perjantai 3. tammikuuta 2014

Kymmenen vuoden takaa

ASIAA KASVUSTA JA IHMEISTÄ 



Sain puhelun mieheltä, jonka kanssa seurustelin kymmenen vuotta sitten. Hän muisti sanatarkkaan silloisia keskustelujamme ja tapahtumia. Minä muistin tapahtumia, en sanoja. Pitkän puhelun lopuksi hän muisti keskustelun vessanpöntöstä. Olin istunut hänen pöntöllään ja kuulemma alkanut räyhätä, kun pöntto oli niin likainen: Etkö sä voi tätä pönttöä edes putsata?

Hänen mielestään olin ollut epäreilu ja liian kaukana siitä, että toinen pitää hyväksyä ihan sellaisena kuin hän on. Minulla on hatara mielikuva tuosta ajasta, kun minua vaivasi moni muu asia kuin pönttö, mutta pönttökeskusteluun oli hyvä purkaa sisälle kertynyttä painetta.

Hän muisti, että minulla oli ollut taito olla sekä temperamenttinen että hauska samassa lauseessa. Tunnistan kuvauksesta itseni yhä.

Eromme oli hankala, ja nyt me jo mietimme, että kahvilla voisi joskus käydä. 

Kymmenen vuotta on tehnyt hyvää. Olen kypsynyt. Olen viisaampi ja tarkkanäköisempi. Tiedän mitä haluan ja mitä en todellakaan halua. Kuuntelen itseäni ja valitsen sydämestä käsin polkuni. Uskallan sanoa ja nostaa kissan pöydälle. En hae enää hyväksyntää - keneltäkään. Hyväksyn itseni ja se on vain plussaa, jos joku toinen myös.

Joskus itsensä takana seisominen tarkoittaa sitä, että tiet erkanevat jonkun kanssa. Joskus se tekee kirpaisevan kipeää ja oppii tietämään mitä on pala kurkussa heti aamusta asti. Mutta murheella on aikansa ja suru asettuu. Todellista rakkautta ei lopeta eikä poista mikään, koskaan.

Vaikka se puhelu tulisi vasta vuosikymmenen päästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti