tiistai 26. marraskuuta 2013

Seiso itsesi rinnalla

ASIAA SIITÄ, KUN ELÄMÄ OTTAA JA ANTAA

Usein kysyn koulutuksissani näin:
Jos sinulla olisi maailman paras ystävä, miten hän kohtelisi sinua silloin, kun epäonnistut tai olet montussa? Kun saat kiinni siitä, miten hän kohtelisi sinua, maailman paras ystävä kun on, ala sen jälkeen maailman parhaaksi ystäväksi itsellesi.

Älä jätä itseäsi, älä hylkää itseäsi. Taistele itsesi puolesta. Sydämen auki pysymisen puolesta, suoraselkäisyyden puolesta, kirkaskatseisuuden puolesta.

Tämä vuosi on ollut huikea vuosi. Maaliskuusta lähtien elämä on ollut saippuaoopperaa, johon olen jo tottunut. Ei enää hirvitä. Luotan kykyyni ottaa elämää vastaan. Olen saanut kauhalla rakkautta ja joutunut paljon oppimaan luopumista. Joskus olen luopunut karjuen ja parkuen, mutta pyrkinyt aina päästämään irti kaikesta ja kaikista, jotka eivät minun elämääni vapaasti ja luonnostaan kuulu.

Läheiseni sanoi, että kielenkäyttöni on joskus kovin raflaavaa, ja niin se onkin, varsinkin jos koen menettämisen tuskaa. Menen voimalla tuskaa kohti, kun se tulee, sitten sen läpi ja sitten se antaa minun jo hengittää. Ei jää liikaa painolasteja, kun suostuu tuntemaan.

Kesällä tapasin mielenkiintoisen miehen, jota en vieläkään voi sanoa tuntevani kovin hyvin. Meistä tuli läheisiä ja nyt olemme etänä läheisiä. Hänessa on ollut erittäin merkillistä ja ihailtavaa se, että hän on kärsivällisesti tahkonnut jokaista kipukohtaa kanssani, kun olen tuskaillut hänestä luopumista. Kysyin kerran häneltä, etteikö hän kaikkien kohtauksieni takia ole välillä ajatellut, että voi vittu mikä ämmä, mutta hän sanoi ettei ole koskaan niin ajatellut. Pari kertaa hän on ajatellut, että vittu, mutta ei kuulemma sen enempää. Ehkä rakastan häntä juuri siksi, kun hän näytti minulle, että kipeät asiat voi ihannetilanteessa tahkota rakkaudella loppuun asti juuri sen ihmisen kanssa, ketä asia koskee. Jos kykyä ja kapasiteettia löytyy, voi lopputulos vaiheessa The End olla hyvin kaunis, niin kuin sanassa rakkaus se alkukirjain. Lopun jälkeen tulee myös uusi... sen sinä tiedätkin jo.

Hopeisen riipuksen takoi Tuuni Turula.


Taas minun on aika seistä vahvasti itseni rinnalla. Kun elämä ottaa, täytyy luottaa, että se myös antaa. Elämää ei voi pakottaa, rakkautta ei voi käskeä. Minulle tulee kaikki se, mikä minulle kuuluu - siihen voin aina luottaa.

Tuttu lätkämies kiitti minua, kun olin sanonut luottavani Jumalan rakkauteen. Kunnioitan jokaisen ihmisen oikeutta uskoa tai olla uskomatta, mutta ilman Jumalan rakkautta tässä kaikessa ei olisi mitään mieltä. Jumalan rakkaus on rakkaus meissä, ja se rakkaus on luotu kasvamaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti