lauantai 10. marraskuuta 2018

Mitä Elämä sinulta haluaa?

ASIAA ALTTIIKSI ASETTUMISESTA



Helsingissä asuminen on tehnyt minulle hyvää. Nautin siitä, että Helsingissä ihmiset tunnistavat minut vähemmän kuin Tampereella, eikä juuri ketään kiinnosta, menenkö metrolla tukka vähemmän puhtaana tai kenen seurassa liikun yöelämässä – jossa en muuten kauheasti ole ehtinyt liikkua. Jospa tänä iltana tempaisen.

Suhteeni julkisuuteen on muuttunut selkeämmäksi. Julkisuus on minulle työväline, jolla saan ääneni tai podcastissani muiden ihmisten ajatuksia kuuluviin. On ilo olla mukana muokkaamassa tätä yhteiskuntaa. Pienet purot ovat elintärkeitä, jotta touhu voisi kehittyä. Oletko jo kuunnellut vaikkapa jungilaisen terapeutin Harri Virtasen ajatuksia traumoista?

Julkisuus tai siinä oleminen ei ole itseisarvo. Julkisuus voi olla samanlainen työväline kuin auto tai puhelin. Molempien avulla pääsemme mahdollisesti jonnekin tai jonkun luo, siinä kaikki. Omaa identiteettiä tai arvokäsitystä omasta elämästä ei kannata arvioida julkisuuden kautta, sen olen oppinut.

Tämä vuosi on ollut hyvin raskas, rakas ja opettavainen. Alkuvuodesta sanoin ystävilleni, että niin monta työ- ja opintoprojektia on ilmassa, että minulla ei tänä vuonna ole ollenkaan aikaa parisuhteelle. Elämä oli aivan eri mieltä, ja toi minulle kesällä parisuhteen. Onhan siinä ollut haasteita ja järjestelemistä, että pystyisin jotenkin kaikki käsillä olevat asiat ja ihmissuhteet hoitamaan. Kuten ystäväni Satu tapaa sanoa, välillä elämä koettelee niin, että tukka tärisee. Minun tukkani on tärissyt syksyn aikana monta kertaa, mutta tärinää hillitsee sopiva määrä hiuslakkaa.

Vaikka olen monesti ollut blogissani todella avoin elämästäni, yhtälö muuttuu, kun en olekaan enää yksin yhtälössä. Kaikkea en voi maailmalle huutaa. Kasvukipuja olen käynyt läpi, sen myönnän, ja valvonut monia öitä. Samalla olen oppinut, että tiedän jo Aikuisena Naisena kuka ja mitä olen, ja en minä olekaan enää sellainen ihminen, jolla on sinkun identiteetti aina vain ja elämänsä loppuun asti. Silti voin ja saan olla ihan Minä itse.

Tekee hyvää huomata, että ihminen voi itse suunnitella elämäänsä ja sitten Kohtalo puuttuu peliin. Joskus ja usein saapuu Opettaja tai useampi. Opettaja voi olla lapsi, kumppani, äiti tai isä, ystävä tai ventovieras. Minä olen hioutunut entistä paremmin itsekseni parisuhteessa. Olen aina vain palannut kuuntelemaan sisäistä ääntäni ja tehnyt valintoja sen mukaan.

Käyn Helsingissä ihanassa Ihmeiden oppikurssi -ryhmässä. Ystäväni on jo itsekseen opiskellut Ihmeiden oppikurssia kymmenisen vuotta, ja nyt minäkin löysin sen ajatuksista omat kultajyväni. Olen oppinut paljon. Ainakin sen, että suunta on aina kohti anteeksiantoa, syyttelemisen lopettamista ja omaan kasvuun keskittymistä. Rakkauden ja anteeksiannon tie on parasta tässä ja nyt, ja me kaikki vastaamme omasta henkisestä kasvustamme.

Kiitos Elämälle oppitunneista ja kiitos Opettajille.



maanantai 5. marraskuuta 2018

Kuka määrittelee arvosi?



ASIAA IHMISARVOSTA

Olen tehnyt kovan työn, muutaman vuosikymmenen työn, opetellessani arvostamaan itseäni. Nykyään rakastan itseäni sellaisena kuin olen. Täydellisyyttä en vaadi keneltäkään, en myöskään itseltäni.

Kaikki eivät rakasta itseään. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää, koska jokainen on geeniensä, ylisukupolvisten siirtymien, historiansa, temperamenttinsa, egonsa ja monien tapojensa vietävänä. Mielenterveysongelmat ovat oma haasteellinen lukunsa, ja eheytyä voi vain ihminen, joka haluaa lähteä toipumisen tielle.

Minusta on työssäni aina koskettavaa, kun mies tai nainen lataa pöydälle sen, että hän ei pidä itseään erityisen arvokkaana tai ei ainakaan yhtä arvokkaana kuin jotain toista. Tai jos hän kertoo, että välillä hän ruoskii itseään itsesyytöksillä ja kokee, että ei ole edes rakkauden arvoinen.

Sinä määrittelet itse arvosi.

Vaikka joku huorittelisi, uhkailisi uuden kumppanin löytämisellä, tai sanoisi, että olet niin ruma, huono tai niin ikäloppu, ettei kukaan sinua enää voi arvostaa, palaa perusasioihin.

Sinä määrittelet itse arvosi.

Vaikka joku sanoisi, että olet epäkelpo vanhempi, naapuri, työkaveri, ystävä, palaa perusasioihin.

Sinä määrittelet itse arvosi.

Palautetta on hyvä ottaa vastaan, kun se on rakentavaa ja asiallista, mutta vähättelyn, kaltoinkohtelun tai julmuuden äärellä kukaan ei voi loputtomiin hyvin. Sen totesi äskettäin ystäväni seurattuaan suvussaan tapahtunutta pitkittynyttä ihmissuhdedraamaa. Joskus paras tie kulkee oven kautta.

Joskus olen irtisanonut ihmissuhteita kiukuspäissäni. Parasta on kuitenkin erottelukyky ja se tunne, että jos toinen on itselle täysin epäsopiva ystävä ja aallot eivät kohtaa tai muuten kohtelee sinua kerta toisensa jälkeen tiedostamattomassa tilassaan rumasti, olet saapunut pisteeseen, jossa voit rauhallisesti todeta, että tämä on nyt nähty. Ei vihaa, ei kaunaa, ei kostoa, ei ylimielisyyttä.

Jos toinen ei sinua arvosta ja/tai hyväksy sinua sellaisena kuin olet, mitä hän tekee elämässäsi?

Sinä määrittelet itse arvosi ja jokaisella valinnallasi näytät, kuka olet ja miten sinua saa kohdella. Se, oletko rakastettu tai ei, ei ole koskaan riippuvainen toisesta!!!!!!!! Sinä itse voit aina opetella rakastamaan itseäsi paremmin, arvostamaan itseäsi enemmän ja pitämään itsestäsi parempaa huolta.

Jos joku haluaa olla osa sinun elämääsi, vaadi kunnioitusta ja arvostusta. Jos niitä ei ole luvassa, marssi eteenpäin tai muuta tilanne omilla valinnoillasi mutta niin, ettet tee itsestäsi kenenkään alamaista tai pienempää kuin oikeasti olet.


Helsingin Aurinkolahdesta lämpimin terveisin
Minna


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Ihmisenä kehittyminen on lopulta juhlaa

ASIAA SIITÄ, ETTÄ (ITSEÄÄN) RAKASTAESSAAN VOITTAA AINA

Uni pakenee. Olen miettinyt viime päivinä henkisesti suoraa selkärankaa. Näen mielessäni kuvan selkärangasta, joka on täynnä valoa. Jotain tällaista:




Ryhtini ei aina ole täydellinen, mutta haluan elää nykyisille tavoilleni uskollisena henkisesti selkä suorassa niin, että minun ei tarvitse valehdella, huijata tai teeskennellä. Haluan elää henkisesti selkä suorassa myös niin, ettei minun tarvitse hermostua mistään epäolennaisesta.

Nuorempana olin kova juoruamaan, heittäytymään ihmissuhdesoppiin ja iskemään sanoilla.

Tosi elämän draama on rasittavaa. Let it be, lauloi Beatles.

Nyt olen sen sijaan kiinnostunut reagoimattomuudesta. Miksi hermostuisin ja reagoisin impulsiivisesti, jos joku ei ole niin kuin minä toivoisin hänen olevan? Ehkä jokainen oikeasti tekee parhaansa, vaikka se ei olisi äkkiä ajateltuna paljoa. Joskus myötätunto on paras lahja toisille.

Minua kiinnostaa olennainen – kaikki sellainen, joka
lisää hyvinvointiani
vahvistaa tasapainoani
tekee minusta enemmän sellaisen, joka kykenee toimimaan rakkaudella ja antamaan ihmisille jotain, joka voisi auttaa heitä. 
Vaikka rehellisyyteni.

Minusta on tullut hyvä rakastamaan. Näin totesi myös ystäväni Marika ollessaan luonani kylässä. Nykyään osaan myös parisuhteessa olla toiselle monella tavalla hyvä. Osaan välittää ja rakastaa pyyteettömästi, sen on elämä hyvin testannut. Kykenen samalla näyttämään oman herkkyyteni ja haavoittuvuuteni. Olen siinä mielessä kehittynyt ihmisenä ajan saatossa valtavasti.

Nyt haluan oppia rakastamaan sielläkin, missä ei ensi silmäyksellä näyttäisi olevan rakkautta:
vihaisia
aggressiivisia
julmia
petollisia
tympeitä
kateellisia
epärehellisiä
vahingoniloisia
ilkeitä
sadistisia
ja monia muita.

Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, ja minun tehtäväni on keskittyä omaan tapaani olla. Siihen, millaista selkärankaa haluan itselleni rakentaa. Taistelen henkisesti pitääkseni elämässäni kiinni siitä isosta sisäisestä tasapainosta, jonka olen monen vuoden aikana saanut itselleni rakennettua. Kyllä minä välillä väsyn, mutta
osaan katsoa jo hyvin epäolennaisen ohi ja
nähdä olennaisen.
En ole vielä täydellinen, mutta ankarasti
vuosi toisen jälkeen
haastan itseäni kasvamaan ihmisenä niin, että
kun katson peiliin,
minun ei tarvitse hävetä itseäni itseni edessä.

Joka päivä voin kehittyä ihmisenä, ja tuo kehittyminen on minulle oikeasti juhlaa. Omat pelkoni vähenevät koko ajan. Epäolennainen egoilu ja draama jäävät vähemmälle huomiolle. Elämän tuomat pyhiltä tuntuvat tilanteet ja kohtaamiset ovat minulle kuin oppitunteja, kuten sekin, että antaessaan saa ja rakastaessaan voittaa lopulta aina. Se ei silti tarkoita enää koskaan, että olisin kenenkään kynnysmatto. Aina joku ihminen voi yrittää pyyhkiä liat minuun, mutta lika ei enää tartu minuun. Se on minusta niin hienoa, että voisin itkeä opitun läksyn ilosta.

On ollut hienoa haastatella ihmisiä podcastiini Minna&Neighbors. Ensi sunnuntain jaksossa juttelen Paavalin seurakunnan kirkkoherran Kari Kanalan kanssa siitä, mikä on Jeesuksen agenda vuonna 2018. Tule eetteriin kuuntelemaan tuo jakso, vaikka et uskoisi muuhun kuin siihen, että vielä on aikaa oppia jotain uutta.


sunnuntai 9. syyskuuta 2018

92 % taivasta

ASIAA IHMISSUHTEISTA




Olen saanut nauttia parisuhteestani. Olen saanut olla välillä myös tuskastunut. Suhteessamme on kokemukseni mukaan 92 % taivasta ja 8 % helvettiä. Ja joo, kysyin toiselta, voinko kirjoittaa tästä. Hänen mielestään ilman muuta.

92 % taivasta tulee ihanasta ystävyydestä, kommunikoinnista, yhteisestä arvopohjasta, läheisyydestä, huumorista, luottamuksesta, rakkaudesta ja siitä, miten hyvin viihdymme keskenämme. Mitä läheisempiä olemme henkisesti, sitä enemmän meille avautuu myös fyysisesti. Fyysistä puolta en halua täällä erikseen avata, mieluummin nautin siitä yksityisesti.

8 % helvettiä tulee siitä, kun egomme törmäävät ja taistelevat. Haemme uomiamme ja rajojamme. Viilaamme yhteisiä pelisääntöjä. Reagoin konfliktissa varsinkin väsyneenä ärsyyntymällä ja antamalla kipakasti takaisin. Sellainen vain ruokkii konfliktia.

Olen ollut koko elämäni erittäin hyvä pakenemaan vihaisia ihmisiä. Jos asiakkaani on vihainen, se ei minua kauheasti heilauta. Saahan ihmisellä olla tunteita. Lähipiirissä juttu on toinen, koska en yksityiselämässäni kauheasti jaksaisi vihaisia ihmisiä. Ei kaikkien vihaisten ihmisten kanssa tarvitse käydä pöytään evästämään, mutta jos tietynlainen vihaisuus tai avoin dominointi lähipiirissä saa minut hermostumaan, onko minulla muuta ratkaisua kuin paeta tai puolustautua passiivisaggressiivisesti?

On. Voin katsoa peiliin.

Anteeksianto ja myötätunto ovat alkaneet kiinnostaa minua paljon enemmän kuin tuomitseminen, ylhäältä alaspäin huutelu tai lukkoon meneminen ja vetäytyminen. Paljon mieluummin haluan harjoitella tässä hetkessä olemista ja toisen näkemistä tässä hetkessä ilman jokaista tarinaa, jonka mieleni on menneisyyden pohjalta rakentanut. On myös todella mielenkiintoista nähdä, mitä toisen tunnetilan takaa oikeasti löytyy.

Minä olen vastuussa omasta kasvustani. Voin usein itse valita ne työmaani, joita haluan kyntää. Jos haluan keskittyä jokaiseen rikkaruohoon, en näe maasta nousevaa ravintoa. Sen tiedän, että minä valitsen tämän suhteen, koska haluan olla juuri tämän miehen kanssa.

Olen todella onnellinen parisuhteestani. En pidä sitä itsestäänselvyytenä, vaan panostan siihen paljon. 92 % taivasta on hyvä taivasosuus. Rakastan myös kunnon haastetta, ja mieheni todella antaa minulle juuri sitä haastetta, jota tarvitsen kasvaakseni ja treenatakseni mielentyyneyttä. Hän tietää valitettavasti myös sen, että liian tasaisessa suhteessa kyllästyisin, ja hän jaksaa asiasta myös muistuttaa.

Olen fiksu, ja osaan asettaa rajoja. Osaan näköjään myös usein valita, mitä sanon ja milloin ilman, että rehellisyyteni kärsisi millään tavalla.

Sain torstai-iltana puhelun ambulanssista. Onhan se veret seisauttavaa, kun toinen on saanut sairauskohtauksen keskellä Lauttasaarta treenien jälkeen ja ymmärrän hänen epäselvästä puheestaan vain sen verran, mihin sairaalaan häntä viedään. Sellaisessa tilanteessa kirkastuu se, mikä on tärkeyslistan kärjessä. Sain taksin Helsingissä vasta, kun paruin taksikeskukseen, että auton on nyt vain löydyttävä jostain viemään minut sairaalaan. Matkalla sairaalaan tiesin harvinaisen selvästi, että tässä rakkaudessa ei ole jossiteltavaa.

Minun on ollut lähes absoluuttisen vaikeaa nukkua koskaan kenenkään vieressä. Nykyään kun mieheni ottaa minut tiukasti syliinsä, nukahdan usein parissa minuutissa ja nukun syvää, hyvää unta kuin lapsi, jolla on kaikki hyvin. Me jo nauramme yhdessä hänen syliinottotempulleen, koska se toimii niin maagisen unettavasti.

Näin me kasvamme yhdessä, eikä ilman pientä helvettiä taivaskaan tuntuisi ihan yhtä hienolta kuin se nyt tuntuu.

Terveisin
Se entinen ikisinkku/Vanhaan ei ole paluuta


keskiviikko 22. elokuuta 2018

Rakkaudesta, kesyyntymisestä ja seksivideoista

ASIAA ELÄMÄLLE ALTISTUMISESTA



Aamulla kuulen kirjavan unen läpi epämääräistä ääntä.

Rakas, oletko sä vielä täällä?
En ole, olen jo lähtenyt, hän vastaa.
Voisinko saada suukon ja lasin vettä?

Sitten hän lähtee töihin ja minä nukahdan vielä hetkeksi hänen sänkyynsä. Koirani nukkuu yllättävän tyytyväisenä viereisessä huoneessa, vaikka elämämme on uuden suhteemme vuoksi nopeasti muuttunut.

Olen kamppaillut monestakin syystä viime viikkoina.

Olen kamppaillut blogini kirjoittamisen kanssa. Haluan suojella suhdettani niin, että sen yksityiskohdat ja toisen yksityiset asiat eivät todellakaan kuulu blogiini tai keskustelupalstoille. Samalla en pysty kirjoittamaan tätä blogia antamatta myös itsestäni.

Tunne-elämäni on sahannut ylä- ja alamäkeä, mutta enimmäkseen olen kokenut huikeaa onnellisuutta. Olen itkenyt iltaisin haikeaa itkua silloin, kun minun onkin pitänyt mennä yksin nukkumaan. Olen toisina öinä herännyt unen läpi tavoittelemaan hänen kättään kiinni omaani.

Minulla on ollut unelma siitä, että elämääni ilmestyisi mies, joka hyvällä tavalla näyttäisi minulle, missä kaappi seisoo. Olen kaivannut kesyttäjää, joka antaisi minun edelleen olla minä. Olen käynyt paljon treffeillä viime vuosina, ja olin jo luopunut toivosta. Olin keskittynyt elämään ihan omaa hyvää elämääni sellaisena kuin miten ihanaksi olin saanut sen rakennettua. Sitten hän ilmestyi. Itsepäisenä, oma-aloitteisena, tunteellisena, minut yllättävän usein seinää vasten henkisesti laittaen. Koirani rakastui häneen samaa vauhtia kuin minäkin. Nopeasti ja helposti.

Ehkä olemme tavanneet toistemme kesyttäjän. Olen tuntenut oloni hyvin haavoittuvaksi ja samalla niin onnelliseksi. Hän antaa minun olla Leikkivä lapsi, Viisas mentaalivalmentaja ja Heittäytyvä nainen. Ystäväni sanovat, että säteilen. Mikäs tässä on säteillessä, kun mies on paljon enemmän tekoja kuin turhia jorinoita, lupauksia tai loputtomia vihjailuja. Minä pidän teoista. Minä pidän siitä, kun mies läksyttää minua ja sanoo, että olen bimbojen bimbo. Itsetuntoni kestää palautteen kevyesti, ja minun on helppo nauraa palautteelle ja suukottaa häntä. Olemme ottaneet mittaa toisistamme. Hän vie suhdettamme, se on selvää, mutta minä johdan häntä talonpoikaisjärjellä ja aukottomalla rehellisyydellä – sydän auki.

Vein hänet myös retkelle lapsuuteeni. Hän oli sen retken arvoinen. Tuosta retkestä lisää seuraavassa kirjassani, jota parhaillaan kirjoitan.

****

Olen viimeisen vuoden aikana saanut kahdesti viestiä siitä, että netissä pyörii minusta seksivideo. Jälkimmäisen version näin itsekin, mutta vaikka siihen oli merkitty nimeni, video ei ollut minusta. Asia on ottanut minua päähän suunnattomasti. Ei ole ammatillisesti kiva juttu, jos minusta pyörii jonkun huonopäisen minuun liittämä seksivideo tai useampi sellainen. Ei ole ammatillisesti yhtään kivempaa myöskään se, jos minusta nousisi pintaan oikea intiimihetkeä kuvaava video, jonka joku olisi laittanut levitykseen vain satuttaakseen.

Olen matkan varrella oppinut, että ihan kaikkiin ei voi luottaa, vaikka he kävisivät hetken aikaa lähellä. Olen myös nähnyt, miten pahansuopia ihmiset voivat olla.

Mutta jos jotain olen elämässä oppinut niin sen, että asioilla on taipumus järjestyä oikein päin, kun tekee parhaansa ja seisoo pää pystyssä oman naiseutensa ja ihmisarvonsa takana.

Vain heille ei tapahdu mitään, jotka käyvät retkillään ainoastaan läheisessä maitokaupassa.




tiistai 31. heinäkuuta 2018

Näin olen rakentanut onnellista kesää

ASIAA VASTUULLISESTA HYVINVOINNISTA



Minulla ei ollut tälle kesälle erityisiä suunnitelmia työ- ja opiskeluasioiden eteenpäin viemisen lisäksi. Ajattelin, että treenaan, syön terveellisesti, tutustun paremmin uuteen kotikaupunkiini Helsinkiin, käyn Mummotunnelissa joraamassa ja olen ystävilleni mahdollisimman hyvä kestitsijä.

Nuo kaikki toteutuivat.

Jo alkukesästä näin, että yhtälööni tulisi kuulumaan myös surua ja irtipäästämistä henkilökohtaisen asian vuoksi. Joten treenasin irtipäästämisen taitoa ja elämän hyväksymistä ihan sellaisena kuin se minulle annetaan. Elämän kirjoonhan kuuluu monenlaista: ylä- ja alamäkeä, positiivisia yllätyksiä ja pettymyksiä, energiaa ja väsymystä.

Mutta minä olen keskittynyt. Olen keskittynyt tekemään jokaisesta päivästäni parhaan mahdollisen. Kävin pari kertaa myös treffeillä, ja se oli kivaa. Kävin kolmannen kerran treffeillä. Hän sanoi tietävänsä paljon jo siitä, kun katseemme ensimmäisen kerran kohtasivat.

Nyt tuntuu todella hyvältä olla parisuhteessa. En ole enää pitkiin aikoihin ajatellut, että pitäisi tulla joku Herra Oikea. Olen vain halunnut olla mahdollisimman onnellinen ja tehdä kivalta ja oikealta tuntuvia siirtoliikkeitä elämässäni.

En tarvitse enkä kaipaa vuosisadan rakkaustarinaa. En halua pakottaa parisuhdettani johonkin tulevaisuuden muottiin tai yhteiskunnan normeihin. Haluan ottaa päivän ja tunnin kerrallaan, ja onneksi toinen ymmärtää asian kiitettävästi.

Olen todella onnellinen. Rakkauspsykoosissa olen luistanut liikaa työ- ja opiskeluasioiden eteenpäin viemisestä tässä kuussa, mutta tiukka tahti alkoi eilisellä täydellä työpäivällä, ja sitä tahtia haluan pitää yllä. Nyt kalenterissani on myös ne kohdat, joissa lukee Mies.

Ei onnellisuutta vain ulkoisten olosuhteiden tai toisten ihmisten ansiosta, vaan onnellisuutta ennen kaikkea siksi, että kaiken keskellä onnellisuutta voi rakentaa – tapahtui ympärillä ihan mitä tahansa tai on tapahtumatta. Tällä filosofialla minä sain kirsikan kakkuni päälle.



sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Todellisuus on aina sekunnissa


ASIAA KAUNEUDESTA TÄSSÄ JA NYT

Olen jo viikkoja treenannut kovaa. En habaa, en sixpäkkiä.

Olen treenannut sen sisäistämistä, miltä hetkessä eläminen tuntuu.

Jos seuraat kasvillisuutta ja eläinkuntaa, kaikki tapahtuu siinä tässä ja nyt. Elämä, kuolema, uusi nousu. Luonto on täysin läsnä siinä, mitä tapahtuu, eikä se vastustele tosiasioita vaan mukautuu, sulautuu ja tekee oman sinnikkään osansa mahdollisuuksien mukaan. Ei se huutele kärsimystään tai katkeroidu. Luonto ei valita osaansa.

Joku tai jokin lähtee, kuolee, muuttuu. Miten kaunista sekin on, jos meillä on sisällämme rakkaus ja rakkauden tuoma myötätunto. Siitä seuraa hyväksyminen ja elämään luottaminen. Voimme tehdä osuutemme, ja muu menee omalla painollaan.

Opetan asiakkailleni lähes aina sitä, että meillä on oikeasti aina vain tämä hetki. Jos mielen tasolla tämän oivaltaa, on se jo hyvä alku. Mielen jälkeen voi lähteä kuulostelemaan sitä, mitä tässä hetkessä on. Kehossa, mielessä, ympärillä, omassa olemisessa.

Älä mene asioiden edelle. Nyt on kyse tästä hetkestä.

Olen huomannut, että tämä hetki on – jo tällä treenikokemuksella – aina kaunis ja valtavasti energiaa täynnä. Hetki on kaunis aina, jos en mene sekuntien edelle. Voin hengittää itseni sisälle tähän hetkeen. Elämän haasteet eivät pyöritä minua eikä mahdollinen ahdistus kestä kovin kauan, jos palaan siihen, että olenpa muuten taas vain tässä hetkessä.

Tämä hetki on aina ystävällinen ja lempeä minua kohtaan, kun mieleni rauhoittuu syytöksiltä, arvostelulta, kaunalta, huolilta ja kaikelta, mitä stressiksi sanotaan.

Tämä hetki muuttuu koko ajan, ja minun kannattaa pysytellä sen mukana sekunti sekunnilta.

Se ei ole hetkessä elämistä, että istun kahvikupin äärellä mitään tekemättä ja mieleni juoksee tulevaisuudessa tai menneessä. Jos menen liiaksi asioiden edelle tai jumitun menneisyyteen, teen tilaa negatiiviselle ajattelulle ja kaikelle, mikä ei oikeasti ole todellisuutta, koska todellisuus on sekunnissa. Tässä hetkessä, kun kuulen sekuntiviisarin iskevän ja muuta minulla ei ole, negatiiviselle ajattelulle ei jää tilaa. Treenaa vaikka.

Vain hetkeen rauhoittumalla voin myös suunnitella tulevaa ja luottaa siihen, että tapahtui mitä tahansa, minulla on taas tämä hetki, jossa voin tuntea rauhan laskeutuvan kuin siipensä lennosta sulkevat lokit kohti maan tasoa – ne samat lokit, joiden alaspäin viettävää lentoa katselin kävellessäni äskettäin hyvin onnellisena öisiä Helsingin katuja kilometri toisensa jälkeen.




Kärsimyksen määrään voi vaikuttaa. Omaa tai toisen kärsimystä ei kannata lisätä ruokkimalla konflikteja kisaten siitä, kuka on oikeassa tai mikä on pielessä. Asioista voi keskustella itsensä tai toisen kanssa, mutta senkin voi tehdä niin, että on rauhassa itsensä kanssa ja sanoo sisäiselle negatiiviselle äänelleen:

Oletpa sinä suloinen. Rakastan sinua.

Silloin sisäinen negatiivinen äänikin saa sen huomion, jota se niin pienenä ja pelokkaana tarvitseekin.


sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Voittajista, menestyjistä ja parhaasta tähtipölystä

ASIAA OMAAN TEKEMISEEN KESKITTYMISESTÄ




Elämässä voittaja ei ole hän, joka voittaa. Elämässä voittaja on se, joka yrittää tehdä parhaansa.

Menestys on sivutuotetta sille, että olemme tehneet parhaamme. Menestys voi olla ulkoista, mutta ulkoinen menestys ei koskaan tuo kestävää onnellisuutta. Rahan tai meriittien saavuttaminen ei takaa sisäistä hyvinvointia, ja ilman sisäistä hyvinvointia meillä ei ole kovin paljon hyvää.

Parhaansa tekeminen itselle tärkeissä asioissa on joskus tuskallista, fyysisesti tai henkisesti, mutta saavutukset, pienet tai isot, sisäiset tai ulkoiset, tuovat iloa, sellaista iloa, jonka vain kovasti yrittänyt ja vanhoja raja-aitojaan ylittänyt voi tuntea.

Eikö tärkein tavoite olisi aina ihmisenä kasvaminen? Se ei tarkoita, ettemme voisi hyväksyä tässä ja nyt itsemme jo sellaisena kuin olemme. Ihmisenä kasvamiselle on hyvä suunta se, että haluamme kasvaa rohkeammiksi, rehellisemmiksi ja tasapainoisemmiksi.

Ystäväni ihmetteli, kun en muistanut erään tuttuni suuria ammatillisia saavutuksia kovin tarkkaan. Kiinnitän asiakkaideni kanssa huomiota heidän saavutuksiinsa ja tavoitteisiinsa, koska se on olennaista työssäni, jotta voin auttaa asiakkaitani pääsemään heille tärkeisiin tavoitteisiin. Mutta yksityiselämässäni minulle on täysin sama, onko jollakulla paljon rahaa, mitalit kaulassa ja kaunis ulkomuoto. Tärkeintä on, onko tuo ihminen hyvä tyyppi - rehellinen, vilpitön, kiltti ja luotettava.


"Henkinen tolkkusi tekee sinusta voittajan tai häviäjän."

Jos huomaan siviilielämässäni, että joku haluaa lähelleni, koska hän on lukenut minusta jostain ja kiinnostunut ennen kaikkea julkisuuden takia, en ole innokas päästämään häntä lähelleni. En tarvitse bändäreitä enkä faneja yksityiselämääni. Tunnen joitakin julkisuudesta tuttuja ihmisiä, mutta en myöskään halua viettää siviilissä aikaa julkkisten kanssa, elleivät he tunnu oikeasti hyviltä ihmisiltä. En tarvitse yhtäkään julkisuudesta tuttua sirottamaan tähtipölyään päälleni, koska tähtipöly lisääntyy ympärilläni ihan niin, että huolehdin omasta henkisestä kasvustani parhaani mukaan ja tahkoan elämässäni asioita ja projekteja, joista olen iloksi asti syttynyt. Ei se lopputulos, vaan se, että yritin, elin, tein, ihan itse - enkä toisen "paremmuudessa" roikkuen.

Minulla on paljon tekemistä. Kolme tärkeintä projektiani ovat nyt asiakastyön lisäksi seuraava kirjani, verkkokurssin tekeminen urheilijoille ja syksyllä alkava podcast. Ihan itse otan vastuuta siitä, mitä teen tai jätän tekemättä, mutta oma potentiaali on kuin metsä, jossa on monta polkua ja paljon tähtipölyä.

Olen viime aikoina tuntenut merkillistä rauhaa, kiinnipitämättömyyttä ja täydellistä luottamusta elämään. Tämän kasvaneen tasapainon eteen teen myös paljon töitä. Tasapaino on kuin kiikkulauta, joka helposti kolahtaa pois balanssista, ellemme ole hereillä itsemme kanssa. Minulla on sisäinen varmuus siitä, että haasteellisessa ja ihanassa elämässäni kaikki menee nyt ihan oikein päin, ja itsestäni on kiinni se, elänkö elämää, joka jää eletyksi vai elämättömäksi.




sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kärsimystä voi antaa pois

ASIAA KORJAUTUVISTA IHMISSUHTEISTA


Yhtenä iltana saan taas Facebook-kaveripyynnön joltakin mieheltä. Hänen nimensä on etäisesti tuttu, mutta se ei silti soita minussa minkäänlaista kelloa. Katson hänen Facebook-kuviaan, ja samassa olen taas 17.

Hän oli ensimmäinen poikaystäväni. Sanon häntä tässä vaikkapa Eetuksi. Pidin Eetusta, vaikka hänellä oli kloorista vihreäksi värjäytynyt tukka ja mustaa kynsilakkaa. Tai ehkä pidin hänestä juuri niiden takia. Hän oli kiltti, puhelias ja jämptin kulmikas.

Seurustelumme ei päättynyt iloisesti. Eetu halusi ulos omista syistään, ja minä hukutin suruni suureen rakkauteeni alkoholiin. En koskaan ajatellut häntä enää lämmöllä enkä muutenkaan myönteisesti.

Toissapäivänä puhuimme puhelimessa pari tuntia. Tuntui kuin olisin hyvän ystäväni kanssa puhunut. Puhuimme suhteemme tapahtumista, eromme syistä, molempien elämänkulusta.

Muutama kuukausi sitten Jorekin soitti, ja kyllä, nimi on muutettu. Seurustelin Joren kanssa 16 vuotta sitten. Mitä enemmän avauduin, sitä tylymmäksi Jore ryhtyi. Aina kun jätin hänet, hän itkien halusi takaisin. Suhde oli rankka. Näin Joren kaukaa Pori Jazzeilla pari vuotta sitten, ja tunne ei ollut lämmin.

Puhelumme aikana Jore kesti hyvin palautteeni. Sanoin, että haluan olla rakentava ja että toivon puhelun johtavan rauhaan välillämme, mutta suhde oli minulle traumaattinen. Hän ei muistanut, mitä minä muistin, mutta hän pyysi sydämestään anteeksi monta kertaa. Hän kertoi arvomaailmansa muuttuneen suhteemme jälkeen.

Jore sanoi, että nykyisestä pitkäaikaisesta kumppanistaan huolimatta hän ei ole koskaan tavannut ketään toista kuin minä, joka olisi ollut hänelle kuin sielunkumppani. Olin tehnyt häneen suuren positiivisen vaikutuksen.

Olin kuulemastani täysin ällistynyt. Minä? Minä, jota hän kohteli niin pöyristyttävän huonosti? Minä, jota hän kehotti menemään plastiikkakirurgille, jotta näyttäisin paremmalta?

Mutta nyt me puhuimme sydämestämme ja rakentavasti, vuosia viisaampina, ja silti tosiasioita tai omaa vastuutamme väistelemättä.

Illalla Jore lähetti kuvan lenkiltään. Hän kirjoitti, miten kevyemmältä pitkä lenkki oli tuntunut nyt, kun saimme kaiken purettua ja puhuttua vuosien jälkeen. Minunkin oli helpompi olla. Mennyt suhteemme ei enää paina piirun vertaa. Kaikki on anteeksi annettu.

Elämä on siitä hyvää ja ihmeellistä, että JOS jokin on ihmissuhteessa jäänyt kesken, se nousee vielä joitakin kimuraisia raitteja pitkin käsittelyyn.

Molempia miehiä minun olisi hyvin helppo halata nykyään lämpimästi. Me emme tarvitse mitään toisiltamme, on vain välittämistä ja hyvää tahtoa. Tämä on mahdollista minkä tahansa ihmissuhteen päättymisen jälkeen vain, kun molemmat osapuolet ovat siihen valmiit, eikä siihen voi liittyä minkäänlaista teeskentelyä tai egosta tulevaa kätkettyä agendaa.

Kiitos, Elämä, siitä, että opetat minulle koko ajan mitä kaikkea hyvää voi tapahtua, kun seisoo omilla jaloillaan ja kohtaa toisen rehellisesti mutta hyväntahtoisesti, haluten luopua turhasta kärsimyksestä.


keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kenet saattaisit rajan taa?

ASIAA RAKKAUDESTA JA SIITÄ, MIKÄ EI OLE RAKKAUTTA



Ystäväni isä lähestyi kuolemaa monta viikkoa sairaalapedissä maaten. Ystäväni ja hänen äitinsä olivat isän lähellä kaikki yöt, viikosta toiseen. Yritin olla ystäväni tukena viestein ja sydämiä lähetellen.

Sivustaseuraajana hämmästyin, kun tajusin, että noinkin voi kuolevan ihmisen saatella eteenpäin. Ei kotiin tai muihin ympyröihin kuolevan viereltä nopeasti paeten, vaan lähellä nukkuen, tarvittaessa juottaen ja kädestä pitäen, muun elämän sivuun hetkeksi laittaen. Oivalsin, että se olisi myös itselleni joskus kaunis tapa lähteä, jonkun rakkaan ollessa lähellä joka kerta, kun palaan tajuihini tai herään unesta vielä uuteen päivään kuoleman ollessa jo kovin lähellä.

Meillä ei ole ollut suvussa sellaista tapaa, että rakas saateltaisiin rajan yli viereltä poistumatta. Ehkä me emme ole olleet kovin hyviä rakastamaan.

Ystäväni isä oli rakastava isä. Vähäpuheinen mutta toiminnallaan aina välittävä ja kannustava. Oma biologinen isäni oli sellainen, jota pelkäsin henkeni edestä. Onneksi ystäväni hyvin ymmärtää, että kokemukseni on erilainen.

Mietin ihmisiä, joiden vierelle lähtisin tarvittaessa oitis, jos heidän maanpäällinen elämänsä kulkisi viimeisiä aikojaan. Poikani, muutama sielunsisar, sielunveli. Nukkuisin ja valvoisin kahta kertaa miettimättä heidän lähellään viimeiset ajat, jos sellainen tarve toisella ilmenisi. Kaikki muu voisi odottaa.

Joskus joku asiakkaani sekoittaa rakkauden ja läheisriippuvuuden. Minullekin on käynyt niin.

Läheisriippuvuus on esimerkiksi sitä, että
- yrität elää toisen puolesta,
- koet, ettet voi elää ilman toista,
- yrität pelastaa toisen silloin, kun hän kieltäytyy ottamasta vastuuta valinnoistaan,
- annat toisen kohdella sinua huonosti tai
- yrität väkisin saada toisen pysymään elämässäsi.

Suru muuttuvista ihmissuhteista, eron tai kuoleman kautta, on kovin inhimillistä. Suru voi onneksi muuntua meissä myötätunnoksi, voimaksi tai vaikkapa viisaudeksi. Jos suru ei muunnu hyväksi, me aina vain siirrämme sitä eteenpäin, omaan tulevaisuuteemme ja myös tuleville sukupolville.

Todellinen rakkaus on konkreettista voimaa, joka ei todellakaan katkea eroon tai kuolemaan.


sunnuntai 6. toukokuuta 2018

"Minna, onko sinulla ADHD?"

ASIAA INTOHIMOSTA JA PÄÄTTÄVÄISYYDESTÄ



Vaihdoin uuden tuttavan kanssa ajatuksia työlounaalla. Keskustelu oli mielenkiintoista ja jopa henkevää. Kerroin hänelle suurpiirteisesti muutamasta työprojektistani, jotka ovat nyt päällä ja joita puran yksi kerrallaan ja välillä vähän lomittain. Hän kysyi, onko minulla ADHD, kun minulla on niin monta palloa ilmassa.

Mielestäni kysymys oli rehti ja vilpitön ja siksi hurmaava. Ymmärrän hyvin sen, että paljon ja erilaisia juttuja tekevästä ihmisestä voi tulla ADHD mieleen.

Sitten hän jatkoi linjaansa kysymällä, onko minun vaikea keskittyä.

Sanoin, että minun on todella helppo keskittyä kaikkeen, mikä on minulle OIKEASTI mielekästä ja tärkeää. En ole ihminen, joka innostuu, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Jos työjuttu on päällä isona projektina tai yksittäisten asiakkaiden kanssa, keskittymiseni on yleensä 90–100 % luokkaa. Pystyn sulkemaan yksityiselämän tilanteet tai vaikkapa hetkittäisen nälän huomiokenttäni ja mieleni ulkopuolelle ja elämään täysin hetkessä.

Moni ihminen innostuu miljoonasta asiasta, mutta ei koskaan saa mitään oikeasti aikaiseksi. On hienoa ja tärkeää innostua, mutta innostumalla ei rakenneta kauheasti mitään konkreettista. Innostuksen lisäksi tarvitaan työhaalarit ja raakaa työntekoa fyysisesti tai henkisesti. Rankkaahan se työnteko välillä on, myönnän.

Minulle fokus on huomioni suunta, joka on kuin leveä energianuoli. Siinä on niin paljon voimaa, että asiat tapahtuvat, jos niiden kuuluu ylipäänsä tapahtua ja jos annan projektille kaikkeni. Lopputulosta en voi hallita muulta osin kuin siltä, teenkö parhaani.

Minulla ei ole ADHD:ta, mutta on hyvä muistaa, että usein ADHD-persoonallisuudet ovat rohkeita, luovia, innostuvia ja omia polkujaan kulkevia. Heiltä voimme oppia paljon.

Minä olen tahdonvoimaani ja päättäväisyyttäni kasvattanut viime vuosina erityisesti jääkiekkoilija-asiakkaitani seuraamalla. Heistä nöyrimmät ovat myös valtavan sitkeitä.

Sain opintojeni osalta leffakäsikirjoituksen ekan version kirjoitettua. 102 sivua englanniksi ja tuskaahan se oli. Mutta minä tein sen. Seuraavina isoina projekteina ovat verkkokurssin tekeminen (juuri teille) ja seuraavan kirjani kirjoittaminen.

Mikä on sinulle seuraava tärkeä projektisi?
Se voi olla myös henkinen – vaikkapa se, että opit paremmin rakastamaan ja arvostamaan itseäsi.



lauantai 28. huhtikuuta 2018

Maailma kuin suuri mielisairaala

ASIAA OMAN ELÄMÄN MAHDOLLISUUKSISTA

Tänään kalliolla meren äärellä.

Edesmennyt joogi Paramahansa Yogananda sanoi, että suurin osa maailmaa on kuin mielisairaala. Ihmiset ovat sairaita eri syistä. Yhtä riivaa kateus, toista viha, kolmatta ehkä pakkomielteet.

Vaikka minulla on nyt monenlaista projektia menossa, olen tuntenut viime päivinä suurta rauhaa. Suhtaudun tulevaisuuteen hyvin toiveikkaasti ja ilolla sitä odottaen. Teen paljon töitä, ulkoilen paljon ja panostan asioihin, joista tulee kiva olo. Olen pystynyt myös päästämään syvemmin irti joistakin henkilökohtaisista asioista, joista olen tuntenut pitkään syyllisyyttä ja huolta.

Olen siis entistä voimallisemmin kyennyt ottamaan vastuuta hyvinvoinnistani.

Tänään huikeaa kauneutta kaikkialla.

Jos katsoisin maailman hulluuksia tai ihmisten (hetkittäisiä) hulluja juttuja niin, että kuvittelisin niiden olevan koko totuus kaikesta, en jaksaisi. Tuntuisi raskaalta elää maailmassa, jossa on niin paljon kaikkea ikävää. Mutta olen kehittänyt itselleni taidon katsoa asioita etäältä ja isommasta mittakaavasta muutamalla periaatteella.

1) Mitä tahansa kohtaankin tai mitä tahansa koenkin, voin kasvaa sen avulla entistä viisaammaksi, vahvemmaksi ja pelottomammaksi.
2) Minun maailmassani elämä ei pääty kuolemaan. Tässä maailmassa oleminen on väliaikaista (hurraa!) ja täällä ollessamme meidän kannattaa työstää pelkojamme, jotta voisimme kevyimmin mielin kokea enemmän elämäniloa – iloa siitä, että olemme ylipäänsä vielä elossa. (Ja tämä huolimatta meitä ympäröivästä hullusta maailmasta.)
3) Mitä tahansa koen, sen kuuluu tapahtua minulle – muuten se olisi tapahtunut jollekulle toiselle. Kannattaa siis hyväksyä elämä sellaisena kuin se kohdalle lankeaa.
4) Olen vastuussa omista valinnoistani. Jos en ole tyytyväinen elämäni kokemuksiin tässä ja nyt, voin aina valita toisin – ja heti – varsinkin ajatusten tasolla. Ajatuksesta muutos lähtee.

Hyvässä seurassa.

Aina, kun emme ymmärrä toisten ihmisten käyttäytymistä, teemme itsellemme suuren palveluksen, jos yksinkertaisesti päästämme irti siitä tosiasiasta, että joku tässä maanpäällisessä näytelmässä esittää tällä kertaa psykopaatin tai aggressiivisen ihmisen roolia. Ja hänen kanssaan ei kannata langeta loputtomaan joukkopsykoosiin.

Toiset ihmiset heräävät, jos heräävät ja kun heräävät. Tärkeämpää on huolehtia siitä, että pysyy itse hereillä oman elämänsä mahdollisuuksien parissa. Puolensa kyllä kannattaa pitää, mutta ei yhteisen psykoosin kautta.

Ei tarvitse hyväksyä eikä ymmärtää,
vaan päästää irti.
– Katri Helena


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Onko elämässäsi hankala opettaja?

ASIAA TOISTEN IHMISTEN PAHUU... IHANUUDESTA




Blogini lukija ihmetteli ihmisten käytöstä ja ilkeyttä toisia kohtaan. Hän pyysi minua kirjoittamaan aiheesta.

Minua on helpottanut viime vuosina ajatella aina vain niin, että tällä planeetalla jokainen ihminen on omassa kehityskohdassaan. Joku junnaa pitkään asioissa, jotka ovat toiselle helpompia. Jokaiselle on tarjolla elämän hankalat oppitunnit, vaikka kaikki eivät halua tehdä töitä oman kasvunsa ja kehityksensä eteen. Kannattaa siis huolehtia omasta kehityksestään ja jättää toisten kasvu heidän omaksi asiakseen, elleivät he neuvoja halua. Esimerkki on aina paras malli myös toisille.

Olen nähnyt, miten joku on päässyt elämässään pitkälle melkoisen helpolla. Todennäköisintä on, että hän sitten myöhemmin pääsee elämänkouluun jonkinlaisten koettelemusten kautta. Vaikka miten näyttäisi, että jollakulla on aina vain helppoa, emme voi tietää hänen sisäisistä kärsimyksistään: yksinäisyydestä, masennuksesta tai peloistaan. Hulppeat ulkoiset puitteet eivät kerro mitään todellisesta menestyksestä, koska todellinen menestys on aina sisäistä ja ennemmin tai myöhemmin mielenrauhaa kasvattavaa. Kyllä, olen tavannut onnettomia ja stressistä sairaita miljonäärejä.

Miksi sitten olemme ilkeitä tai ikäviä toisia ihmisiä kohtaan? Koska emme osaa tai jaksa muuta. Taustalla voi olla addiktioita, traumoja, omaa pahaa oloa tai kömpelyyttä vuorovaikutustilanteissa.

Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että jos ihminen on suht' onnellinen omassa elämässään, hänen ei tarvitse jatkuvasti toisten kanssa rähistä.

Seuraavan kerran kun joku hyökkää, on inhottava tai muuten syö energioitasi, vedä terveesti rajaa. Älä uhriudu. Tee toisin, vaihda suuntaa, riko taika. Älä käytä toisen käytöksen loputtomaan miettimiseen paljon aikaa. Älä anna onnellisuuttasi toisen ihmisen käsiin.

Olen nähnyt joskus, että ihminen huomaa ajan ja oman kehityksensä tuloksena, että entisestä vihamiehestä tuleekin liittolainen. Aina niin ei käy, mutta joskus elämä yllättää.

Toiset ihmiset ovat hyvässä ja pahassa meille arvokkaita opettajia. Ainakin opimme sitä, missä meillä on vielä työmaata. Jos joku on sinulle aivan kamala, kiitä kokemuksesta. Opettaja on ilmestynyt, ja sinä päätät, mitä oppitunnista saat.

*****

Olen ollut merkillisen flunssan riivaama jo kolmisen kuukautta. Aina kun paranen tai luulen parantuneeni, haa – poskiontelotulehdus! En juuri koskaan sairasta, mutta ymmärrän hyvin, että muutto Helsinkiin ja opintojen yhdistäminen työrintamaan olisivat olleet koetus suurimmalle osalle meistä. Silti koen ilolla olevani täysin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sykähdyttäviä projekteja meneillään, ja aivan huikeita asiakkaita – ihmisiä, joista niin välitän.

Tapasin myös ihanan miehen, jonka kanssa oli tosi helppoa. Muutenkin olen huomannut, että mieskokemukseni ovat koko ajan paranemaan päin. Minussa asuu pieni omassa arjessaan miehen rinnalla hyvinvoiva ja osaava nainen. Suhderintamalla kriteereitäni ovat basic-asioiden (lojaali, rehti, rohkea) lisäksi nämä:

  • pora pysyy käsissä (ei ihan must, mutta toivottavaa)
  • tykkää koirista
  • ei halua olla kanssani lähinnä siksi, että tietää minut julkisuudesta
  • syö ihastuttavia ja terveellisiä vegaaniruokiani
  • kestää aikataulujani eli välillä täyttä kalenteriani.


Hellurei ja hellät tunteet! Luotetaan elämään ja tehkäämme parhaamme. Kauheasti lentosuukkoja kaikille.


maanantai 19. maaliskuuta 2018

Puskahuutelusta joukkolynkkauksiin

ASIAA SOKEISTA PISTEISTÄ


Olipa eräs kesä, kun väsyin jääkiekkopuolella vaikuttavan henkilön X vittuiluun Twitterissä. Kysyin hyvältä ystävältäni, miten henkilön X kaltainen ihminen mahtaa reagoida, jos blokkaan hänet Twitterissä. Olimme ystäväni kanssa samaa mieltä, että henkilön X kaltainen ihminen suuttuu.

Jos joku blokkaa minut somessa, asia on minulle aivan sama. Minulla kun on tämä oma elämäni tässä elettävänä. Jos blokkaaja olisi lähipiiriäni tai muuten minulle tärkeä, varmasti kysyisin, onko tapahtunut nyt jotain sellaista, mitä en ole tajunnut ja mistä hän on loukkaantunut. Muuten antaisin asian olla. En ainakaan suuttuisi enkä alkaisi asiasta metelöidä.

Blokkasin henkilön X. Seuraavana ihanana aurinkoisena aamuna herään siihen, että muutama urheiluvaikuttaja on laittanut minulle privaatisti viestiä: "Minna, et kai mennyt blokkaamaan henkilöä X? Nyt se huutaa susta kaikille somessa."

(Kukaan privaatisti minua tukenut ja minulle viestiä laittanut ei muuten uskaltanut minua julkisesti tukea.)

Homma eteni kuin kulovalkea. Pojat saunan lauteilla yhdistettynä somen lampaisiin, jotka laukkaavat sinne, missä joku tunnettu kovaäänisesti möykkää puuta heinää. Mukaan porukkaan liittyi huutoineen muutama urheilutoimittaja, joista osa oli lähetellyt minulle aiemmin öisiä viestejä ja hotellihuoneensa numeroa.

Oijoi. Huudelkaa rauhassa. Edelleen minulla on elämäni elettävänä.
Jos huomaat puhuvasi idiootin kanssa, ole tarkka siitä, ettei idiootti huomaa samaa.
Olen muutamalle puskahuutelijalle joskus sanonut, että tässä on puhelinnumeroni ja keskustelen mielelläni kanssasi. Yksikään reppahousu ei ole muuten soittanut.

Case Aku Louhimies. Tein tänään toimistohommia ja en voinut olla huomaamatta, kun Louhimiehen lynkkaus alkoi. On loistavaa, että naisnäyttelijät tulevat puskistaan ja PUHUVAT kokemuksistaan. Tätä tarvitaan. Mutta hommassa se piilee se huono puoli, että meistä valtaosa ei tiedä kaikkia taustoja emmekä ole olleet paikalla, kun on tapahtunut väitettyjä väärinkäytöksiä. Toivokaamme, että alan käytännöt kehittyvät vain parempaan suuntaan ja asianosaiset oppivat miettimään asiansa ja tekemisensä uusiksi.

Kun julkinen huutaminen alkaa,  maallikot Tuija Totuudentorvi,  Niina Nuhteeton ja Ville Vihainen eli ihmiset, jotka eivät ole Louhimiehen alan piirissä millään tavalla ja joille asia ei kauheasti edes kuulu, innostuvat huutelemaan näyttelijöiden asiaa kuin aggressiivista bensaa liekkiin heittäen. He ovat jo valmiiksi vihaisia, ja nyt he saavat tilaisuuden PÄTEÄ.

Tuomitsemalla julkisesti toisia maallikot Tuija Totuudentorvi,  Niina Nuhteeton ja Ville Vihainen pönkittävät vain ja ainoastaan omaa egoaan. Ei tarvitse miettiä omia ikäviä puoliaan, kun huutelee toisista.

En usko, että Tuijalla, Niinalla ja Villellä olisi kanttia sanoa Aku Louhimiehelle kasvotusten yhtään mitään, varsinkaan selvin päin.

Kaikki eivät tunne itseään hyvin. Monet ovat sokeita omille heikkouksilleen. Mutta lynkkaamalla toisia on niin ihana tuntea itsensä hetken aikaa tosi hyväksi ja vahvaksi. Ego on vain siitä metka, että aikansa paisuttuaan se varmasti puhkeaa kuin nuppineulalla tökkäistynä.



sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Oletko itsesi oloisen kumppanuuden äärellä?

ASIAA SIITÄ, MIKSI PARISUHDE EI OLE JÄMÄHDYSSUHDE



Terveessä parisuhteessa ei ole kaltereita eikä lukkoja, eikä rakkaus ole lukko.

Parisuhteessa minä en ole toisen (omaisuutta), eikä hän ole minun (omaisuuttani), vaikka miten voimme asian romantisoida tai filosofisoida. Terveessä parisuhteessa ollaan vapaasta tahdosta ja vapaina ihmisinä, ellei haluta asettua vankilaan ja hallinnan alle pakotteisiin.

Uskon parisuhteessa yhteisiin pelisääntöihin ja niiden kunnioittamiseen. Yhä liian harvassa parisuhteessa määritellään yhteiset linjaukset selkeästi ja siten, että molemmat ymmärtävät, mitä nuo säännöt tarkoittavat tai eivät tarkoita. Mielestäni viiden kohdan kirjallinen pelisääntölista luo monesti terveen pohjan sille, mitä me muistamme arjessamme ja miten toimimme silloinkin suhteessa toiseen, kun stressi syö voimia.

Pelisääntölista on jotain sellaista, mikä on hyvä tsekata säännöllisesti kysymällä yhdessä vaikkapa:
Mitä meille kuuluu? Miten meillä menee?
Koska parisuhde ei ole omistussuhde eikä velkasuhde, on sen annettava molemmille tilaa kasvaa ja kehittyä juuri sellaiseksi kuin mikä on luonnollinen ja tervehdyttävä kasvusuunta. Kun ihminen ikääntyy, hän parhaassa tapauksessa ei käperry sisäänpäin tai jumitu, vaan oppii tuntemaan itseään paremmin – paljon paremmin. Iän ja kokemusten karttuessa myös omat tarpeet ja mieltymykset kehittyvät.

Koska en usko parisuhteessa kahleisiin, toivoisin, että jokainen parisuhteessa oleva tai sellaiseen haluava näkisi vaivaa sen eteen, että löytäisi itselleen sopivan kumppanin tai suhdemuodon.  Jos suhde on terve ja molemmat oikeasti aikuisia ja suostuvaisia laajenemaan henkisesti, on hyvä tukea toista siihen suuntaan, johon hänen siipensä aukeavat tai tarpeensa johdattavat, VAIKKA se voi tarkoittaa sitä, että hän loittonee.

Mitä rakkaus tekisi parisuhteessa toisen tarpeiden muuttuessa tai kirkastuessa? Kahlitsisi? Ei varmasti. Pikemminkin päästäisi vapaaksi ja neuvottelisi tarvittaessa uudet pelisäännöt ja uuden tavan olla yhdessä. Jos yhteisiä pelisääntöjä ei löydy, suhde on todennäköisesti täyttänyt tehtävänsä molempien elämässä ainakin siltä erää ja siitä kannattaa kiittää.

Eroaminen voi pelottaa. Uskon vakaasti, että eronkin jälkeen se toinen palaa vielä yhteisen asiamme äärelle, jos jotain on oikeasti jäänyt kesken. Tässä maailmankaikkeudessa ei yksikään suhde jää oikeasti keskeneräiseksi. Omaa tai toisen kehitystä ei kannata pelon vuoksi torpedoida.

Seksuaalisuuteni on tarkentunut vuosien myötä. Nuorempana sitä oli valmis kokeilemaan poikaystävien kanssa erilaisia juttuja. Nykyään tiedän aika tarkkaan, mistä pidän ja mistä en. Makuni on kehittynyt. Minun on helpompi sanoa ei tietyille jutuille, enkä edes pysty pakottamaan itseäni seksin saralla mihinkään, mistä en nauti henkisesti tai fyysisesti. Moni juttu, mikä toimi nuorempana, ei enää jaksa kiinnostaa.

Kymmenen vuoden päästä olen 60-vuotias.  Silloinkin olen taas minä, mutta taas hieman hioutuneempi ja kehittyneempi. Itseni oloisen kumppanuuden äärellä, yksin tai kaksin tai mistä minä tiedän vaikka kolmistaan, ja omien sen aikaisten halujeni ytimessä.

Olkaa vapaita, suhteessa tai ilman.



sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kohtaammeko koskaan?

ASIAA YHTEYDESTÄ TOISEEN IHMISEEN




Olen jo viikkoja miettinyt ja kuulostellut, miten kohtaamme toisemme. Olemme hyviä kohtaamaan toisia näennäisesti, niitä näitä jutellen tai ohi kävellen.

Moni ihmissuhde jää alkumetreille tai ei pääse terveeseen päätökseen, koska emme uskalla puhua avoimesti, rehellisesti ja toista silti kunnioittaen siitä, mitä oikeasti ajattelemme, haluamme tai toivomme. Ihmiset pelkäävät naurunalaiseksi joutumista ja kasvojen menettämistä. On helpompi pakittaa ja luikkia karkuun kuin sanoa, että näin minä koen ja tätä minun sisälläni on.

Jokuhan voisi silloin nauraa, hohhotella, suuttua. Joku voisi jättää.

Olen hyvä sanomaan ihmissuhteissani ei. Jos yhtälö ei tunnu terveeltä, osaan kävellä toiseen suuntaan. Suoraan kysymykseen annan rehellisen vastauksen sen mukaan, miten uskon toisen pystyvän sen käsittelemään. Aina annan siis rehellisen vastauksen, mutta näkökulmaa säätelen. En halua vääntöihin tai mutapaineihin, jotka toisivat minulle pahoinvointia.

Osaan vetää rajoja, koska minä nyt vain satun tätä nykyä rakastamaan itseäni sen verran, että tiedän rajojen tuovan itselleni tilaa hengittää ja elää niin kuin minä haluan elää.

Olen käynyt treffeillä. Olen nauttinut siitä. Olen puhunut nuorten miesten kanssa seksistä ja rakastelusta  ja omista selkeistä linjauksistani ja elämän ihan kaikesta ja katsonut heitä, joilla kyynel herkästi silmässä, ja huomannut myös ne, jotka väistävät mahdollisia jossain piileviä kyyneleitä. Olen harjoitellut toisten kohtaamista ja kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikki eivät vain kykene. Se ei ole minulta pois, koska voin aina löytää uusia ja jo tuttuja ihmisiä, joiden kanssa on helppo KOHDATA.

Puhua sydämestä,
antaa oman itsen näkyä,
sanoa että nyt on likainen tukka,
tuskainen olo
ja paha PMS tai

ehkä joku asuu vielä vanhempiensa kanssa
häpeäkseen
eikä rahaakaan ole tai

ehkä vain tanssituttaa
ja oletko kuullut sen ihanan biisin
Butterfly Effect,
jonka täytyy olla parasta rakastelumusaa?

Minäpä siis laitan sen biisin talteen.

Kiitos kaikille sydämestään rohkeille ja rehellisille ja kiitos kaikille heille, jotka haluavat tosissaan harjoitella toisen ihmisen – edes jonkun – kohtaamista silloinkin, kun on niin vaikeaa.

Yhdessä on silti niin paljon hienompaa.



torstai 25. tammikuuta 2018

Kun ääni sisälläni sanoo "click".

ASIAA OIKEAN SUUNNAN LÖYTÄMISESTÄ



Hikoilen kotona. On vähän kuumetta. Kirjoitan lupaamiani tekstejä, jotka ovat jo myöhässä alun perin sovitusta aikataulusta. Tiedän, että tuo aikataulu joustaa, mutta nautin kuumeen tuomasta verkkaisuudesta, koska verkkaisena keskityn paremmin ja saan taottua tasaista jälkeä.

Tällä viikolla olen ammentanut viisautta luovilta tutuiltani. Kiitos, mm. kirjailija Juha Siro. Opin mielelläni itseäni viisaammilta tai kokeneemmilta. Sisälläni on selkeä valintojeni oikeellisuutta arvioiva mittari, ja se mittari sanoo "click", kun jokin asia vain tuntuu oikealta.

Haluan mennä vain sinne, mikä sanoo "click". Jos homma ei tunnu oikealta, en voi enää tehdä itseäni vastaan, enkä todellakaan tee itseäni vastaan yrittäen miellyttää toisia.

Jos lähtisin toimimaan vain toisia miellyttäen, minulla ei olisi täällä enää mitään virkaa. Olisin aivan turhanpäiväinen sätkynukke, sydämestä kuoletettu.

Minua on joskus neuvottu, että paras romaani syntyy siten, että luodaan ensin selkeät suunnitelmat ja juonellinen tapahtumarunko. Sitten välit ikään kuin kirjoitetaan umpeen. Minusta idea on todella hieno ja järjestelmällinen, mutta minua varten se ei ole.

Luovana ihmisenä minä tarvitsen 30 % runkoa ja 70 % sitä, että annan kynän/pensselin/nuotin tai elämän itse näyttää minulle, mitä seuraavaksi. Minun pitää astua ruutuun yksi, ja antaa sen kertoa tarkemmin, minne ja miten seuraavaksi. Kun alan kirjoittaa, oli se mitä tahansa, en tiedä vielä, minne päädyn. Vasta kirjoitettuani viimeisen kohtauksen/kappaleen/rivin/repliikin/sanan, tiedän, minne teksti minut vei.

Joku sanoi, että olen kirjojeni teemoilla leikitellyt vaaralla. Myönnän sen. Olen houkutellut lukijoita ajattelemaan omilla aivoillaan. Ei, korjaus. Olen houkutellut lukijoita ajattelemaan omalla sydämellään. Olen houkutellut heitä olemaan rohkeita ihan oman elämänsä takia.

Intohimo-kirjastani on taas tullut kiitollisia viestejä ihmisiltä, jotka ovat löytäneet kirjasta vastauksia kysymyksiinsä. Jaettu ilo jne.

Miesrintamalla on ollut hieman hiljaista, mutta olen kärsivällinen. Samanikäinen miespuolinen ystäväni kuunteli minua ja tokaisi, että minulle oikea ikäskaala on 25–30, koska "sen ikäisillä on vielä virrat päällä". Nauroin iloisesti, seurasin hänen ohjettaan ja kävin seuraavalla viikolla treffeillä suloisen 27-vuotiaan kanssa.

Ei se fyysinen ikä niinkään, kunhan ovat virrat päällä.

Minun virtani eivät pysy päällä, jos alan kulkea pitkin teitä, joilla ei kuulu riittävän usein "click".




lauantai 20. tammikuuta 2018

Unelmana hyvä loppuelämä

MIKSI TAVOITTEET > UNELMAT 



Ympärillämme kaupataan unelmia. Saan asiasta vatsanväänteitä. Ihmiset tekevät aarrekarttoja ja unelmoivat asioista, jotka ovat mahdottomia saavuttaa tai joiden eteen he eivät ole valmiita ponnistelemaan riittävästi sisäisesti, henkisellä tasolla, tai ulkoisesti teoillaan.

On tilanteita, joissa unelmaan kiinnittyminen auttaa meitä pysymään hengissä. Unelma voi tuoda uskoa parempaan. Murrosikäisenä odotin vuosikausia ikkunan edessä omassa huoneessani, että vuodet kuluisivat ja pääsisin mahdollisesti parempaan elämään kiinni. Sain haluamani.

Pelkkiin unelmiin keskittyminen harvemmin kannattaa. Jos ihminen tekee unelmastaan selkeän tavoitteen, unelmasta tulee konkreettista. Olen nähnyt lukemattomien ihmisten unelmoivan kovasti, mutta heidän unelmansa jäävät vain hötöksi korvien väliin.

Moni kertoo, että aarrekarttaan laitetut asiat toteutuivat. Suurin osa ei koskaan kerro, että aarrekartan asiat eivät todellakaan toteutuneet.

Minä unelmoin siitä, että minulla olisi mahdollisimman hyvä loppuelämä. Haluan vaikuttaa loppuelämäni laatuun siltä osin kuin voin. Kaikki ei ole omissa käsissä. Olen valmis tekemään itseni kanssa paljon töitä, että saisin pidettyä yllä tekemisen pontta ja elämäniloani. Ihmisen oma aktiisivuus on tavoitteissa ratkaisevaa. Monen unelman sijasta minulla on tällä hetkellä pari selkeää tavoitetta, joiden eteen näen paljon vaivaa. Kun teen töitä minulle tärkeiden asioiden eteen, rakennan sivutuotteena koko ajan hyvää loppuelämää.

Ystäväni soitti äsken. Hän iloitsee siitä, miten hänen poikansa tekee työtä jääkiekkouransa eteen Yhdysvalloissa. Mietimme, että samaa paloa ja rohkeutta me haluamme vaalia elämässämme. Ei ne puheet, vaan ne teot.

Älä jää unelmissasi lähtötelineisiin. Aloita, tee, harjoittele. Naura matkan varrella. Emme tule aina pääsemään maaliin tekemisestä huolimatta, joten nauruista jäävät loistavat muistot.

****

Life Coach Jouni Ranta haastatteli minua podcastiinsa Seksuaalisuuden monet kasvot aikuisen naisen seksuaalisuudesta. Kannattaa kuunnella.




keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Pidä elämäsi laadukkaasti laajentuvana

ASIAA TURHAN KARSIMISESTA

Viime vuoden lopulla aloin entisestään ihastella sitä merkillistä tunnetta, joka minulla monesti asiakkaideni kanssa on.  Minulle merkitsee paljon, että he luottavat minuun vaikeiden asioidensa kanssa, vaikka minä en heitä aina helpolla päästä, kun töitä teemme. Asiakkaani merkitsevät minulle usein enemmän kuin työni kohdetta tai tulolähdettä. Tiedostan, että he tulevat minun eteeni kuin lahjana, ja minä haluan puolestani paneutua heidän solmuihinsa niin hyvin kuin mahdollista. Minun elämäni laajenee asiakkaideni ansiosta.



Elämäni laajenee myös, koska teen paljon oikeita valintoja kasvuni ja hyvinvointini eteen. Olen  palautunut kiitettävästi viime vuoden hommista. Olen saunonut, nukkunut hyvin, ulkoillut ja harrastanut Netflixiä. Sain uuteen kotiini myös tankotanssitangon, josta olen unelmoinut jo kauan. Joka päivä käyn rakastamassa merta ja kiitän merituulesta kasvoilleni. Kaikki valintojeni tulosta, vaikka moni ihminen on polullani tienviittoja näyttänyt ja ovia avannut.

Tänä vuonna, jos ei ihmeitä satu, kirjoitan yhden kirjan selviytymisen taidosta, yhden englanninkielisen kokopitkän elokuvakäsikirjoituksen ja teen uusien ja jo tuttujen asiakkaideni kanssa paljon töitä. Se tarkoittaa, että minun täytyy osata erotella turhat asiat pois. Sokeri on elämässäni turha tekijä, ja en nauti sitä ainakaan ennen kesää. On tärkeää levätä, rentoutua ja hassutella, mutta tänä vuonna ei ole aikaa turhien voivotteluun, huonoihin ihmissuhteisiin tai asioiden lykkäämiseen silloin, kun on aika ja mahdollisuus tehdä ja rakentaa. Kalenteri on kaverini, johon mahtuu monta laadukasta merkintää.

Tiedostan hyvin, etten voi kaikkea hallita. Suhtaudun asiaan kuitenkin positiivisesti. Koska en voi kaikkea hallita, odotan hyviä asioita ja huikeita yllätyksiä tapahtuvaksi.

Yhtä asiaa olen miettinyt aika paljon. Ihmisten pelkoja läheisissä ihmissuhteissa. Näen, miten joku saattaa tulla lähelleni, ehkä odottaa jotain, mutta koska hän ei saa sanottua, mitä hän oikeasti haluaa, ajattelee tai toivoo minulta, hän aloittaa diibadaaban, välttelyn tai muuten sellaisen toiminnan, joka vääjäämättä johtaa siihen, että emme voi rehellisesti omine oloinemme toisiamme kohdata. Jos diibadaaba jatkuu kauan, minä varmasti loittonen. Koska haluan pitää elämäni laadukkaasti laajenevana, ja kalenterini odottaa laatumerkintöjään.

Aiotko sinä laittaa laatumerkintöjä kalenteriisi?

Kalenteriini mahtuu tällä hetkellä uusia tapaamisia asiakkaideni kanssa sekä Tampereella että Helsingissä.

*****

Loppuun vielä jaan reseptini, vaikka en kokki olekaan.

MINNAN ENERGISOIVA TALVIJUOMA
Jos väsyttää, kolottaa, loppuu puhti kesken tai flunssa kolkuttaa, lämmitä kattilassa iso mukillinen kasviperäistä maitoa (soija, riisi, kaura, pähkinä ym.) Kun maito on lämmennyt lähes kuumaksi, vispilöi joukkoon luomujauheena n. 1/4-1/2 teelusikallista inkivääriä ja kurkumaa ja ripaus kanelia. Lisään myös kardemummaa, jahka muistan sitä ostaa. Mausteita Tampereella Lempin luomupuodista totta kai.
Juoma toimii kuin taika.