sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Voittajista, menestyjistä ja parhaasta tähtipölystä

ASIAA OMAAN TEKEMISEEN KESKITTYMISESTÄ




Elämässä voittaja ei ole hän, joka voittaa. Elämässä voittaja on se, joka yrittää tehdä parhaansa.

Menestys on sivutuotetta sille, että olemme tehneet parhaamme. Menestys voi olla ulkoista, mutta ulkoinen menestys ei koskaan tuo kestävää onnellisuutta. Rahan tai meriittien saavuttaminen ei takaa sisäistä hyvinvointia, ja ilman sisäistä hyvinvointia meillä ei ole kovin paljon hyvää.

Parhaansa tekeminen itselle tärkeissä asioissa on joskus tuskallista, fyysisesti tai henkisesti, mutta saavutukset, pienet tai isot, sisäiset tai ulkoiset, tuovat iloa, sellaista iloa, jonka vain kovasti yrittänyt ja vanhoja raja-aitojaan ylittänyt voi tuntea.

Eikö tärkein tavoite olisi aina ihmisenä kasvaminen? Se ei tarkoita, ettemme voisi hyväksyä tässä ja nyt itsemme jo sellaisena kuin olemme. Ihmisenä kasvamiselle on hyvä suunta se, että haluamme kasvaa rohkeammiksi, rehellisemmiksi ja tasapainoisemmiksi.

Ystäväni ihmetteli, kun en muistanut erään tuttuni suuria ammatillisia saavutuksia kovin tarkkaan. Kiinnitän asiakkaideni kanssa huomiota heidän saavutuksiinsa ja tavoitteisiinsa, koska se on olennaista työssäni, jotta voin auttaa asiakkaitani pääsemään heille tärkeisiin tavoitteisiin. Mutta yksityiselämässäni minulle on täysin sama, onko jollakulla paljon rahaa, mitalit kaulassa ja kaunis ulkomuoto. Tärkeintä on, onko tuo ihminen hyvä tyyppi - rehellinen, vilpitön, kiltti ja luotettava.


"Henkinen tolkkusi tekee sinusta voittajan tai häviäjän."

Jos huomaan siviilielämässäni, että joku haluaa lähelleni, koska hän on lukenut minusta jostain ja kiinnostunut ennen kaikkea julkisuuden takia, en ole innokas päästämään häntä lähelleni. En tarvitse bändäreitä enkä faneja yksityiselämääni. Tunnen joitakin julkisuudesta tuttuja ihmisiä, mutta en myöskään halua viettää siviilissä aikaa julkkisten kanssa, elleivät he tunnu oikeasti hyviltä ihmisiltä. En tarvitse yhtäkään julkisuudesta tuttua sirottamaan tähtipölyään päälleni, koska tähtipöly lisääntyy ympärilläni ihan niin, että huolehdin omasta henkisestä kasvustani parhaani mukaan ja tahkoan elämässäni asioita ja projekteja, joista olen iloksi asti syttynyt. Ei se lopputulos, vaan se, että yritin, elin, tein, ihan itse - enkä toisen "paremmuudessa" roikkuen.

Minulla on paljon tekemistä. Kolme tärkeintä projektiani ovat nyt asiakastyön lisäksi seuraava kirjani, verkkokurssin tekeminen urheilijoille ja syksyllä alkava podcast. Ihan itse otan vastuuta siitä, mitä teen tai jätän tekemättä, mutta oma potentiaali on kuin metsä, jossa on monta polkua ja paljon tähtipölyä.

Olen viime aikoina tuntenut merkillistä rauhaa, kiinnipitämättömyyttä ja täydellistä luottamusta elämään. Tämän kasvaneen tasapainon eteen teen myös paljon töitä. Tasapaino on kuin kiikkulauta, joka helposti kolahtaa pois balanssista, ellemme ole hereillä itsemme kanssa. Minulla on sisäinen varmuus siitä, että haasteellisessa ja ihanassa elämässäni kaikki menee nyt ihan oikein päin, ja itsestäni on kiinni se, elänkö elämää, joka jää eletyksi vai elämättömäksi.




sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kärsimystä voi antaa pois

ASIAA KORJAUTUVISTA IHMISSUHTEISTA


Yhtenä iltana saan taas Facebook-kaveripyynnön joltakin mieheltä. Hänen nimensä on etäisesti tuttu, mutta se ei silti soita minussa minkäänlaista kelloa. Katson hänen Facebook-kuviaan, ja samassa olen taas 17.

Hän oli ensimmäinen poikaystäväni. Sanon häntä tässä vaikkapa Eetuksi. Pidin Eetusta, vaikka hänellä oli kloorista vihreäksi värjäytynyt tukka ja mustaa kynsilakkaa. Tai ehkä pidin hänestä juuri niiden takia. Hän oli kiltti, puhelias ja jämptin kulmikas.

Seurustelumme ei päättynyt iloisesti. Eetu halusi ulos omista syistään, ja minä hukutin suruni suureen rakkauteeni alkoholiin. En koskaan ajatellut häntä enää lämmöllä enkä muutenkaan myönteisesti.

Toissapäivänä puhuimme puhelimessa pari tuntia. Tuntui kuin olisin hyvän ystäväni kanssa puhunut. Puhuimme suhteemme tapahtumista, eromme syistä, molempien elämänkulusta.

Muutama kuukausi sitten Jorekin soitti, ja kyllä, nimi on muutettu. Seurustelin Joren kanssa 16 vuotta sitten. Mitä enemmän avauduin, sitä tylymmäksi Jore ryhtyi. Aina kun jätin hänet, hän itkien halusi takaisin. Suhde oli rankka. Näin Joren kaukaa Pori Jazzeilla pari vuotta sitten, ja tunne ei ollut lämmin.

Puhelumme aikana Jore kesti hyvin palautteeni. Sanoin, että haluan olla rakentava ja että toivon puhelun johtavan rauhaan välillämme, mutta suhde oli minulle traumaattinen. Hän ei muistanut, mitä minä muistin, mutta hän pyysi sydämestään anteeksi monta kertaa. Hän kertoi arvomaailmansa muuttuneen suhteemme jälkeen.

Jore sanoi, että nykyisestä pitkäaikaisesta kumppanistaan huolimatta hän ei ole koskaan tavannut ketään toista kuin minä, joka olisi ollut hänelle kuin sielunkumppani. Olin tehnyt häneen suuren positiivisen vaikutuksen.

Olin kuulemastani täysin ällistynyt. Minä? Minä, jota hän kohteli niin pöyristyttävän huonosti? Minä, jota hän kehotti menemään plastiikkakirurgille, jotta näyttäisin paremmalta?

Mutta nyt me puhuimme sydämestämme ja rakentavasti, vuosia viisaampina, ja silti tosiasioita tai omaa vastuutamme väistelemättä.

Illalla Jore lähetti kuvan lenkiltään. Hän kirjoitti, miten kevyemmältä pitkä lenkki oli tuntunut nyt, kun saimme kaiken purettua ja puhuttua vuosien jälkeen. Minunkin oli helpompi olla. Mennyt suhteemme ei enää paina piirun vertaa. Kaikki on anteeksi annettu.

Elämä on siitä hyvää ja ihmeellistä, että JOS jokin on ihmissuhteessa jäänyt kesken, se nousee vielä joitakin kimuraisia raitteja pitkin käsittelyyn.

Molempia miehiä minun olisi hyvin helppo halata nykyään lämpimästi. Me emme tarvitse mitään toisiltamme, on vain välittämistä ja hyvää tahtoa. Tämä on mahdollista minkä tahansa ihmissuhteen päättymisen jälkeen vain, kun molemmat osapuolet ovat siihen valmiit, eikä siihen voi liittyä minkäänlaista teeskentelyä tai egosta tulevaa kätkettyä agendaa.

Kiitos, Elämä, siitä, että opetat minulle koko ajan mitä kaikkea hyvää voi tapahtua, kun seisoo omilla jaloillaan ja kohtaa toisen rehellisesti mutta hyväntahtoisesti, haluten luopua turhasta kärsimyksestä.


keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kenet saattaisit rajan taa?

ASIAA RAKKAUDESTA JA SIITÄ, MIKÄ EI OLE RAKKAUTTA



Ystäväni isä lähestyi kuolemaa monta viikkoa sairaalapedissä maaten. Ystäväni ja hänen äitinsä olivat isän lähellä kaikki yöt, viikosta toiseen. Yritin olla ystäväni tukena viestein ja sydämiä lähetellen.

Sivustaseuraajana hämmästyin, kun tajusin, että noinkin voi kuolevan ihmisen saatella eteenpäin. Ei kotiin tai muihin ympyröihin kuolevan viereltä nopeasti paeten, vaan lähellä nukkuen, tarvittaessa juottaen ja kädestä pitäen, muun elämän sivuun hetkeksi laittaen. Oivalsin, että se olisi myös itselleni joskus kaunis tapa lähteä, jonkun rakkaan ollessa lähellä joka kerta, kun palaan tajuihini tai herään unesta vielä uuteen päivään kuoleman ollessa jo kovin lähellä.

Meillä ei ole ollut suvussa sellaista tapaa, että rakas saateltaisiin rajan yli viereltä poistumatta. Ehkä me emme ole olleet kovin hyviä rakastamaan.

Ystäväni isä oli rakastava isä. Vähäpuheinen mutta toiminnallaan aina välittävä ja kannustava. Oma biologinen isäni oli sellainen, jota pelkäsin henkeni edestä. Onneksi ystäväni hyvin ymmärtää, että kokemukseni on erilainen.

Mietin ihmisiä, joiden vierelle lähtisin tarvittaessa oitis, jos heidän maanpäällinen elämänsä kulkisi viimeisiä aikojaan. Poikani, muutama sielunsisar, sielunveli. Nukkuisin ja valvoisin kahta kertaa miettimättä heidän lähellään viimeiset ajat, jos sellainen tarve toisella ilmenisi. Kaikki muu voisi odottaa.

Joskus joku asiakkaani sekoittaa rakkauden ja läheisriippuvuuden. Minullekin on käynyt niin.

Läheisriippuvuus on esimerkiksi sitä, että
- yrität elää toisen puolesta,
- koet, ettet voi elää ilman toista,
- yrität pelastaa toisen silloin, kun hän kieltäytyy ottamasta vastuuta valinnoistaan,
- annat toisen kohdella sinua huonosti tai
- yrität väkisin saada toisen pysymään elämässäsi.

Suru muuttuvista ihmissuhteista, eron tai kuoleman kautta, on kovin inhimillistä. Suru voi onneksi muuntua meissä myötätunnoksi, voimaksi tai vaikkapa viisaudeksi. Jos suru ei muunnu hyväksi, me aina vain siirrämme sitä eteenpäin, omaan tulevaisuuteemme ja myös tuleville sukupolville.

Todellinen rakkaus on konkreettista voimaa, joka ei todellakaan katkea eroon tai kuolemaan.


sunnuntai 6. toukokuuta 2018

"Minna, onko sinulla ADHD?"

ASIAA INTOHIMOSTA JA PÄÄTTÄVÄISYYDESTÄ



Vaihdoin uuden tuttavan kanssa ajatuksia työlounaalla. Keskustelu oli mielenkiintoista ja jopa henkevää. Kerroin hänelle suurpiirteisesti muutamasta työprojektistani, jotka ovat nyt päällä ja joita puran yksi kerrallaan ja välillä vähän lomittain. Hän kysyi, onko minulla ADHD, kun minulla on niin monta palloa ilmassa.

Mielestäni kysymys oli rehti ja vilpitön ja siksi hurmaava. Ymmärrän hyvin sen, että paljon ja erilaisia juttuja tekevästä ihmisestä voi tulla ADHD mieleen.

Sitten hän jatkoi linjaansa kysymällä, onko minun vaikea keskittyä.

Sanoin, että minun on todella helppo keskittyä kaikkeen, mikä on minulle OIKEASTI mielekästä ja tärkeää. En ole ihminen, joka innostuu, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Jos työjuttu on päällä isona projektina tai yksittäisten asiakkaiden kanssa, keskittymiseni on yleensä 90–100 % luokkaa. Pystyn sulkemaan yksityiselämän tilanteet tai vaikkapa hetkittäisen nälän huomiokenttäni ja mieleni ulkopuolelle ja elämään täysin hetkessä.

Moni ihminen innostuu miljoonasta asiasta, mutta ei koskaan saa mitään oikeasti aikaiseksi. On hienoa ja tärkeää innostua, mutta innostumalla ei rakenneta kauheasti mitään konkreettista. Innostuksen lisäksi tarvitaan työhaalarit ja raakaa työntekoa fyysisesti tai henkisesti. Rankkaahan se työnteko välillä on, myönnän.

Minulle fokus on huomioni suunta, joka on kuin leveä energianuoli. Siinä on niin paljon voimaa, että asiat tapahtuvat, jos niiden kuuluu ylipäänsä tapahtua ja jos annan projektille kaikkeni. Lopputulosta en voi hallita muulta osin kuin siltä, teenkö parhaani.

Minulla ei ole ADHD:ta, mutta on hyvä muistaa, että usein ADHD-persoonallisuudet ovat rohkeita, luovia, innostuvia ja omia polkujaan kulkevia. Heiltä voimme oppia paljon.

Minä olen tahdonvoimaani ja päättäväisyyttäni kasvattanut viime vuosina erityisesti jääkiekkoilija-asiakkaitani seuraamalla. Heistä nöyrimmät ovat myös valtavan sitkeitä.

Sain opintojeni osalta leffakäsikirjoituksen ekan version kirjoitettua. 102 sivua englanniksi ja tuskaahan se oli. Mutta minä tein sen. Seuraavina isoina projekteina ovat verkkokurssin tekeminen (juuri teille) ja seuraavan kirjani kirjoittaminen.

Mikä on sinulle seuraava tärkeä projektisi?
Se voi olla myös henkinen – vaikkapa se, että opit paremmin rakastamaan ja arvostamaan itseäsi.



lauantai 28. huhtikuuta 2018

Maailma kuin suuri mielisairaala

ASIAA OMAN ELÄMÄN MAHDOLLISUUKSISTA

Tänään kalliolla meren äärellä.

Edesmennyt joogi Paramahansa Yogananda sanoi, että suurin osa maailmaa on kuin mielisairaala. Ihmiset ovat sairaita eri syistä. Yhtä riivaa kateus, toista viha, kolmatta ehkä pakkomielteet.

Vaikka minulla on nyt monenlaista projektia menossa, olen tuntenut viime päivinä suurta rauhaa. Suhtaudun tulevaisuuteen hyvin toiveikkaasti ja ilolla sitä odottaen. Teen paljon töitä, ulkoilen paljon ja panostan asioihin, joista tulee kiva olo. Olen pystynyt myös päästämään syvemmin irti joistakin henkilökohtaisista asioista, joista olen tuntenut pitkään syyllisyyttä ja huolta.

Olen siis entistä voimallisemmin kyennyt ottamaan vastuuta hyvinvoinnistani.

Tänään huikeaa kauneutta kaikkialla.

Jos katsoisin maailman hulluuksia tai ihmisten (hetkittäisiä) hulluja juttuja niin, että kuvittelisin niiden olevan koko totuus kaikesta, en jaksaisi. Tuntuisi raskaalta elää maailmassa, jossa on niin paljon kaikkea ikävää. Mutta olen kehittänyt itselleni taidon katsoa asioita etäältä ja isommasta mittakaavasta muutamalla periaatteella.

1) Mitä tahansa kohtaankin tai mitä tahansa koenkin, voin kasvaa sen avulla entistä viisaammaksi, vahvemmaksi ja pelottomammaksi.
2) Minun maailmassani elämä ei pääty kuolemaan. Tässä maailmassa oleminen on väliaikaista (hurraa!) ja täällä ollessamme meidän kannattaa työstää pelkojamme, jotta voisimme kevyimmin mielin kokea enemmän elämäniloa – iloa siitä, että olemme ylipäänsä vielä elossa. (Ja tämä huolimatta meitä ympäröivästä hullusta maailmasta.)
3) Mitä tahansa koen, sen kuuluu tapahtua minulle – muuten se olisi tapahtunut jollekulle toiselle. Kannattaa siis hyväksyä elämä sellaisena kuin se kohdalle lankeaa.
4) Olen vastuussa omista valinnoistani. Jos en ole tyytyväinen elämäni kokemuksiin tässä ja nyt, voin aina valita toisin – ja heti – varsinkin ajatusten tasolla. Ajatuksesta muutos lähtee.

Hyvässä seurassa.

Aina, kun emme ymmärrä toisten ihmisten käyttäytymistä, teemme itsellemme suuren palveluksen, jos yksinkertaisesti päästämme irti siitä tosiasiasta, että joku tässä maanpäällisessä näytelmässä esittää tällä kertaa psykopaatin tai aggressiivisen ihmisen roolia. Ja hänen kanssaan ei kannata langeta loputtomaan joukkopsykoosiin.

Toiset ihmiset heräävät, jos heräävät ja kun heräävät. Tärkeämpää on huolehtia siitä, että pysyy itse hereillä oman elämänsä mahdollisuuksien parissa. Puolensa kyllä kannattaa pitää, mutta ei yhteisen psykoosin kautta.

Ei tarvitse hyväksyä eikä ymmärtää,
vaan päästää irti.
– Katri Helena


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Onko elämässäsi hankala opettaja?

ASIAA TOISTEN IHMISTEN PAHUU... IHANUUDESTA




Blogini lukija ihmetteli ihmisten käytöstä ja ilkeyttä toisia kohtaan. Hän pyysi minua kirjoittamaan aiheesta.

Minua on helpottanut viime vuosina ajatella aina vain niin, että tällä planeetalla jokainen ihminen on omassa kehityskohdassaan. Joku junnaa pitkään asioissa, jotka ovat toiselle helpompia. Jokaiselle on tarjolla elämän hankalat oppitunnit, vaikka kaikki eivät halua tehdä töitä oman kasvunsa ja kehityksensä eteen. Kannattaa siis huolehtia omasta kehityksestään ja jättää toisten kasvu heidän omaksi asiakseen, elleivät he neuvoja halua. Esimerkki on aina paras malli myös toisille.

Olen nähnyt, miten joku on päässyt elämässään pitkälle melkoisen helpolla. Todennäköisintä on, että hän sitten myöhemmin pääsee elämänkouluun jonkinlaisten koettelemusten kautta. Vaikka miten näyttäisi, että jollakulla on aina vain helppoa, emme voi tietää hänen sisäisistä kärsimyksistään: yksinäisyydestä, masennuksesta tai peloistaan. Hulppeat ulkoiset puitteet eivät kerro mitään todellisesta menestyksestä, koska todellinen menestys on aina sisäistä ja ennemmin tai myöhemmin mielenrauhaa kasvattavaa. Kyllä, olen tavannut onnettomia ja stressistä sairaita miljonäärejä.

Miksi sitten olemme ilkeitä tai ikäviä toisia ihmisiä kohtaan? Koska emme osaa tai jaksa muuta. Taustalla voi olla addiktioita, traumoja, omaa pahaa oloa tai kömpelyyttä vuorovaikutustilanteissa.

Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että jos ihminen on suht' onnellinen omassa elämässään, hänen ei tarvitse jatkuvasti toisten kanssa rähistä.

Seuraavan kerran kun joku hyökkää, on inhottava tai muuten syö energioitasi, vedä terveesti rajaa. Älä uhriudu. Tee toisin, vaihda suuntaa, riko taika. Älä käytä toisen käytöksen loputtomaan miettimiseen paljon aikaa. Älä anna onnellisuuttasi toisen ihmisen käsiin.

Olen nähnyt joskus, että ihminen huomaa ajan ja oman kehityksensä tuloksena, että entisestä vihamiehestä tuleekin liittolainen. Aina niin ei käy, mutta joskus elämä yllättää.

Toiset ihmiset ovat hyvässä ja pahassa meille arvokkaita opettajia. Ainakin opimme sitä, missä meillä on vielä työmaata. Jos joku on sinulle aivan kamala, kiitä kokemuksesta. Opettaja on ilmestynyt, ja sinä päätät, mitä oppitunnista saat.

*****

Olen ollut merkillisen flunssan riivaama jo kolmisen kuukautta. Aina kun paranen tai luulen parantuneeni, haa – poskiontelotulehdus! En juuri koskaan sairasta, mutta ymmärrän hyvin, että muutto Helsinkiin ja opintojen yhdistäminen työrintamaan olisivat olleet koetus suurimmalle osalle meistä. Silti koen ilolla olevani täysin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sykähdyttäviä projekteja meneillään, ja aivan huikeita asiakkaita – ihmisiä, joista niin välitän.

Tapasin myös ihanan miehen, jonka kanssa oli tosi helppoa. Muutenkin olen huomannut, että mieskokemukseni ovat koko ajan paranemaan päin. Minussa asuu pieni omassa arjessaan miehen rinnalla hyvinvoiva ja osaava nainen. Suhderintamalla kriteereitäni ovat basic-asioiden (lojaali, rehti, rohkea) lisäksi nämä:

  • pora pysyy käsissä (ei ihan must, mutta toivottavaa)
  • tykkää koirista
  • ei halua olla kanssani lähinnä siksi, että tietää minut julkisuudesta
  • syö ihastuttavia ja terveellisiä vegaaniruokiani
  • kestää aikataulujani eli välillä täyttä kalenteriani.


Hellurei ja hellät tunteet! Luotetaan elämään ja tehkäämme parhaamme. Kauheasti lentosuukkoja kaikille.


maanantai 19. maaliskuuta 2018

Puskahuutelusta joukkolynkkauksiin

ASIAA SOKEISTA PISTEISTÄ


Olipa eräs kesä, kun väsyin jääkiekkopuolella vaikuttavan henkilön X vittuiluun Twitterissä. Kysyin hyvältä ystävältäni, miten henkilön X kaltainen ihminen mahtaa reagoida, jos blokkaan hänet Twitterissä. Olimme ystäväni kanssa samaa mieltä, että henkilön X kaltainen ihminen suuttuu.

Jos joku blokkaa minut somessa, asia on minulle aivan sama. Minulla kun on tämä oma elämäni tässä elettävänä. Jos blokkaaja olisi lähipiiriäni tai muuten minulle tärkeä, varmasti kysyisin, onko tapahtunut nyt jotain sellaista, mitä en ole tajunnut ja mistä hän on loukkaantunut. Muuten antaisin asian olla. En ainakaan suuttuisi enkä alkaisi asiasta metelöidä.

Blokkasin henkilön X. Seuraavana ihanana aurinkoisena aamuna herään siihen, että muutama urheiluvaikuttaja on laittanut minulle privaatisti viestiä: "Minna, et kai mennyt blokkaamaan henkilöä X? Nyt se huutaa susta kaikille somessa."

(Kukaan privaatisti minua tukenut ja minulle viestiä laittanut ei muuten uskaltanut minua julkisesti tukea.)

Homma eteni kuin kulovalkea. Pojat saunan lauteilla yhdistettynä somen lampaisiin, jotka laukkaavat sinne, missä joku tunnettu kovaäänisesti möykkää puuta heinää. Mukaan porukkaan liittyi huutoineen muutama urheilutoimittaja, joista osa oli lähetellyt minulle aiemmin öisiä viestejä ja hotellihuoneensa numeroa.

Oijoi. Huudelkaa rauhassa. Edelleen minulla on elämäni elettävänä.
Jos huomaat puhuvasi idiootin kanssa, ole tarkka siitä, ettei idiootti huomaa samaa.
Olen muutamalle puskahuutelijalle joskus sanonut, että tässä on puhelinnumeroni ja keskustelen mielelläni kanssasi. Yksikään reppahousu ei ole muuten soittanut.

Case Aku Louhimies. Tein tänään toimistohommia ja en voinut olla huomaamatta, kun Louhimiehen lynkkaus alkoi. On loistavaa, että naisnäyttelijät tulevat puskistaan ja PUHUVAT kokemuksistaan. Tätä tarvitaan. Mutta hommassa se piilee se huono puoli, että meistä valtaosa ei tiedä kaikkia taustoja emmekä ole olleet paikalla, kun on tapahtunut väitettyjä väärinkäytöksiä. Toivokaamme, että alan käytännöt kehittyvät vain parempaan suuntaan ja asianosaiset oppivat miettimään asiansa ja tekemisensä uusiksi.

Kun julkinen huutaminen alkaa,  maallikot Tuija Totuudentorvi,  Niina Nuhteeton ja Ville Vihainen eli ihmiset, jotka eivät ole Louhimiehen alan piirissä millään tavalla ja joille asia ei kauheasti edes kuulu, innostuvat huutelemaan näyttelijöiden asiaa kuin aggressiivista bensaa liekkiin heittäen. He ovat jo valmiiksi vihaisia, ja nyt he saavat tilaisuuden PÄTEÄ.

Tuomitsemalla julkisesti toisia maallikot Tuija Totuudentorvi,  Niina Nuhteeton ja Ville Vihainen pönkittävät vain ja ainoastaan omaa egoaan. Ei tarvitse miettiä omia ikäviä puoliaan, kun huutelee toisista.

En usko, että Tuijalla, Niinalla ja Villellä olisi kanttia sanoa Aku Louhimiehelle kasvotusten yhtään mitään, varsinkaan selvin päin.

Kaikki eivät tunne itseään hyvin. Monet ovat sokeita omille heikkouksilleen. Mutta lynkkaamalla toisia on niin ihana tuntea itsensä hetken aikaa tosi hyväksi ja vahvaksi. Ego on vain siitä metka, että aikansa paisuttuaan se varmasti puhkeaa kuin nuppineulalla tökkäistynä.



sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Oletko itsesi oloisen kumppanuuden äärellä?

ASIAA SIITÄ, MIKSI PARISUHDE EI OLE JÄMÄHDYSSUHDE



Terveessä parisuhteessa ei ole kaltereita eikä lukkoja, eikä rakkaus ole lukko.

Parisuhteessa minä en ole toisen (omaisuutta), eikä hän ole minun (omaisuuttani), vaikka miten voimme asian romantisoida tai filosofisoida. Terveessä parisuhteessa ollaan vapaasta tahdosta ja vapaina ihmisinä, ellei haluta asettua vankilaan ja hallinnan alle pakotteisiin.

Uskon parisuhteessa yhteisiin pelisääntöihin ja niiden kunnioittamiseen. Yhä liian harvassa parisuhteessa määritellään yhteiset linjaukset selkeästi ja siten, että molemmat ymmärtävät, mitä nuo säännöt tarkoittavat tai eivät tarkoita. Mielestäni viiden kohdan kirjallinen pelisääntölista luo monesti terveen pohjan sille, mitä me muistamme arjessamme ja miten toimimme silloinkin suhteessa toiseen, kun stressi syö voimia.

Pelisääntölista on jotain sellaista, mikä on hyvä tsekata säännöllisesti kysymällä yhdessä vaikkapa:
Mitä meille kuuluu? Miten meillä menee?
Koska parisuhde ei ole omistussuhde eikä velkasuhde, on sen annettava molemmille tilaa kasvaa ja kehittyä juuri sellaiseksi kuin mikä on luonnollinen ja tervehdyttävä kasvusuunta. Kun ihminen ikääntyy, hän parhaassa tapauksessa ei käperry sisäänpäin tai jumitu, vaan oppii tuntemaan itseään paremmin – paljon paremmin. Iän ja kokemusten karttuessa myös omat tarpeet ja mieltymykset kehittyvät.

Koska en usko parisuhteessa kahleisiin, toivoisin, että jokainen parisuhteessa oleva tai sellaiseen haluava näkisi vaivaa sen eteen, että löytäisi itselleen sopivan kumppanin tai suhdemuodon.  Jos suhde on terve ja molemmat oikeasti aikuisia ja suostuvaisia laajenemaan henkisesti, on hyvä tukea toista siihen suuntaan, johon hänen siipensä aukeavat tai tarpeensa johdattavat, VAIKKA se voi tarkoittaa sitä, että hän loittonee.

Mitä rakkaus tekisi parisuhteessa toisen tarpeiden muuttuessa tai kirkastuessa? Kahlitsisi? Ei varmasti. Pikemminkin päästäisi vapaaksi ja neuvottelisi tarvittaessa uudet pelisäännöt ja uuden tavan olla yhdessä. Jos yhteisiä pelisääntöjä ei löydy, suhde on todennäköisesti täyttänyt tehtävänsä molempien elämässä ainakin siltä erää ja siitä kannattaa kiittää.

Eroaminen voi pelottaa. Uskon vakaasti, että eronkin jälkeen se toinen palaa vielä yhteisen asiamme äärelle, jos jotain on oikeasti jäänyt kesken. Tässä maailmankaikkeudessa ei yksikään suhde jää oikeasti keskeneräiseksi. Omaa tai toisen kehitystä ei kannata pelon vuoksi torpedoida.

Seksuaalisuuteni on tarkentunut vuosien myötä. Nuorempana sitä oli valmis kokeilemaan poikaystävien kanssa erilaisia juttuja. Nykyään tiedän aika tarkkaan, mistä pidän ja mistä en. Makuni on kehittynyt. Minun on helpompi sanoa ei tietyille jutuille, enkä edes pysty pakottamaan itseäni seksin saralla mihinkään, mistä en nauti henkisesti tai fyysisesti. Moni juttu, mikä toimi nuorempana, ei enää jaksa kiinnostaa.

Kymmenen vuoden päästä olen 60-vuotias.  Silloinkin olen taas minä, mutta taas hieman hioutuneempi ja kehittyneempi. Itseni oloisen kumppanuuden äärellä, yksin tai kaksin tai mistä minä tiedän vaikka kolmistaan, ja omien sen aikaisten halujeni ytimessä.

Olkaa vapaita, suhteessa tai ilman.



sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kohtaammeko koskaan?

ASIAA YHTEYDESTÄ TOISEEN IHMISEEN




Olen jo viikkoja miettinyt ja kuulostellut, miten kohtaamme toisemme. Olemme hyviä kohtaamaan toisia näennäisesti, niitä näitä jutellen tai ohi kävellen.

Moni ihmissuhde jää alkumetreille tai ei pääse terveeseen päätökseen, koska emme uskalla puhua avoimesti, rehellisesti ja toista silti kunnioittaen siitä, mitä oikeasti ajattelemme, haluamme tai toivomme. Ihmiset pelkäävät naurunalaiseksi joutumista ja kasvojen menettämistä. On helpompi pakittaa ja luikkia karkuun kuin sanoa, että näin minä koen ja tätä minun sisälläni on.

Jokuhan voisi silloin nauraa, hohhotella, suuttua. Joku voisi jättää.

Olen hyvä sanomaan ihmissuhteissani ei. Jos yhtälö ei tunnu terveeltä, osaan kävellä toiseen suuntaan. Suoraan kysymykseen annan rehellisen vastauksen sen mukaan, miten uskon toisen pystyvän sen käsittelemään. Aina annan siis rehellisen vastauksen, mutta näkökulmaa säätelen. En halua vääntöihin tai mutapaineihin, jotka toisivat minulle pahoinvointia.

Osaan vetää rajoja, koska minä nyt vain satun tätä nykyä rakastamaan itseäni sen verran, että tiedän rajojen tuovan itselleni tilaa hengittää ja elää niin kuin minä haluan elää.

Olen käynyt treffeillä. Olen nauttinut siitä. Olen puhunut nuorten miesten kanssa seksistä ja rakastelusta  ja omista selkeistä linjauksistani ja elämän ihan kaikesta ja katsonut heitä, joilla kyynel herkästi silmässä, ja huomannut myös ne, jotka väistävät mahdollisia jossain piileviä kyyneleitä. Olen harjoitellut toisten kohtaamista ja kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikki eivät vain kykene. Se ei ole minulta pois, koska voin aina löytää uusia ja jo tuttuja ihmisiä, joiden kanssa on helppo KOHDATA.

Puhua sydämestä,
antaa oman itsen näkyä,
sanoa että nyt on likainen tukka,
tuskainen olo
ja paha PMS tai

ehkä joku asuu vielä vanhempiensa kanssa
häpeäkseen
eikä rahaakaan ole tai

ehkä vain tanssituttaa
ja oletko kuullut sen ihanan biisin
Butterfly Effect,
jonka täytyy olla parasta rakastelumusaa?

Minäpä siis laitan sen biisin talteen.

Kiitos kaikille sydämestään rohkeille ja rehellisille ja kiitos kaikille heille, jotka haluavat tosissaan harjoitella toisen ihmisen – edes jonkun – kohtaamista silloinkin, kun on niin vaikeaa.

Yhdessä on silti niin paljon hienompaa.



torstai 25. tammikuuta 2018

Kun ääni sisälläni sanoo "click".

ASIAA OIKEAN SUUNNAN LÖYTÄMISESTÄ



Hikoilen kotona. On vähän kuumetta. Kirjoitan lupaamiani tekstejä, jotka ovat jo myöhässä alun perin sovitusta aikataulusta. Tiedän, että tuo aikataulu joustaa, mutta nautin kuumeen tuomasta verkkaisuudesta, koska verkkaisena keskityn paremmin ja saan taottua tasaista jälkeä.

Tällä viikolla olen ammentanut viisautta luovilta tutuiltani. Kiitos, mm. kirjailija Juha Siro. Opin mielelläni itseäni viisaammilta tai kokeneemmilta. Sisälläni on selkeä valintojeni oikeellisuutta arvioiva mittari, ja se mittari sanoo "click", kun jokin asia vain tuntuu oikealta.

Haluan mennä vain sinne, mikä sanoo "click". Jos homma ei tunnu oikealta, en voi enää tehdä itseäni vastaan, enkä todellakaan tee itseäni vastaan yrittäen miellyttää toisia.

Jos lähtisin toimimaan vain toisia miellyttäen, minulla ei olisi täällä enää mitään virkaa. Olisin aivan turhanpäiväinen sätkynukke, sydämestä kuoletettu.

Minua on joskus neuvottu, että paras romaani syntyy siten, että luodaan ensin selkeät suunnitelmat ja juonellinen tapahtumarunko. Sitten välit ikään kuin kirjoitetaan umpeen. Minusta idea on todella hieno ja järjestelmällinen, mutta minua varten se ei ole.

Luovana ihmisenä minä tarvitsen 30 % runkoa ja 70 % sitä, että annan kynän/pensselin/nuotin tai elämän itse näyttää minulle, mitä seuraavaksi. Minun pitää astua ruutuun yksi, ja antaa sen kertoa tarkemmin, minne ja miten seuraavaksi. Kun alan kirjoittaa, oli se mitä tahansa, en tiedä vielä, minne päädyn. Vasta kirjoitettuani viimeisen kohtauksen/kappaleen/rivin/repliikin/sanan, tiedän, minne teksti minut vei.

Joku sanoi, että olen kirjojeni teemoilla leikitellyt vaaralla. Myönnän sen. Olen houkutellut lukijoita ajattelemaan omilla aivoillaan. Ei, korjaus. Olen houkutellut lukijoita ajattelemaan omalla sydämellään. Olen houkutellut heitä olemaan rohkeita ihan oman elämänsä takia.

Intohimo-kirjastani on taas tullut kiitollisia viestejä ihmisiltä, jotka ovat löytäneet kirjasta vastauksia kysymyksiinsä. Jaettu ilo jne.

Miesrintamalla on ollut hieman hiljaista, mutta olen kärsivällinen. Samanikäinen miespuolinen ystäväni kuunteli minua ja tokaisi, että minulle oikea ikäskaala on 25–30, koska "sen ikäisillä on vielä virrat päällä". Nauroin iloisesti, seurasin hänen ohjettaan ja kävin seuraavalla viikolla treffeillä suloisen 27-vuotiaan kanssa.

Ei se fyysinen ikä niinkään, kunhan ovat virrat päällä.

Minun virtani eivät pysy päällä, jos alan kulkea pitkin teitä, joilla ei kuulu riittävän usein "click".




lauantai 20. tammikuuta 2018

Unelmana hyvä loppuelämä

MIKSI TAVOITTEET > UNELMAT 



Ympärillämme kaupataan unelmia. Saan asiasta vatsanväänteitä. Ihmiset tekevät aarrekarttoja ja unelmoivat asioista, jotka ovat mahdottomia saavuttaa tai joiden eteen he eivät ole valmiita ponnistelemaan riittävästi sisäisesti, henkisellä tasolla, tai ulkoisesti teoillaan.

On tilanteita, joissa unelmaan kiinnittyminen auttaa meitä pysymään hengissä. Unelma voi tuoda uskoa parempaan. Murrosikäisenä odotin vuosikausia ikkunan edessä omassa huoneessani, että vuodet kuluisivat ja pääsisin mahdollisesti parempaan elämään kiinni. Sain haluamani.

Pelkkiin unelmiin keskittyminen harvemmin kannattaa. Jos ihminen tekee unelmastaan selkeän tavoitteen, unelmasta tulee konkreettista. Olen nähnyt lukemattomien ihmisten unelmoivan kovasti, mutta heidän unelmansa jäävät vain hötöksi korvien väliin.

Moni kertoo, että aarrekarttaan laitetut asiat toteutuivat. Suurin osa ei koskaan kerro, että aarrekartan asiat eivät todellakaan toteutuneet.

Minä unelmoin siitä, että minulla olisi mahdollisimman hyvä loppuelämä. Haluan vaikuttaa loppuelämäni laatuun siltä osin kuin voin. Kaikki ei ole omissa käsissä. Olen valmis tekemään itseni kanssa paljon töitä, että saisin pidettyä yllä tekemisen pontta ja elämäniloani. Ihmisen oma aktiisivuus on tavoitteissa ratkaisevaa. Monen unelman sijasta minulla on tällä hetkellä pari selkeää tavoitetta, joiden eteen näen paljon vaivaa. Kun teen töitä minulle tärkeiden asioiden eteen, rakennan sivutuotteena koko ajan hyvää loppuelämää.

Ystäväni soitti äsken. Hän iloitsee siitä, miten hänen poikansa tekee työtä jääkiekkouransa eteen Yhdysvalloissa. Mietimme, että samaa paloa ja rohkeutta me haluamme vaalia elämässämme. Ei ne puheet, vaan ne teot.

Älä jää unelmissasi lähtötelineisiin. Aloita, tee, harjoittele. Naura matkan varrella. Emme tule aina pääsemään maaliin tekemisestä huolimatta, joten nauruista jäävät loistavat muistot.

****

Life Coach Jouni Ranta haastatteli minua podcastiinsa Seksuaalisuuden monet kasvot aikuisen naisen seksuaalisuudesta. Kannattaa kuunnella.




keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Pidä elämäsi laadukkaasti laajentuvana

ASIAA TURHAN KARSIMISESTA

Viime vuoden lopulla aloin entisestään ihastella sitä merkillistä tunnetta, joka minulla monesti asiakkaideni kanssa on.  Minulle merkitsee paljon, että he luottavat minuun vaikeiden asioidensa kanssa, vaikka minä en heitä aina helpolla päästä, kun töitä teemme. Asiakkaani merkitsevät minulle usein enemmän kuin työni kohdetta tai tulolähdettä. Tiedostan, että he tulevat minun eteeni kuin lahjana, ja minä haluan puolestani paneutua heidän solmuihinsa niin hyvin kuin mahdollista. Minun elämäni laajenee asiakkaideni ansiosta.



Elämäni laajenee myös, koska teen paljon oikeita valintoja kasvuni ja hyvinvointini eteen. Olen  palautunut kiitettävästi viime vuoden hommista. Olen saunonut, nukkunut hyvin, ulkoillut ja harrastanut Netflixiä. Sain uuteen kotiini myös tankotanssitangon, josta olen unelmoinut jo kauan. Joka päivä käyn rakastamassa merta ja kiitän merituulesta kasvoilleni. Kaikki valintojeni tulosta, vaikka moni ihminen on polullani tienviittoja näyttänyt ja ovia avannut.

Tänä vuonna, jos ei ihmeitä satu, kirjoitan yhden kirjan selviytymisen taidosta, yhden englanninkielisen kokopitkän elokuvakäsikirjoituksen ja teen uusien ja jo tuttujen asiakkaideni kanssa paljon töitä. Se tarkoittaa, että minun täytyy osata erotella turhat asiat pois. Sokeri on elämässäni turha tekijä, ja en nauti sitä ainakaan ennen kesää. On tärkeää levätä, rentoutua ja hassutella, mutta tänä vuonna ei ole aikaa turhien voivotteluun, huonoihin ihmissuhteisiin tai asioiden lykkäämiseen silloin, kun on aika ja mahdollisuus tehdä ja rakentaa. Kalenteri on kaverini, johon mahtuu monta laadukasta merkintää.

Tiedostan hyvin, etten voi kaikkea hallita. Suhtaudun asiaan kuitenkin positiivisesti. Koska en voi kaikkea hallita, odotan hyviä asioita ja huikeita yllätyksiä tapahtuvaksi.

Yhtä asiaa olen miettinyt aika paljon. Ihmisten pelkoja läheisissä ihmissuhteissa. Näen, miten joku saattaa tulla lähelleni, ehkä odottaa jotain, mutta koska hän ei saa sanottua, mitä hän oikeasti haluaa, ajattelee tai toivoo minulta, hän aloittaa diibadaaban, välttelyn tai muuten sellaisen toiminnan, joka vääjäämättä johtaa siihen, että emme voi rehellisesti omine oloinemme toisiamme kohdata. Jos diibadaaba jatkuu kauan, minä varmasti loittonen. Koska haluan pitää elämäni laadukkaasti laajenevana, ja kalenterini odottaa laatumerkintöjään.

Aiotko sinä laittaa laatumerkintöjä kalenteriisi?

Kalenteriini mahtuu tällä hetkellä uusia tapaamisia asiakkaideni kanssa sekä Tampereella että Helsingissä.

*****

Loppuun vielä jaan reseptini, vaikka en kokki olekaan.

MINNAN ENERGISOIVA TALVIJUOMA
Jos väsyttää, kolottaa, loppuu puhti kesken tai flunssa kolkuttaa, lämmitä kattilassa iso mukillinen kasviperäistä maitoa (soija, riisi, kaura, pähkinä ym.) Kun maito on lämmennyt lähes kuumaksi, vispilöi joukkoon luomujauheena n. 1/4-1/2 teelusikallista inkivääriä ja kurkumaa ja ripaus kanelia. Lisään myös kardemummaa, jahka muistan sitä ostaa. Mausteita Tampereella Lempin luomupuodista totta kai.
Juoma toimii kuin taika.