maanantai 27. huhtikuuta 2015

"Olen seksikäs, koska..."

ASIAA VAPAUDESTA

Blogin päivitys on jäänyt vähemmälle, koska kirjoitan niin intensiivisesti seuraavaa kirjaani Mentaaliherätys! Se on kirja ihmisiltä ihmisille – minä olen toiminut vain orkesterinjohtajana ja kokoavana voimana mielestäni. Toivon, että erilaisten ihmisten mietteet kirjassani saavat sinut vollottomaan niin kuin minä olen sitä kirjoittaessani vollottanut, puhdistavalla ja voimaannuttavalla tavalla.

Voimaannuttava on myös valokuvaaja Marika Kiviharjun viime viikolla ilmestynyt teos Alaston totuus. Kirjaan on tekstit laatinut Ilkka Pernu. Marika kertoo ajatuksiaan kirjastaan tässä Seiskan videossa.


Ote kirjasta Alaston totuus.

Olen hämmästellyt sitä, että osuuttani on pidetty niin rohkeana. En kokenut olevani erityisen rohkea, koska olin vain minä kameran edessä ja kerroin myös, miten olen elämää kokenut. Ei siinä sen kummempaa. Koska en pidä jännittämisestä, heittäydyn mielelläni olemaan "vain minä", kameran edessä ja sen ulkopuolella. Se, että on "vain minä", sellaisena kuin on, tuntuu tänä päivänä olevan yhteiskunnassamme jotain erilaista.


Kirjasta Alaston totuus. Kuva Marika Kiviharju.
Kuvaa on käsitelty blogiini, koska
sosiaalisessa mediassa vallitsee nk. #nipplegate.


Tulen varmasti puhumaan palavasti lähivuosina rohkeuden, rehellisyyden ja intohimon puolesta. Vapautumisen puolesta. Jotta sinä voisit, osaisit ja uskaltaisit olla ihan sellainen kuin olet. On se sitten mitä tahansa. Jotta murtautuisit turhista kaavoista ja kahleista sen ilon pariin, joka sinua vielä odottaa.

Taidan olla kutsumuksen tiellä. Yhtään päivää en antaisi nyt pois, niin mielenkiintoista tämä elämälle antautuminen ja oman sydämen seuraaminen on.

Kirjasta Alaston totuus. Kuva Marika Kiviharju.

"Törmään edelleen siihen, että seksuaalinen ja vahva nainen on miehille kova pala. Se näkyy muun muassa erektio-ongelmina. Miehet menevät puihin naisen vahvan energian äärellä. Moni haluaisi mieluummin naisen, joka on kontrolloitavissa. Tunnen myös miehiä, jotka ovat seksin saralla täynnä maneereja. Se on minusta jollain tapaa surullista. He eivät uskalla heittäytyä ja olla haavoittuvia, olla läsnä naisen kanssa. Mitä enemmän voimme luopua suojamekanismeista, sitä enemmän voimme nähdä, että elämä kantaa."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti