maanantai 19. toukokuuta 2014

Mikä saa ihmisen potentiaalin pintaan?

ASIAA YHTÄLÖISTÄ




Elämä on kasvattanut minua hyvin, ja olen ollut halukas oppilas viime vuodet. Määräänsä ja ymmärrystään enempää ei kukaan voi kehittyä, vaan tuolle kehityksellekin on oma aikansa ja vauhtinsa. Toki sitä voi vauhdittaa halulla oppia.

Eräs tunnettu mies ilmoitti minulle talvella, että miehiä sekoittaa ja naisia hermostuttaa, kun olen kirjoittanut blogissani sekä rakkaudesta että pään valmentamisesta. Nyt tiedän, miksi minun on vaistonvaraisesti ja luontaisesta kiinnostuksesta pitänyt kirjoittaa molemmista, isolla liekillä.

Viime viikon olin poikkeuksellisen väsynyt fyysisesti ja tuntui, että olen murroskohdassa. Silloin kaikki lutviutuu, kun lepää ja muistaa hengitella ja ottaa vastaan sen opin, mikä tulossa on. Viikonloppuna avautui sitten paljon, rakkaudesta.

On eri asia ymmärtää asiat järjellä kuin sydämellä. Amerikkalaiset sanovat, että when you get it, you get it. Ymmärsin syvemmin, että emme me pelkää rakkautta. Me pelkäämme, että jos joku näkee meidät sellaisena kuin olemme, meitä ei enää rakasteta. Jos kerron totuuden and nothing but the truth toiselle itsestäni, hän tuomitsee, syyttää tai hylkää. Ehkä jään yksin, enkä löydä ketään toista. Ehkä kaikki jättävät minut, koska en ole oikeasti rakkauden arvoinen.

Ihmiset pelaavat paljon, paljon pelejä läheisissä ihmissuhteissaan, koska he pelkäävät. Lopulta pelistä tulee automaatio.

Iso kasvunpaikka on myös minulla siinä, jos joku haluaa näyttää itsensä minulle sellaisena kuin hän on, pystynkö minä rakastamaan häntä tuomitsemisen, torjumisen tai hyökkäämisen sijasta? Rakkautta kannattaa opetella.

Minua ei kiinnosta mikään niin paljon kuin rakkaus ja ihmisessä piilevät voimavarat, hänen potentiaalinsa. Nyt tiedän miksi.

Oivalsin, että kun ihminen vapautuu rakastamaan omana itsenään, ilman yhtäkään valhetta ja peiteltyä asiaa, silloin hänen koko potentiaalinsa ihmisenä voi toteutua. Silloin syntyvät hienoimmat maalit, silloin sävelletään kauneimmat laulut, silloin löytyy suurin rohkeus, viisaus ja voima.

Mutta vasta silloin.

Totuus vapauttaa rakastamaan, ja totuus vie sinut suuruutesi äärelle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti