tiistai 1. syyskuuta 2015

Jos puristan sinua, mitä sinusta tulee?

ASIAA PIENISTÄ ASKELEISTA –
KIITOS SUURELLE OPETTAJALLE

Eilen heräsin kuulemaan, että Wayne Dyer on kuollut. Hän oli tärkeimpiä henkisiä opettajiani, joten tieto hänen kuolemastaan on ravistellut minua syvästi. Hänen viisautensa ansiosta tarina venäläisestä miehestä päätyi pian ilmestyvän kirjani johdantoon. Dyer sanoi minulle vuosia sitten ollessani tohkeissani kaikenlaisista mahdollisuuksista, että minun kannattaa keskittyä omassa asiassani ja työssäni pieniin askeliin isojen harppauksien sijaan.

Julkisissa esiintymisissään Dyer otti joskus lavalle mukaansa appelsiinin. Hän kysyi yleisöltä:
"Jos puristan tätä appelsiinia, mitä saan?"
"Appelsiinimehua."
"Miksi en saa omena- tai päärynämehua?"
"Koska appelsiinista voi tulla vain appelsiinimehua."



Sama pätee sinuun. Jos elämä "puristaa" sinua, jos joku tekee tai sanoo jotain, ja koet puristusta, mitä sinusta tulee ulos?
Sinusta tulee ulos juuri sitä, mitä sinussa jo on.
Kenties vihaa, pelkoa, syytöksiä. Kenties lempeyttä, uteliaisuutta, rakkautta.
Vain sitä sinusta tulee ulos, mitä sinussa on.

Olen nyt 48-vuotias. Tuosta ajasta olen ollut 24 vuotta ilman alkoholia. En ole koskaan katunut sitä päätöstä. Elämä ilman alkoholia on saanut aikaan sen, että olen vahvempana ja tietoisempana voinut rakentaa elämääni pala palalta joka päivä. Pienin askelin.

Jos voisin, antaisin 38-vuotiaalle Minnalle neuvon. "Älä hätäile. Älä murehdi. Asiat menevät omalla painollaan. Pidä hauskaa ja tee aina parhaasi. Anna elämän avautua."


Lahjana teille vastaan kysymyksiinne jatkossa myös YouTubessa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti