sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kohtaaminen Barcelonan yössä: "Señor?"

ASIAA VÄLITTÄMISESTÄ




Kävelin ystäväni kanssa Barcelonassa pitkin katua, joka oli jo vetäytynyt yöpuulle. Ohitimme kadunkulman, jossa oli kaiteen takana korotettu taso, jossa näkyi ihmishahmo kyljellään makuupussissa. Erotin vain harmaan ja kiharan lyhyen tukan. Kuljimme hänen ohitseen, ja minä kuulin makuupussista tämän ihmisen nyyhkytyksiä, kun hän luuli olevansa yksin.

Ylitimme kadun ja jatkoimme matkaamme. Jossain ruokatorveni kohdalla alkoi tuntua vahva polte kuin kirvely. Tajusin, että on valinnan hetki. Voin kävellä eteenpäin ja ajatella, että tarvitsen itse jokaisen euroni ja en voi auttaa kaikkia kodittomia. Tai voin palata taaksepäin ja kohdata tämän makuupussissa yönsä viettävän ihmisen.

Pysähdyin. Sanoin, että minun pitää palata. Kävelin taaksepäin. Nousin raput ylös, katsoin harmaata päätä ja ajattelin, että en edes tiedä, onko kyseessä mies vai nainen ja en vielä puhu espanjaa juurikaan. Ehkä hän on vaarallinen. Mutta päätin vain lähestyä häntä sydän auki.
"Señor?" 
Ääneni sai laihan kodittoman miehen kääntymään ja nousemaan puolittain ylös. Näin, miten hän oli hyvin pelästynyt ja katsoi minua kuin uhkaa.

Katsoin häntä syvälle silmiin ja ojensin kahdenkymmenen euron seteliä. Nyökkäsin. Hän katsoi minua ja seteliä vuorotellen hämmästyneenä.

Hän otti setelini ja kiitteli vuolaasti. Minä nyökkäsin taas. Halusin hänen ymmärtävän, että kaikki me olemme samassa veneessä, tajusimme sitä tai emme. En tiedä, kumpi meistä oli liikuttuneempi, mutta ehkä hän ei sinä yönä enää nyyhkyttänyt niin paljon surusta.

Hän antoi minulle lahjan. Opin taas vahvemmin, että kannattaa pysyä hereillä ja kuunnella ihan joka tilanteessa, mitä oma sydän sanoo. Uskon täysin, että me kaikki olemme yhtä kuin näkymättömän seitin yhdistäminä. Voimme olla itsekkäitä ja omahyväisiä tai voimme yrittää yhteistä hyvää.


3 kommenttia:

  1. Upea, avoin, suora teksti -välittämisestä! Olet rohkea! Jatka tällä tiellä :-)

    VastaaPoista
  2. Kaunista. Kun kohtaaminen on merkityksellinen, saa siitä kaikki jotain irti. Noilla kaduilla, niissä tunnelmissa, kaikki voittavat. Empatia on jotain suurta, joka puskee esiin just oikealla hetkellä. Janne Koukonen

    VastaaPoista