torstai 13. maaliskuuta 2014

Totuus vapauttaa, aina

ASIAA RIIPPUVUUKSISTA JA VALHEISTA




Silloin kun poliisi ohjasi minut amerikkalaisen sairaalan suljetulle käytävälle ja laittoi oven perässäni kiinni, ajattelin että kyllä tämä tästä. Käytävän toisella laidalla oli pitkät karut penkit, ja istahdin yhdelle niistä. Toisella penkillä istui tummaihoinen tyttö, joka puhui itsekseen, välillä kovaan ääneen. Minusta se oli hieman pelottavaa.

Käytävän päässä oli ovi huoneeseen, jossa oli pimeää, mutta siellä saattoi erottaa parrakkaan miehen makaamassa vuoteessa. Mies nosti päätään välillä minun ja tummaihoisen tytön suuntaan ja huusi äitiä. Sekin tuntui oudolta. Koin olevani aivan väärässä paikassa.

Aamuyön tunteina joku lopulta tuli ja minun piti puhaltaa pilliin. 3,5 promillea.

Taas odottelua. Lopulta löysin väsyneenä avonaisen huoneen, jossa oli sänky, jolle asetuin nukkumaan.  Sain nukkua, kunnes aamuvuoron lääkäri löysi minut.

- Täällähän sinä olet. Ihmettelimme jo minne olet kadonnut.

Lääkärin kanssa juttelimme pitkään. Lapsuudestani ja taustoistani ja siitä, miksi join joskus aivan liikaa.

- Kuka tahansa sekoaisi, jos joisi niin kuin sinä, lääkäri sanoi ja minä uskoin häntä.

Vakuutin olevani kunnon tyttö, olinhan kirjoittanut laudaturin paperit eikä minulla todellakaan ollut minkäänlaista rikosrekisteriä. Puhuin itseni sairaalasta ulos, vaikka lakisääteisesti heidän olisi pitänyt säilöä minut pariksi vuorokaudeksi - minut, kiltin tytön.

Palasin taksilla kotiin, sen parisuhteeni pariin, jossa olin oppinut tietämään miten toimii väkivaltainen mies ja patologinen valehtelija, molemmat samoissa kuorissa. Silloin ei lohduttanut, että meksikolaiset puutarhurit hoitivat hedelmätarhaamme, koripallokenttä oli käyttöä vaille ja poolman naarasi uima-altaan roskista joka viikko. Siitä Porschestakaan en ollut koskaan välittänyt. Ulkoinen status merkitsee minulle yhtä paljon kuin kärpäsenkakka.

Yöllä katselin kattoa ja mietin, että viinan kanssa en ole koskaan pärjännyt enkä todennäköisesti tule pärjäämäänkään. Olin 24-vuotias, kun jätin alkoholin. Sairaalareissun jälkeen pää pelitti veitsenterävänä ja oli melkein helppo tietää vastaus jatkolle.

Istuessani niihin aikoihin alkoholistien tukiryhmässä kuuntelin vilpittömän oloista, siilitukkaista nuorta miestä kyynel silmäkulmassa. Hän kertoi olleensa paikassa nimeltä CMH. Kysyin vieressäni istuvalta, selkeästi varakkaalta vanhemmalta naiselta mikä paikka on CMH.

- Kunnan mielisairaala, nainen vastasi silmiään pyöritellen ja paheksuvasti tuhahtaen.

Siellähän minäkin kävin, ajattelin mielessäni ja tunsin sitä suurempaa myötätuntoa ja lämpöä siilitukkaista kohtaan. Me selvittiin, ajattelin.

Rakastuin 18-vuotiaana niin kuin vain silloin voi rakastua itseäni vähän vanhempaan mieheen. Hän sanoi, että elämä on siedettävää vain kolmen promillen humalatilassa. Muistan nuo sanat hyvin. Hän ei ole enää elossa, minä olen.

Suvussani ja tuttavapiirissäni on edelleen alkoholisteja. Sietokykyni heidän touhuilleen on aika matala. Juovan alkoholistin kanssa en suostu asioimaan. Ei siinä mitään, jos ihmisellä on riippuvuuksia tai ongelmia, mutta siinä on paljon, jos sairastuttaa lähipiirinsä eikä ota vastuuta koskaan tekemisistään ja valinnoistaan. Tekosyillä valjastettu elämä on hukkaan heitetty elämä.

Uskon nöyryyteen tosiasioiden edessä. Uskon rehellisyyteen. Siihen, että voi katsoa itseään peilistä ja sanoa niin kuin asiat ovat. Minulle ei sovi viina, eikä minulle sovi epärehellisyys missään asiassa. Joskus kamppailemme rehellisyyden kanssa inhimillisiä kun olemme, mutta suunta on yleensä korjattavissa.

Palattuani takaisin Suomeen asuin yksiössä, jossa oli radio, puujakkara ja kapea patja. En tarvinnut poolmania naaraamaan lavuaaria enkä puutarhuria kastelemaan kesäkukkaani.

Olin onnellinen ja opin, että perustan pitää olla vankka ja totta.


8 kommenttia:

  1. Näin on. Ja napakymppejä kumpikin.

    VastaaPoista
  2. Ei sinun ole pakko avata itseäsi "kaikelle kansalle" ollaksesi aito. (Olet kertonut kasvaneesi paljon viime aikoina ja silloin saattaa tulla myös ylilyöntejä. Joskus muutoksen pyörteissä saattaa toimia tavalla, joka jälkikäteen kenties kaduttaa.)

    Yhtä mahtavaa kuin avoimuus on omat, tietoiset rajat! Niiden sisäpuolelle ei pidä päästää kuin ihmiset, jotka ansaitsevat sen tänään ja myös kymmenen vuoden päästä.

    VastaaPoista
  3. Viiltävän ja vapauttavan totta - kiitos Minna!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Juha ja Jorma! ;-)

    Anonyymi kommentoija on puolestani vapaa tekemään ihan omaa elämänmatkaansa justiinsa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Rakkautta kaikille! Pus pus! ;-)

    VastaaPoista