sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Tavoitteena rehellinen elämä

ASIAA HAAVOITTUVUUDESTA




Vilkaisin nopeasti edellistä blogipostaustani ja aloin nauraa itsekseni. Koirani on jo tottunut naureskeluuni. Näinhän minä kirjoitin alkukuusta:

En ole rakastellut miehen kanssa 15 kuukauteen. Käyn kuumana kuin kekäle.

Olen harjoitellut ja ollut sanojeni mittainen. Olen deittimaailmassa pysähtynyt yhteen mieheen kerrallaan ja pyrkinyt oikeasti tutustumaan ja näkemään pinnan alle. Mittariin ei tule 16 kuukautta. Kun tarkkaan katsoo, voi tavata aidosti ihanan ihmisen, ei haavekuvaa. Sen olen oppinut.

Olen jo viikkoja halunnut kirjoittaa rehellisen elämisen puolesta. Haluan rehellisen elämän, palavasti ja aina vain. On monia syitä, miksi ihmiset eivät uskalla olla rehellisiä ensin itselleen, tai jos edes itselleen, niin sitten vielä lähipiirilleen. Puhun tässä samalla myös itsestäni, en vain teistä.

Pelko. Pelkäämme kohdata tosiasioita. Tuollainenko minä olen? Tuollainenko tuo toinen on? Millaiseksi elämä järjestyy, jos harhat katoavat ja vääristymät oikenevat? Mitä jää jäljelle? Selviänkö minä? Kestänkö sen, mitä menetän matkan varrella? Jäänkö yksin? Kantaako uusi elämä?

Häpeä. Emme aina yllä täyttämään omia vaatimuksiamme tai toisten odotuksia. Unohdamme häpeää karttamalla sen, että toisen ihmisen haavoittuvuus tekee hänestä paljaan ja siksi hyvin kauniin. Läheisessä ihmissuhteessa tekee kaikille karhunpalveluksen, jos peittelee loputtomasti omaa arkuuttaan, keskeneräisyyttään tai kipukohtiaan.

Huonot tavat. Huijaamisesta ja valehtelemisesta voi tulla selviytymiskeino. Kun ihminen oppii valehtelemaan jo varhain, valehtelusta voi tulla automaattinen tapa reagoida. Mutta aina jos ihminen ei tykkää peilikuvastaan ja varsinkaan siitä ihmisestä, joka silmien takaa pilkottaa, omien huonojen tapojen eteen kannattaa alkaa tehdä töitä, päivittäin.

Itsetuntemuksen puute. Jos ihminen ei tunne itseään ja opettele kohtaamaan totuutta asioistaan, hän ei välttämättä edes huomaa kohtia, joissa hän huijaa itseään tai muita. Moni luulee olevansa ihan muuta kuin mitä oikeasti on.

En ole umpirehellinen, koska valehtelisin reippaasti pelastaakseni henkeni tai toisen hengen. Mutta hölmön epärehellinen ihminen pilaa suhteensa ja asiansa kehittämällä valheiden ja piikkilanka-aitojen linnoituksen, josta kukaan ei häntä enää löydä. Olen varmasti ollut joskus hölmön epärehellinen. Jos haluan terveitä ihmissuhteita, minun kannattaa kertoa neuroosini luottoihmisilleni ja sanoa, missä kohdassa joskus tekee kipeää. Ne ihmiset jäävät, joiden kuuluukin jäädä.

Pus pus. Pian olen 50 ja siitä iloinen. Ihmisenä kasvaminen on hankalaa ja niin palkitsevaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti