sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Suhde suhteen jälkeen?


ASIAA SIITÄ, MIKSI TOINEN EI VOI TEHDÄ SINUA ONNELLISEKSI PITKÄKESTOISESTI




Totuin edellisessä parisuhteessani toisen ihoon, hänen tapaansa koskettaa, energiaan välillämme. Nyt kun suhde on ohi, kaipaan ajoittain seksiä ja parisuhteen hyviä puolia, mutta silti olo on vahvasti plussalla. Tiedän myös, mitä en kaipaa ja millaisia kokemuksia en enää halua.

En ole halunnut mennä Tinderiin. Moni voi löytää ihanan kumppanin Tinderistä, mutta Tinderin energia ei juuri nyt puhuttele itseäni yhtään. En halua ihmisiä liukuhihnalta, en seikkailuja, en nopeita säätöjä, en epätoivoisten ihmisten epätoivoisia suhdeyrityksiä. Oloni ei ole epätoivoinen vaan luottavainen. Seuraava suhde tulee, kun sen on aika tulla. Ehkä viikon päästä, ehkä paljon myöhemmin. Saan asian selville vain elämällä elämääni. Ja niin kuin Tetris-pelissä, palanen osuu kohdalleen ajallaan ja maltilla.

Samalla maltilla katson nyt erilaisia miehiä, joita eteeni tulee.

Haluan harjoitella parisuhteessa olemista vielä paljon elämäni aikana, jos vain elinpäiviä riittää. Meistähän ei kukaan tiedä, miten kauan meillä on täällä aikaa, joten siksi tämä varaus. Rakastan parisuhteessa olemista, asioiden jakamista, toiselle ruuan laittamista, yhdessä kaupassa käymistä. Mutta olisi vastenmielistä olla suhteessa, jossa minua kontrolloitaisiin taukoamatta tai jossa minulle vaikka valehdeltaisiin paljon – kumppanin karaktääri kun on jatkossa yksi avainsanojani.

Karaktääri. Luonne ja laatu. Tiedän, mitä haluan ja mitä en ainakaan halua.

Ex-rakastajani menneisyydestä otti yllättäen yhteyttä. Hän on minua 17 vuotta nuorempi, ja olin jo unohtanut hänen sukunimensäkin, mutta hänellä oli tallella numeroni. Hän kävi eilen auttamassa minua muutaman remonttihomman kanssa, ja se oli reilusti tehty. Jouduin kuulostelemaan itseäni siitä, haluanko hänen kanssaan seksiä vai en, mutta tein oikean ratkaisun ja kuuntelin sydäntäni.

Totesin itsekseni, että minulle ei yksinkertaisesti enää seksi toimi ilman rakkautta. En tarvitse laastaria. En halua sitä, että kunhan olisi vain joku. En halua "vain panna". Seksi on minulle rakastelemista, ja rakasteleminen on rakastamista.

Olen valmis odottamaan. Mutta odotan niin, että elän ilolla tätä päivää siten, että olen itselleni se oikea. Rakastamalla itseäni ja kuuntelemalla syvimpiä tarpeita voin vetää puoleeni toisen samanlaisen – riittävän eheän ja täyden. Minun ei tarvitse jakaa kenellekään hakemuslappuja, joissa olisi otsikkona Etsin ihmistä, joka tekee minusta onnellisen ja täysinäisen. Siinä olisi liian paljon vaatimusta kenelle tahansa.

Teen itsestäni onnellista ja täysinäistä joka päivä, ja Elämä täyttää minua koko ajan ihanilla ihmeillään – ja jonain päivänä myös sillä spesiaalilla ihmisellä, joka laittaa sydämeni laulamaan.



Kun olet onnellinen omana itsenäsi, vedät automaattisesti puoleesi ihmisen, joka herättää vastakaikua rauhallisessa, luottavaisessa tajunnassasi.
– Baptist de Pape





sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Särkykäämme auki

ASIAA SIITÄ, MIKÄ ON TURHAA JA MIKSI TURHASTA KANNATTAA VAPAUTUA




Olen tuomassa työkentälleni  mentaalisten ja psykologisten työkalujen tueksi myös muunlaista tarjontaa. Olen pian työskennellyt mentaalivalmentajana kaksitoista vuotta, jotka ovat opettaneet minua yhtä paljon kuin minä asiakkaitani.

Luen mentaaliselle ja psykologiselle työsektorilleni kaiken sellaisen, missä käsittelen käytännönläheisesti stressinhallintaa, keskittymisen taitoa, itsetunnon rakentamista tai vaikkapa työ-yhteisön kehityspolkuja.

Olen pitänyt oman henkisyyteni hyvin usein taustalla työssäni. Mielestäni se on ollut ihan oikea ratkaisu, koska en ole ketään käännyttämässä mihinkään suuntaan enkä edusta mitään tiettyä uskontoa. Samalla kunnioitan jokaisen oikeutta uskoa tai olla uskomatta. Tämä tarkoittaa sitä, että työskentelen aina asiakkaan oman uskomusjärjestelmän tai maailmankatsomuksen kautta ja autan tarvittaessa häntä selvittämään itselleen sen, mihin hän mahtaa uskoa ja mihin hän voisi nojautua elämäänsä rakentaessaan.

Omaa henkistä kasvuani työstäessäni olen monesti joutunut särkymään auki. Olen kohdannut tilanteita ja ihmisiä, jotka ovat osuneet jo olemassa oleviin haavoihini tai synnyttäneet uutta haavaa. Olen nähnyt ongelmia itseni ulkopuolella. Nyt olen entistä vakuuttuneempi siitä, että minussa on sisälläni henkisellä tasolla sellaiset rikkaudet ja sellainen mahdollisuuksien potentiaali, että voin sisääni katsomalla oppia koko ajan paremmin myös kohtaamaan ulkomaailman haasteita menemättä pois tasapainosta.

Tasapaino. Juuri tämä. Olen oivaltanut, että kohtaamalla pimeyttä ja hankalia asioita voin kasvaa valoa kohti, mutta en todellakaan voi auttaa itseäni tai toisia astumalla pimeyteen ihmisten kanssa, jotka ovat jo valmiiksi pimeydessä. Kun ihminen on sekaisin tai riittävän pimeässä kohdassa itsensä kanssa, hän reagoi egostaan käsin. Silti ketään ei tulisi täysin hylätä, ei ainakaan sydämen tasolla. Eihän minuakaan ole hylätty silloin, jos olen matkani varrella voinut huonosti. Aina on riittänyt rakastavia ihmisiä lähelleni. Voin rakastaa tiedostamattomia ihmisiä (he eivät tiedä, mitä he tekevät) ja auttaa heitä, mutta vain omasta tasapainostani ja valosta käsin!

Elämä on ollut taas siinä viisas, että kun minä kehityn, myös asiakkaani, jopa vuosien takaiset, ovat aktivoituneet kysymään minulta myös henkisemmistä asioista, koska he ovat elämän koettelemina halunneet löytää sisäistä voimaansa. Mitä enemmän olemme rauhan tilassa eli läsnä tässä hetkessä, sitä paremmin elämä pääsee tuomaan meille niitä ihmisiä ja mahdollisuuksia, jotka meille kuuluvat. Emme voi hallita elämää – se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen. Kuten Melody Beattie viisaasti sanoo, se, mitä yritämme hallita, hallitsee meitä.

Käännä katseesi sisäänpäin ja aloita oman työmaasi ääreltä. Syyt reaktioihisi eivät ole ulkopuolella vaan ennen kaikkea sisälläsi, ja se sisin kannattaa pikku hiljaa tuoda valoon itselle.

Syksyllä tuon koulutustarjontaani enemmän henkiseen voimaantumiseen liittyviä aiheita vanhojen hyvien rinnalle. Kutsun tätä kehitystä Minna Upgraded Version 2.0 -projektiksi. Sinä päätät, mitä haluat minulta oppia, jotta loppuelämäsi olisi mahdollisimman tasapainoista ja voisit tuntea entistä enemmän mielenrauhaa myös ulkoisen kaaoksen keskellä. Asialistalla tulee olemaan lisänä mm.
– bisneksen tekemistä henkisin periaattein
– hyvinvointia ylläpitävien, vapauttavien tavoitteiden löytämistä kotiin ja työhön
– läsnäolon taitoa
– irti päästämistä (kaikesta)
– vastuun ottamista omasta sisäisestä tilasta
– luottamuksen hengessä elämisen taitoa
– pyyteetöntä rakastamisen taitoa
– myötätuntoa ja anteeksiantoa.

Hyvinvoinnissa on paljolti kyse siitä, mitä tuomme sisällämme syntyvään tyhjiöön silloin, kun elämä särkee meitä auki.



Ajattele vähemmän,
ajattele paremmin.
Ajattele vähemmän,
ole paremmin.
– Minna Marsh


sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Elämällä on meille kaikille oma HOPS

ASIAA TANSSISTA HYVÄN JA PAHAN VÄLILLÄ






Rakkautta me olemme syvimmältä olemukseltamme, ja mitä enemmän rakkautta tunnemme sydämessämme, sitä enemmän sitä meille tulee.
– Deepak Chopra


Olen ollut yhdeksän kuukautta rankassa vaiheessa, jossa olen joutunut taistelemaan hyvän ja pahan välimaastossa. Päivääkään en silti antaisi pois tästä arvokkaasta kokemuksesta. Olen ollut kuin tutkimusmatkalla traumoihin, ihmisten erilaisiin suojamuureihin ja myös omaan historiaani ja kipupisteisiini. Terapeuttini sanoi jo kerran, että saatan hukata itseni matkallani. Olen muistanut hänen varoituksensa kymmeniä kertoja...

– ja haa, juuri nyt aurinko tuli taas esiin pilvien takaa ja loistaa suoraan silmiini –

...ja puntaroinut, kasvanko paremmin valoa kohti
a) menemällä valoisaa helppoa tietä vai
b) kulkemalla huomattavasti hankalampaa tietä, jossa kaikki haavani puskevat pintaan pyörryttävällä voimalla.

Lopputulos? Minulla ei ole vielä vastauksia. Sen olen oivaltanut, että minun on pidettävä itsestäni todella hyvää huolta ja otettava lähelleni vain ne ihmiset, jotka rakastavat ja arvostavat minua.

Pahoittelen, jos kirjoitan arvoituksia. Tähän yhtälöön liittyy muitakin kuin minä, ja haluan keskittyä oivalluksiini enkä yksityiskohtiin.

Yksi arvokkaimpia oppeja on ollut se, että viisas Elämä on luonut yksilölliset HOPSit meistä jokaiselle. HOPS eli henkilökohtainen opetussuunnitelma on minulle jotain ihan muuta kuin sinulle. Tiedän jo, että minun kuuluu opetella tässä elämässä ennen kaikkea myötätuntoa ja anteeksiantoa. Se ei tarkoita sitä, että suostuisin kaltoin kohdeltavaksi. Ei, se tarkoittaa sitä, että opin näkemään, että ihmiset oikeasti tekevät parhaansa sillä tietoisuuden tasolla, jolla he sattuvat nyt olemaan tai ovat joskus olleet. Jos pystyisimme parempaan, tekisimme parempia valintoja. En opi anteeksiantoa vain valoa kohtaamalla. Mutta pääsen valoon anteeksiannon kautta.

En usko syyttelyyn. Uskon vastuun ottamiseen.

Viisas Elämä antaa yksilöllisen opetussuunnitelman mukaisesti meistä jokaiselle kokemuksia ja ihmisiä, joiden avulla voimme tarkastella haavojamme ja sitä, missä meillä on vielä olennaista hiottavaa. Joskus nuo kokemukset ja ihmiset tulevat raskaissa tunnelmissa ja kolkoissa kaavuissa, mutta ilman niitä olisi vaikeampi arvostaa valoa. Mikään ei jalosta niin paljon kuin kärsimys – se on joskus raskas totuus mutta totta se on.

Kun paha haastaa: "Saanko luvan", voin aina vastata: "Rakastan sinua, mutta juuri nyt en voi tanssia kanssasi." On siis tärkeää seistä hyvän puolella. Kaikki me teemme virheitä, mutta varjoissa ei kannata elää.

Olen voimissani, monta oppia rikkaampana ja viisaampana. Treeni kulkee, ja nukun hyvin. Töitä tulee sisään iloisella tahdilla, ja seuraava kirjani on lähes valmis.

Toivon, että sinulla on rakkautta elämässäsi. Ennen kaikkea toivon sinun muistavan, että sinä olet se rakkaus, jota mahdollisesti vielä etsit.


💗