perjantai 23. joulukuuta 2016

Minun antini sinulle

ASIAA SIITÄ, MITEN SAMANKALTAISET LÖYTÄVÄT TOISENSA

Tämä blogipäivitys on ennen kaikkea sinulle, joka lähetit minulle tämän joulukortin:


Tulin kotiin Tampereen jouluhenkisestä keskustasta. Hiiriolkapää vaivasi. Se huusi lepoa eikä kassien kantamista. Eilen oli ensimmäinen vapaapäiväni moneen kuukauteen. Kaupoissa oli kiukkuisia ihmisiä ja onneksi myös iloisia ihmisiä. Kahvilassa nainen kailotti kännykkäänsä, että hän oli juuri voittanut Kauppahallista herkkukorin. Vieraan miehen kanssa vinkkasimme silmää toisillemme ottaen osaa naisen iloon. Sokoksen ruokakaupan jonossa törmäsin tuttuun, jonka kanssa kävimme glögillä. Lepuutin hermojani. Viimeöinen ruuanlaitto kostautui tänään univelkana.

Posti oli tuonut minulle lähettämäsi joulukortin. Se oli mennyt osoitteeseen, johon postini ei kulje, mutta Tampereen posti etsii minut varmasti.

Kirjoitit kauniisti ja koskettavasti. Sain kyyneleet silmiini. Kirjoitit, että olen Suomen Madonna ja mitä kaikkea minä sinulle edustankaan. Kiva, jos jokin opeissani on kolahtanut. Yritän elää niin kuin opetan. Kuten kirjoitit, osa ei voi sietää minua, osa taas tykkää kovasti. En tunnista kaikkia, jotka minua joskus kadulla tervehtivät, mutta luotan hyvän kiertämiseen ja tervehdin takaisin, ellei kyseessä ole sellainen alvariinsa punkeava ja kovaääninen tyyppi, jota en elämääni halua.

Olen tehnyt syksystä asti kirjaani Intohimo tiukalla fokuksella. Nyt kirja on mennyt painoon ja olenhan minä melkoisen väsynyt. Tämä on ollut raskas vuosi, mutta minusta tuntuu, että nyt olen vuoreni valloittanut. Olen niin onnellinen ja kiitollinen. On aika tutustua vuorenhuippuun ja selvittää, mitä kaikkea vuoronhuipulla voi tehdä, touhuta ja oppia. Löydän mahdollisesti myös uusia vuoria valloitettavaksi. Tiedän, että huipulla on omat haasteensa, mutta ne kuuluvat yhtälöön.

Minulla on menossa hienoja työprojekteja, joista monet liittyvät sähköiseen mediaan ja tarinoihin. Asiakkaita virtaa sisään, kiitos kiitos kiitos.

Olen Intohimo-kirjasta vallan ylpeä. Kaikkeni annoin. Ystäväni sanoo, että ihminen paljastaa paljon itsestään sillä, miten hän tuohon kirjaani reagoi. Olen taipuvainen ajattelemaan samoin. Kirja ilmestyy tammikuun lopulla.

Toivoit kortissasi minulta ajatuksia siitä, miten voisit kestää epävarmuutta ja pelkoa siitä, että sinua ei hyväksytä joukkoon erilaisuutesi vuoksi.

Minä olen erilainen. Sinä olet erilainen. Täytyy luottaa. Siihen, että sinua varten on olemassa ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut lähelleen juuri siksi, että olet mitä olet. Ehkä he eivät ole ilmaantuneet vielä, mutta heitä on. Kaikki pohjautuu siihen, että sinä hyväksyt itsesi ja et enää pyytele anteeksi sitä, mitä olet. Olen kokenut, että elämästäni ovat lähteneet ne ihmiset, jotka eivät siihen ainakaan nyt kuulukaan. Vesi ja öljy ovat huono sekoitus. Et tarvitse elämääsi ihmisiä, jotka eivät sinua hyväksy. Heidän tapansa olla on lahja sinulle. Rakasta itseäsi sitä lujemmin, mitä enemmän sinua dissataan. Meitä ei ole luotu tänne maan matosiksi. Etsi suuruuttasi. Älä tyydy keskinkertaisuuteen, jos se ei tee sinua onnelliseksi. Jos minä olen mielestäsi Suomen Madonna, ole sinä Suomen Beyoncé. Ja lue Intohimo-kirjasta ainakin kolmas luku. Et ole yksin. Seisot monen hienon ihmisen harteilla. Tietä on raivattu sinua varten.

En lähettänyt joulukortteja ystäville enkä asiakkaille. Ei ollut eväitä. Työni puhukoon puolestaan. Se on minun antini.

In your eyes
the light 
the heat.
– Peter Gabriel

Sydänlämmin kiitos kaikille ihanille, jotka olette tukeneet työtäni, uskoneet minuun ja kertoneet minulle asianne. Hilpeä kiitos teille, jotka olette yrittäneet minua nujertaa ymmärtämättä, että helvetinmoinen sisuni kasvaa moisesta. Kiitos elämälle siitä, että kaikki menee aina pitkässä juoksussa parhain päin, kunhan ihminen vain herää tekemään oman osuutensa yhtälössä. Kiitos siitä, että minä saan olla minä. Kiitos siitä, että sinä saat olla sinä. Aikani on rajallista, ja en käytännössä ehdi olla kaikkien elämässä, mutta ystävänä kuljen vierelläsi. Yksin et ole.


Ihanaa joulua!



1 kommentti:

  1. Kiitos niin paljon ihanista ja kannustavista sanoistasi!!

    Vastasit niin pian, että suorastaan häkeillyin. Nolostuin jälkeenpäin, kun lähetin niin rönsyilevän kortin, mutta kuuntelin sydäntäni. Onneksi kortti tuli perille. Halusin kertoa sulle kaiken sen, kuinka olet minua elämässäni auttanut eteenpäin, ja kiittää kaikesta.

    Haluan edelleen tulla yhtä rohkeaksi kuin sinä! Olla rohkeasti oma itseni. Siinä on haastetta kerrakseen. Olen aina tuntenut vammani vuoksi itseni vähempiarvoiseksi kuin muut ja sen vuoksi elänyt hiljaa ja anteeksipyydellen sivussa. Opin jo pienenä tyttönä miellyttämään muita. Näin hukkasin ja hylkäsin oman itseni sekä haaveeni.

    On totta, että sellaiset ihmiset, jotka eivät hyväksy mua tällaisena kuin olen, niin eivät edes kuulu elämääni. Miksi mun pitäisi saada kaikkien hyväksyntä? Se on aina ollut jossain niin syvällä, enkä ole sitä osannut edes kyseenalaistaa. Miksi erilaisuutta pitäisi hävetä? Niinhän me ollaan molemmat erilaisia. Kyllä kolahti. Taas. :) *Riipustaa lauseita pieneen muistikirjaan*

    Mulle tulee aina niin voimaantunut olo, kun luen näitä muistiinpanojani, joista suurin osa on sulta poimittua. Tuntuu kuin ystävä lohduttaisi vaikeina hetkinä. Uskon, että kun luen näitä tarpeeksi, niin opin olemaan itse itselleni paras ystävä. Että voin luottaa itseeni kaikessa ja kaikissa tilanteissa. Että aivojen treenaamisen myötä opin lohduttamaan, luottamaan, uskomaan itseeni ja elämään vapautuneesti. Senkin opin sulta, ettei muutos tapahdu hetkessä, vaan sen eteen kannattaa tehdä töitä ja sen aion tehdä!! Iso kiitos ja syvä kumarrus!! Kiitos että välität. Rukoilen sulle paljon rauhaa ja rakkautta! Ja odotan uutta kirjaasi kuin kuuta nousevaa :) t. iso fanisi pohjoisen lakeuksilta :)

    VastaaPoista