lauantai 10. marraskuuta 2018

Mitä Elämä sinulta haluaa?

ASIAA ALTTIIKSI ASETTUMISESTA



Helsingissä asuminen on tehnyt minulle hyvää. Nautin siitä, että Helsingissä ihmiset tunnistavat minut vähemmän kuin Tampereella, eikä juuri ketään kiinnosta, menenkö metrolla tukka vähemmän puhtaana tai kenen seurassa liikun yöelämässä – jossa en muuten kauheasti ole ehtinyt liikkua. Jospa tänä iltana tempaisen.

Suhteeni julkisuuteen on muuttunut selkeämmäksi. Julkisuus on minulle työväline, jolla saan ääneni tai podcastissani muiden ihmisten ajatuksia kuuluviin. On ilo olla mukana muokkaamassa tätä yhteiskuntaa. Pienet purot ovat elintärkeitä, jotta touhu voisi kehittyä. Oletko jo kuunnellut vaikkapa jungilaisen terapeutin Harri Virtasen ajatuksia traumoista?

Julkisuus tai siinä oleminen ei ole itseisarvo. Julkisuus voi olla samanlainen työväline kuin auto tai puhelin. Molempien avulla pääsemme mahdollisesti jonnekin tai jonkun luo, siinä kaikki. Omaa identiteettiä tai arvokäsitystä omasta elämästä ei kannata arvioida julkisuuden kautta, sen olen oppinut.

Tämä vuosi on ollut hyvin raskas, rakas ja opettavainen. Alkuvuodesta sanoin ystävilleni, että niin monta työ- ja opintoprojektia on ilmassa, että minulla ei tänä vuonna ole ollenkaan aikaa parisuhteelle. Elämä oli aivan eri mieltä, ja toi minulle kesällä parisuhteen. Onhan siinä ollut haasteita ja järjestelemistä, että pystyisin jotenkin kaikki käsillä olevat asiat ja ihmissuhteet hoitamaan. Kuten ystäväni Satu tapaa sanoa, välillä elämä koettelee niin, että tukka tärisee. Minun tukkani on tärissyt syksyn aikana monta kertaa, mutta tärinää hillitsee sopiva määrä hiuslakkaa.

Vaikka olen monesti ollut blogissani todella avoin elämästäni, yhtälö muuttuu, kun en olekaan enää yksin yhtälössä. Kaikkea en voi maailmalle huutaa. Kasvukipuja olen käynyt läpi, sen myönnän, ja valvonut monia öitä. Samalla olen oppinut, että tiedän jo Aikuisena Naisena kuka ja mitä olen, ja en minä olekaan enää sellainen ihminen, jolla on sinkun identiteetti aina vain ja elämänsä loppuun asti. Silti voin ja saan olla ihan Minä itse.

Tekee hyvää huomata, että ihminen voi itse suunnitella elämäänsä ja sitten Kohtalo puuttuu peliin. Joskus ja usein saapuu Opettaja tai useampi. Opettaja voi olla lapsi, kumppani, äiti tai isä, ystävä tai ventovieras. Minä olen hioutunut entistä paremmin itsekseni parisuhteessa. Olen aina vain palannut kuuntelemaan sisäistä ääntäni ja tehnyt valintoja sen mukaan.

Käyn Helsingissä ihanassa Ihmeiden oppikurssi -ryhmässä. Ystäväni on jo itsekseen opiskellut Ihmeiden oppikurssia kymmenisen vuotta, ja nyt minäkin löysin sen ajatuksista omat kultajyväni. Olen oppinut paljon. Ainakin sen, että suunta on aina kohti anteeksiantoa, syyttelemisen lopettamista ja omaan kasvuun keskittymistä. Rakkauden ja anteeksiannon tie on parasta tässä ja nyt, ja me kaikki vastaamme omasta henkisestä kasvustamme.

Kiitos Elämälle oppitunneista ja kiitos Opettajille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti