sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kärsimystä voi antaa pois

ASIAA KORJAUTUVISTA IHMISSUHTEISTA


Yhtenä iltana saan taas Facebook-kaveripyynnön joltakin mieheltä. Hänen nimensä on etäisesti tuttu, mutta se ei silti soita minussa minkäänlaista kelloa. Katson hänen Facebook-kuviaan, ja samassa olen taas 17.

Hän oli ensimmäinen poikaystäväni. Sanon häntä tässä vaikkapa Eetuksi. Pidin Eetusta, vaikka hänellä oli kloorista vihreäksi värjäytynyt tukka ja mustaa kynsilakkaa. Tai ehkä pidin hänestä juuri niiden takia. Hän oli kiltti, puhelias ja jämptin kulmikas.

Seurustelumme ei päättynyt iloisesti. Eetu halusi ulos omista syistään, ja minä hukutin suruni suureen rakkauteeni alkoholiin. En koskaan ajatellut häntä enää lämmöllä enkä muutenkaan myönteisesti.

Toissapäivänä puhuimme puhelimessa pari tuntia. Tuntui kuin olisin hyvän ystäväni kanssa puhunut. Puhuimme suhteemme tapahtumista, eromme syistä, molempien elämänkulusta.

Muutama kuukausi sitten Jorekin soitti, ja kyllä, nimi on muutettu. Seurustelin Joren kanssa 16 vuotta sitten. Mitä enemmän avauduin, sitä tylymmäksi Jore ryhtyi. Aina kun jätin hänet, hän itkien halusi takaisin. Suhde oli rankka. Näin Joren kaukaa Pori Jazzeilla pari vuotta sitten, ja tunne ei ollut lämmin.

Puhelumme aikana Jore kesti hyvin palautteeni. Sanoin, että haluan olla rakentava ja että toivon puhelun johtavan rauhaan välillämme, mutta suhde oli minulle traumaattinen. Hän ei muistanut, mitä minä muistin, mutta hän pyysi sydämestään anteeksi monta kertaa. Hän kertoi arvomaailmansa muuttuneen suhteemme jälkeen.

Jore sanoi, että nykyisestä pitkäaikaisesta kumppanistaan huolimatta hän ei ole koskaan tavannut ketään toista kuin minä, joka olisi ollut hänelle kuin sielunkumppani. Olin tehnyt häneen suuren positiivisen vaikutuksen.

Olin kuulemastani täysin ällistynyt. Minä? Minä, jota hän kohteli niin pöyristyttävän huonosti? Minä, jota hän kehotti menemään plastiikkakirurgille, jotta näyttäisin paremmalta?

Mutta nyt me puhuimme sydämestämme ja rakentavasti, vuosia viisaampina, ja silti tosiasioita tai omaa vastuutamme väistelemättä.

Illalla Jore lähetti kuvan lenkiltään. Hän kirjoitti, miten kevyemmältä pitkä lenkki oli tuntunut nyt, kun saimme kaiken purettua ja puhuttua vuosien jälkeen. Minunkin oli helpompi olla. Mennyt suhteemme ei enää paina piirun vertaa. Kaikki on anteeksi annettu.

Elämä on siitä hyvää ja ihmeellistä, että JOS jokin on ihmissuhteessa jäänyt kesken, se nousee vielä joitakin kimuraisia raitteja pitkin käsittelyyn.

Molempia miehiä minun olisi hyvin helppo halata nykyään lämpimästi. Me emme tarvitse mitään toisiltamme, on vain välittämistä ja hyvää tahtoa. Tämä on mahdollista minkä tahansa ihmissuhteen päättymisen jälkeen vain, kun molemmat osapuolet ovat siihen valmiit, eikä siihen voi liittyä minkäänlaista teeskentelyä tai egosta tulevaa kätkettyä agendaa.

Kiitos, Elämä, siitä, että opetat minulle koko ajan mitä kaikkea hyvää voi tapahtua, kun seisoo omilla jaloillaan ja kohtaa toisen rehellisesti mutta hyväntahtoisesti, haluten luopua turhasta kärsimyksestä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti