perjantai 16. tammikuuta 2015

Miehet kuin laastarit

ASIAA REHELLISYYDESTÄ

Kävin postissa ja istuin sen jälkeen hetken Stockmannilla kahvilla. Sitten se jysähti. Totuus.

Olen kova etsimään totuutta. Teemana rehellisyys kiehtoo minua kovasti. Tästä olen kirjoittanut myös kirjani Miksi maali ei synny? Henkistä kuntoa pelaajalle johdannossa:

Suuri kiitos Jukka Rautakorvelle. Olet ollut minulle todellinen mentori haastaessasi minut ja antaessasi minun haastaa sinut kysymyksilläni ja näkemyksilläni. Taoit päähäni monta tärkeää asiaa, myös sen miten elämäni täytyy perustua rehellisyydelle. Olen oppinut ja opettelen lisää, jos unohdan.

Rehellisyys on vaikeaa. Moni meistä oppii hätävalheita ja valkoisia valheita jo varhain, selviytyäksemme elämästä ja päästäksemme kiipelistä. Emme aina edes huomaa, miten olemme epärehellisiä. Se on varmaa, että on vaikeaa tai oikeastaan mahdotonta päästä todella lähelle ihmistä, joka valehtelee elämässään paljon johonkin suuntaan.

Eräs ihminen pyysi minulta ammatillista apua tavalla, joka olisi perustunut täydelliseen epärehellisyyteen. Sanouduin asiasta totaalisen irti. Suoraselkäisyys on hyve, jota arvostan.

Olemme inhimillisiä. Teemme virheitä. Jokainen on omassa kehityksessään jossain kohtaa ja joillakin vauhti on hitaampi. On ihmisiä, joilla kehitysvauhtia ei ole; he ovat pysähtyneet junnaamaan paikoillaan. Silloin heidän tilanteensa kriisiytyy ja pakottaa taas kehityksen matkaan tai he ehtivät kuolla sitä ennen.

Mitä epärehellisempiä olemme, sitä enemmän meillä on pelkoja.

Takaisin Stockmannille. Mietin, kun pari vuotta sitten rakastuin syvästi ja totaalisesti, mutta pidin kiinni rehellisyyden polusta ja lähdin kovin takuten jatkamaan matkaani yksin ja ilman.

Vuoden aikana edessäni on virrannut miehiä, joista kaikkien nimiä en enää muista. Onhan se helppoa, kun heitä on niin paljon tarjolla. Laastarikin pitää usein vaihtaa märkivään haavaan. Jokaisen miehen kohdalla olen halunnut katsoa tarkkaan, voisiko tämä mies olla minulle jollain tavalla sopiva, mutta jos homma ei ole tuntunut lähtöruudussakaan oikealta, olen nopeasti siirtynyt eteenpäin.

Olen jokaiselle miehelle ollut rehellinen siitä, että vanha haava on yhä paranematta. En tiedä paraneeko se koskaan, mutta Stockmannilla tajusin, että ilman totaalista rehellisyyttä tilanteestani haava ei ainakaan parane. Täydelliselle toipumiselle täytyy antaa enemmän aikaa.

Olen valmis tekemään ja työstämään paljon, jotta voisin elää rehellisesti ja kuolla rehellisenä naisena.

Jollain tavalla todella helpottavaa myöntää tämä kaikki.

Sattumaa ei ole. @KvistAnne, jota en tunne, twiittasi minulle tänään tämän, kun nieleskelin itsekseni Stockmannilla:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti