sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Se oikea minulle


"...kaikki vastaukset löytyvät siitä, mitä on sisälläni – ulkoisen muodon tuolta puolen."



Olen paljon miettinyt blogini funktiota. Välillä unohdan sen olemassaolon. En jaksa enkä halua käyttää tätä blogia myyntikanavana, koska en jaksa koko ajan olla kuin töissä. Joten älä ihmettele, jos kirjoitan tänne välillä lähes kuin päiväkirjaan. Se nyt vain toimii minulle, että annan täällä ajatusteni ja oivallusteni virrata. Jos ajatukseni vetävät sinua puoleesi, jatka ihmeessä lukemista.

Parisuhteeni päättymisen jälkeen olen saanut elämäni eri osa-alueet kuntoon ja purettua. Asiakkaiden kanssa saan hyviä tuloksia. Yhteistyömahdollisuudet lisääntyvät, ja uudet kontaktit ilmaantuvat. Syön terveellisesti. Treeni kulkee. Nautin pitkistä metsälenkeistä ja hikoilusta punttisalilla. Nukun riittävästi.

Harjoittelen arkisessa elämässäni läsnä olemista. Vien huomiotani syvälle kehooni. Nautin siitäkin, miten riitän itselleni ja olen olemassa itseäni varten. Eilen ystävä kysyi yöelämään, mutta kun kuuntelin itseäni, totesin, ettei nyt ole oikea aika valvoa ja juhlia. Aamulla nukuin hyvin pitkään.

Minua on naurattanut suuresti eräs ilmiö. Kun olen kotona tai lähden kotoa, miehet lähestyvät. Sen täytyy johtua valosta sisälläni, koska näin on joka päivä. Kohtaamisia tai yhteydenottoja tulee, vaikka en oikeasti tee muuta kuin väkerrän läppärilläni urheilijoiden verkkovalmennuskurssia tai vien koiraani pissalle.

Tässä pari minua näin loppuviikosta naurattanutta esimerkkiä.

Lähden Uutelan metsään koirani Lillin kanssa. Jalassa vanhat juoksutrikoot. Päällä UFF:sta ostettu vanha urheilutakki, joka oli muodissa kaksikymmentä vuotta sitten. Jalassa vanhat ja siksi mukavat lenkkarit. Kuuntelen kuulokkeilla äänikirjaa, jossa viisas ihminen puhuu siitä, miten reagoimme, jos näemme vaikka käärmeen.
Käärmekin kuuluu luontoon. Jos olet riittävästi läsnä, käärmekin saattaa väistyä.
Kävelen Lillin kanssa parikymmentä minuuttia. Törmään metsän keskellä viisikymppiseen komeaan mieheen, joka seisoo keskellä polkua koiriensa kanssa. Hänen koiransa haluavat tutustua Lilliin.

Mies: "Täällä on paljon kyykäärmeitä. Ne saattavat olla kerällä polulla, mutta ei niitä tarvitse alkaa pelätä, ne kuuluvat luontoon."

Miten tuo mies puhuu käärmeistä? Vastahan äänikirjassa viisas puhui samasta asiasta.

Mies alkaa tehdä tikusta asiaa. Hän paljastaa eronneensa, kertoo missä hän asuu, selvittää missä minä asun. Hän on mukava, miehekäs.

Minulla ei ole meikkiä. Tukkani on likainen. En todellakaan yritä tehdä häneen vaikutusta. Hän vaikuttaa hyvin kiinnostuneelta. Tarkkailen hänen energiaansa. Hän on kunnioittava, kiva ja hauska. Jatkan matkaani.

Äsken, näin aamupäivällä, vein Lillin läheiselle nurmikolle aamupissalle.

Vanhat juoksutrikoot (eri kuin viime kerralla), sama epämuodikas UFFin takki, jalassa vanhat töppöset. Hississä katson peilistä unieni keskellä levähtänyttä yönutturaani.

Laita se nyt edes ponnarille. Koskaan ei voi tietää, keneen törmää.

Haron sormillani pesua kaipaavat suortuvani epämääräiselle ponnarille.

Nurmikolla seisoo noin 25-vuotias mieshenkilö koiransa kanssa kuin minua odottaen. Koiramme haluavat tavata. Juttelen miehen kanssa nurmikolla. Vaellamme samoja reittejä parikymmentä minuuttia. Hän paljastaa nimensä, työnkuvansa, kadun, jolla hän asuu. Minua alkaa naurattaa. Jos avaruusalus laskeutuisi taivaalta, laittaisin ilmiön samaan joukkioon.

Eikö hän ymmärrä, että olen kohta 52-vuotias? Eikö hän näe iän tuomaa maksaläiskää ohimollani tai rikkoutuneita verisuonia leuallani? 

Kun teen lähtöä nälkään viitaten, vaistoan hänen empivän kuin hänellä olisi jäänyt jotain kesken.

Kävelen Lillin kanssa kotiin. Nauran itsekseni. Miehiä tulee ovista ja ikkunoista eteeni, kun olen vain keskittynyt omaan hyvään elämääni. Tiedän kyllä sitten, kun kolahtaa. Ehkä kolahtaa tänään, ehkä vuoden päästä. On suurenmoisen ihana olo kohdata jokainen päivä, jokainen koirankävelytysreissu kuin ihanana seikkailuna. Joka päivä tulvii, koska olen löytänyt valon sisältäni ja odotan, kunnes kohtaan toisen, josta heijastuu ihan sama valo. Jos olen hänet jo tavannut, hän tulee eteeni uudestaan. Minun ei tarvitse muuta kuin olla tässä valoisassa olossa, jossa kaikki vastaukset löytyvät siitä, mitä on sisälläni – ulkoisen muodon tuolta puolen.


Lämmöllä ja kirkkaudella
Helsingin Aurinkolahdesta
Minna, elämänsä loppuun asti se oikea itselleen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti