keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Kun jokainen henkäys voi olla viimeinen

MISTÄ KESTÄVÄÄ ONNELLISUUTTA?




Tuoko isojen ulkoisten tavoitteiden saavuttaminen ihmisen elämään kestävän onnellisuuden? Tuovatko painon pudottaminen, parisuhde, työpaikka tai lottovoitto kestävän onnellisuuden?

Eivät muuten tuo.

Raha, mitalit, kehut, hyvä ulkonäkö ja iso joukko seuraajia sosiaalisessa mediassa voivat tuoda meille nosteen tunteen, mutta tuota nostetta seuraa aina vääjäämättä laskun tunne. Usein ihmiset käyttävät ulkoisia "juttuja" tai toisia ihmisiä kuin paikkana jollekin sille, mikä omassa elämässä tai sisimmässä on solmussa. Mitä enemmän saavutamme jotain ulkoista ja luulemme olevamme nyt sen ansiosta onnellisia, sitä enemmän ego (pieni mielemme, joka rakentaa meille valheellista identiteettiä) toteaakin: 

More is more - enemmän pitää taas saada jostain!

Tuollainen kierre on loputon.

Onneksi joskus käy niin, että kun ihminen kärsii paljon, hän oppii päästämään irti kaikesta turhasta ja yrityksestään kontrolloida elämää. Tällainen irtipäästäminen on hieno taito. Sitä seuraa vääjäämättä myös kasvava kyky hyväksyä asiat ja ihmiset sellaisina kuin ne ja he ovat. Samalla sisimmästä alkaa löytyä mittaamattoman arvokasta levollisuutta – läsnäoloa tässä ja nyt.

Todellinen onnellisuus ei ole jatkuvaa säkenöivää hypetystä vaan hiljaista ja levollista. Pinta voi toki aaltoilla: voimme miettiä vakavana jotakin haastetta tai nauraa hyväntuulisena isoon ääneen. Pinnan aaltoilusta huolimatta onnellisuus voi koko ajan tuntua syvällä sisällä. Näin olen itse kokenut viime kuukausina.

Tässä muutama asia, joilla olen rakentanut elämääni hyvään suuntaan:

  • Teen itseni näköistä työtä. Se ei tarkoita, että huutaisin aina "hip hei" ja kirmaisin kiitolaukkaa ilman väsymystä.
  • Olen monesta asiasta kiitollinen. (Olen suunnattoman kiitollinen hyvistä asiakkaistani – olette hyviä tyyppejä. Olen kiitollinen rakkaista läheisistä ihmissuhteistani – teidän kanssanne on hienoa saada puhua, olla ja iloita ilman minkäänlaisia varomisia tai väistöliikkeitä. Olen kiitollinen ruuasta jääkaapissa ja nurmella juoksevasta pupusta.)
  • Pidän hyvää huolta terveydestäni. Elän 80 % ajasta hyvin kurinalaisesti.
  • Olen ottanut vastuun sisäisistä solmuistani monella tavalla. Jos tunnen pelkoa tai kireyttä, kohtaan tunteeni ja siivoan sisintäni. Toiset ihmiset eivät ole vastuussa hankalista oloistani.
  • Minulla ei ole pakkomielteitä siitä, mitä minun pitäisi saavuttaa. Teen parhaani, ja olen onnellinen tuloksista riippumatta.
  • Minulla ei ole nykyään vihollisia – ei ketään, jota vihata. Joku voi vihata minua, mutta se on hänen asiansa.
  • Elämässäni ei ole draamaa eikä riehaa. Sellaiset touhut olen nähnyt ja elänyt, ja niille ei ole enää tarvetta.
  • Teen paljon voimannuttavia asioita, jotka ruokkivat iloani ja hyvinvointiani. Äskettäin kuuntelin Oprah Winfreyn podcastia, jossa hän keskusteli syyttömänä vankilaan lähes 30 vuodeksi joutuneen Anthony Ray Hintonin kanssa. Mikä valo! Mikä ilo ja kiitollisuus! Nöyryys!
  • Osaan nauraa itselleni.
  • Rakastan itseäni paljon, paljon. Olen ihan riittävän hyvä tällaisena kuin olen.

Sinulla on "olosuhteita", jotka ovat sekä paremmin että huonommin kuin minulla. Onnellisuus ei ole kiinni olosuhteista vaan hetkeen pysähtymisestä ja niillä korteilla olemista ja toimimista, jotka kädessä ovat.


Suosittelen lämpimästi, että miettisit (ellet ole jo miettinyt), oletko viime aikoina arvostanut elämäsi jokaista hetkeä ja muistanut, että jokainen henkäys voi olla se viimeinen? Silloin ei päiviään käytä väheksyen eikä elämäänsä vietä huonossa seurassa.

Näin minä löysin paljon, paljon enemmän rauhallista onnellisuutta elämääni.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti