvä elää hieman sokkona

Tässä oravanpyörien ja kilpajuoksujen yhteiskunnassa on haasteellista löytää mielenrauhaa. Mutta kun elämä riittävästi koettelee, halumme mielenrauhaan usein kasvaa. Samalla alamme ymmärtää, ettemme voi hallita toisia ihmisiä tai tapahtumien kulkua loputtomiin. Kun lopetamme vänkäämisen, väkisin puskemisen ja pakkomielteisen tulevaisuuteen tuijottamisen, voimme antaa asioiden olla ja silloin – wow, mikä helpotus! Mielemme rauhoittuu ja palaamme ikään kuin takaisin tähän ihanaan hetkeen. Annamme asioiden avautua pala kerrallaan juuri niin kuin meille on tarkoitettu – tyytyväisinä.

Tämä ei tarkoita passiivisena elämistä, mutta se tarkoittaa sitä, että aktiivisten tekojemme ja valintojemme takana on ilo eikä jokin epätoivoinen yritys saada parempi elämä "jossakin tuolla tulevaisuudessa".

Mieleeni tulee kesykyyhky, joka rauhassa nokkii maasta eväänsä, tarkkailee ympäristöään ja yön jälkeen herää uuteen päivään tekemään sen, mikä on sen luonnollinen olemisen muoto. Ei se mieti, mitä ensi vuosi tuo tai tykkääkö joku toinen siitä. Samalla aurinko paistaa sen höyheniin tai sade ripsottaa katolle lätäkön, josta voi juoda.

Kyllä, koko elämä on aina hetkessä, ja siitä hetkestä kannattaa tehdä paras mahdollinen mutta ei niin, että hetkessä tähdätään vain johonkin palkintoon tulevaisuudessa. Palkinto löytyy aina tästä hetkestä ja rauhasta, jolle voimme sisällämme tehdä tilaa. Se on todellista menestystä.




Tunnisteet: , , , , , , , ,