tiistai 29. joulukuuta 2015

Ramppikuume ja esiintymisjännitys – inhimillistä mutta turhaa

ASIAA KESKITTYMISEN TAIDOSTA

Nuorten jääkiekon MM-kisat ovat parhaillaan menossa. Ensimmäisestä pelistä tuli hieno voitto, mutta yksi asia pisti silmiini: Suomen joukkueella tekemisen into meni yli. Ei ali, vaan yli. Sopivalla tasolla se ei ihan ollut. Eilisestä pelistä tuli hankalasti tappio, mikä sai minut jälleen miettimään, että mikään ei ole niin tärkeää tekemisessä kuin keskittyminen itse asiaan.

Kun kiekko putoaa jäähän, pelaajan tulisi olla valmis. Ei yli, ei ali. Valmis hoitamaan hommansa niin hyvin kuin hän sen osaa. Jämäkästi ja ihan helevetin määrätietoisesti. Jos jahtaa kahta jänistä, molemmat karkaavat.

On hyvä olla innostunut asiastaan, mutta keskittymistä ja suoritustasoa syö, jos ei osaa unohtaa pientä itseään ja keskittyä vain ja ainoastaan asiaansa. Lataus ja hyvä vireystaso ovat valttikortteja ison koitoksen kohdalla, jännittäminen ei. Toivon, että Suomi pärjää hyvin U20-kisoissa.

MM-kisalähetysten aikana huvittaa joidenkin kommentaattoreiden osalta puheen tyhjyys. Sanotaan paljon, mutta ei silti mitään. Ehkä sekin johtuu ramppikuumeesta. Tai itse asia ei saa päätä raksuttamaan, julkisuus kylläkin.

Viime kuukausina olen saanut tavallista enemmän kysymyksiä esiintymisjännityksestä. Kysymyksiä on tullut yritysjohtajilta, esiintyviltä taiteilijoilta ja monilta, jotka muistavat kouluaikojen piinahetket esitelmiä pidettäessä.

Vaikka pieni jännittäminen on inhimillistä, olisi aina hyvä keskittyä vain ja ainoastaan siihen, mitä tekee, ja sen jälkeen siihen, miksi sitä tekee. Itse keskityn usein siihen, mitä minulla on annettavaa yleisölle. Sitten puhun sydämestäni, se kun riittää hyvään lopputulokseen. Täydellistä ei ole, mutta jos riittävästi rentoutuu ja keskittyy, voi joskus jopa yltää täydelliseen suoritukseen. Pakko on vain kuolla jonain päivänä, muuta pakkoa ei yksinkertaisesti ole.

Minulle on toiminut loistavasti se, että en kalastele esiintyessäni (koulutuksissa, mediassa tai muualla) muiden hyväksyntää. En pyri tekemään vaikutusta keneenkään. En hae loistavaa loppupalautetta. Hoidan vain hommani niin hyvin ja rehellisesti kuin pystyn. Olen ajat sitten tehnyt itselleni selväksi, että jokainen ajattelee minusta päänsä sisällä ihan mitä ajattelee, omien tapojensa ja historiansa mukaisesti. Se, mitä joku minusta ajattelee, ei kuulu minulle. Minulla on vastuu siitä, miten minä huolehdin omasta tontistani: ajattelustani, tekemisestäni, valinnoistani. Miten minä otan toisia huomioon. Lopputulos – se ei ole aina ainoastaan minun käsissäni.

Jos alkaisin miettiä, onnistunko tai epäonnistunko, keskittymiseni karkaisi heti. Lamaantuisin enemmän tai vähemmän. Kenties yliyrittäisin ja yli-intoilisin. Sanoisin itselleni, että nyt pitää näyttää. Olisin paikalla fyysisesti, mutta mieli karkailisi vääriin asioihin.

Päästä siis irti lopputuloksen miettimisestä ja keskity asiaan.

Kirjoissani Miksi maali ei synny? ja Mentaaliherätys! on tarkasti lukunsa sekä keskittymisen taidosta että epäonnistumisista palautumisesta.

Tee parhaasi. Se riittää aina. Jos et tee parastasi, kysy itseltäsi miksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti