lauantai 5. maaliskuuta 2016

Selviytymistä kaaoksen keskellä

ASIAA HETKEEN TARTTUMISESTA
ELI MITEN MURHE TALTUTETAAN






















Kirjoitan tätä kaaoksen keskellä.

Ensin lähes uusi ja todellakin kallis läppärini kuoli. Saivat sen kuitenkin liikkeessä vielä pelastettua, tiedostojeni kera. Koira oli vähällä joutua ikävään onnettomuuteen, mutta sekin asia ratkesi ihmeellisesti ja hyvin. Ex-rakastajani kuoli. Uskon, että hänenkin tilanteensa on nyt parempi, mutta suruahan se vaati, minulta ja monelta.

Eräänä sunnuntaiaamuna ovikelloni soi. Olin ollut aamuneljään asti bilettämässä perustamani Naisten Akkulataamon ihanien kaunottarien kanssa. Laahustin ovelle aamutakissa ja otsa rypyssä. Alakerran nuori mies katsoi minua tutkivasti ja kysyi, että valuuko minulla jossain vesi, kun hänen kattonsa vuotaa. Ei, minä en ollut sammunut päissäni suihkuun ja viemärikannen päälle. Minä, raivoraitis vaikka vähän villi.

Odottelen tästäkin asiasta onnellista lopputulosta. Tämän hetken tilanne on se, että joudun olemaan kodistani evakossa useita kuukausia taloyhtiöön osuneen laajan vesivahingon takia. On ollut hieman raskas kuukausi.

Kirjoitan samalla kirjaa intohimosta, ja uskon, että elämä järjestää kaikki hankalatkin tapahtumat minun parhaakseni – jonnekin minua ohjataan. Tankotanssin. Lisäksi tuttavani kilpa-ampuja on opettanut minua ampumaan ilmakiväärillä. Tokalla harjoituskerralla ammuin heti 10, 10, 10 ja 9. Piilolinsseillä näen tuossa touhussa vain lähelle, ja maalitaulu on epämääräinen läntti. Pyysin lisähaasteita. Ammuin yläseiskan, oikean seiskan, alaseiskan, mutta vasen seiska meni vitoseksi. Korjasin sen seuraavalla laukauksella seiskaksi. Fiiliksellä, "sillä tunteella", onnistun parhaiten. Kun en meinaan kunnolla näe.

Treffeilläkin olen ehtinyt juosta. Stockmannin hississä sain Suudelman, joka oli suoraan Tuulen viemää -leffasta. En tiedä, kumpi meistä pelästyi enemmän.

Naispuolinen ystäväni kertoi, että hän on kadehtinut minua siitä, miten paljon miehet juoksevat perässäni. Niitähän kieltämättä tulee koko ajan ja joka paikasta esiin. Ystäväni kertoi miettineensä asiaa tarkemmin. Hän sanoi tulleensa siihen tulokseen elämääni seurattuaan, että ei miesten jatkuva kohtaaminen (ja torjuminen) oikeastaan ole ollenkaan helppoa. Juu ei. Joskus on parempi tuijottaa vain maankamaraa, kun kävelen eteenpäin.

Tämä on minun näköistäni elämää, kaaoksessa. Mutta täysillä oikeaan suuntaan.




P.S. Sain minä palkinnonkin. Tamperelainen Pole Academy totesi näin:

Voittajan on helppo hymyillä! 
Palkitsemme joka jaksossa erikoismaininnan ansaitsevan oppilaan 50 euron stipendillä. 
Minna aloitti tankotanssin meillä viime syksynä ja on sen jälkeen ylittänyt itsensä monta kertaa. Minnan huikea asenne ja positiivisuus ei ole jäänyt ohjaajiltakaan huomaamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti