lauantai 15. helmikuuta 2014

Millainen Minna saisi olla?

ASIAA OMAN TIEN KULKEMISESTA 




Asuessani Los Angelesissa parikymppisenä nautin suuresti, kun avasin West Hollywoodissa asunnon oven suoraan kadulle ja ilmassa väreili vapaus: kaikille oli henkistä tilaa hengittää. Smog sai silmät kirvelemään, mutta sydän lauloi.

Junttilandiassa on erilaista. Sellaisessa maassa monella on näkemyksensä siitä, miten sinun tulisi elää, ja kumma kyllä myös siitä, millainen sinun tulisi olla. Moneen saumaan pitäisi riittää niin, että kiirettä pukkaa.

Baarissa mies lähestyy viidennen kerran spanielimaisesti kyyryssä ja silmät verestäen:
- Tiedän sinut, Minna Marsh. Kannattaako minun edes lähestyä sinua?
- Ei varmaan kannata. (Tässä kohtaa sanon ihan miltä tuntuu.)
- No sitä minä vähän ajattelinkin. (Vetäytyy kyyryssä taaemmas ja tyytyy viittomaan kädellään merkitsevästi AC/DC:n tahdissa minua kohti huulet tötössä.)

Joku kysyi olenko ajatellut millaisen kuvan annan itsestäni julkisuudessa. Enkö haluaisi olla vakuuttava ja jotenkin... uskottava? Eikö hillitympi ilmaisutapa toimisi paremmin ja hiljainen viisaus? Älä ainakaan anna sellaista kuvaa, että sinulla on vahva libido. Jokuhan voi luulla jotain.

Tuttavani kysyi neuvoa, kun oli joutunut ikävien kirjoitusten kohteeksi. Sanoin, että jos sika haastaa sinua mutapainiin, likaannut painissa varmasti itsekin ja sitä paitsi sika vielä nauttii mudassa painimisesta kanssasi. Joskus sian voi jättää yksin painimaan.

Ystäväni sanoi, että hän pelkää joutuvansa pahojen puheiden puhteeksi, jos alkaa tehdä  sydämen ohjaamana itsensä näköistä työtä, ja vielä ei rohkeus riitä.

Tänään kävin tutun miehen kanssa kipakan keskustelun siitä, voinko tehdä työtäni omalla persoonallani. Naiset eivät kuulemma aina tykkää, että olen nainen ja vieläpä tällainen. Voisinko siis olla pikkuisen toisenlainen, ettei kukaan kokisi minua uhkana? Ettei joku sanoisi puuma tai MILF?

Tunnettu yritysjohtaja kysyi minulta vuosi sitten, että enkö haluaisi varoa tekemisiäni ja puheitani, jotta olisin vanhana (niin suhteellista!) globaalisti arvostettu viisas nainen, jolle soitetaan eri puolilta maailmaa neuvoa kysyen. Ettei vain menisi... maine! Maine!

Annas kun mietin.

No en haluaisi.

En ala juosta mammonan, maineen tai suitsutuksen perässä. En menetä yöuniani, jos joku ei tykkää Facebookissa tai seuraa Twitterissä. Kun 46-vuotias nainen on löytänyt omat mustat nahkasaappaansa, ei hän tarvitse enää ketään sovittamaan jalkaansa lasikenkää.

Minun tehtäväni on oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäni joka päivä paremmin ja täydemmin, saada kaikki ikiomat värini hehkumaan laajana kirjona, niin että sinä näkisit kuka minä olen ja minäkin voisin jonain päivänä nähdä sinut. Yhdessä voisimme ihmetellä löytynyttä aitouden riemua.

Tällaisen tien olen valinnut ja se on minulle oikea. Jos hylkäisin sydämeni äänen, en kohta näkisi jumankauta miten hienoa tämä elämä voi olla, kun lähtee Kookauppaa edemmäs kalaan siivet levällään.






2 kommenttia:

  1. Tulee vaikutelma, että sinun on vaikea hyväksyä itsesi, kun toistuvasti angstaat aiheesta. Mitä väliä millaisia (ankeita, nihkeitä) muut ovat? Sellaiselle ihmiselle, joka on sinut itsensä kanssa.

    VastaaPoista
  2. Vaikutelma/tulkinta syntyy lukijan korvien välissä, hänen ajattelutapansa ja historiansa valossa.

    Vaatii paljon rohkeutta olla oma itsensä erityisesti maassa, jossa kateus ja toisten jatkuva arvioiminen ovat tapa, jolla viedään huomio aina pois omasta tontista. Tästä aiheesta ovat yleisellä tasolla ja itsensä aina likoon laittaen kirjoittaneet paljon mm. Wayne Dyer, Debbie Ford ja Henry David Thoreau. Olisi aivan liian helppoa kirjoittaa asioista vain kirjaviisaasti, paljoakaan omasta tiestä koskaan kertomatta.

    En huomannut kommentissasi nimeäsi. Hyväksythän sinäkin ajatuksesi ja kommenttisi, toivottavasti näkyen rohkeasti omalla nimelläsi, jos olet sinut itsesi kanssa?

    VastaaPoista