torstai 21. marraskuuta 2013

Kärsivällisyyskoulu, osa 2

JÄLLEEN - ASIAA ROHKEUDESTA

Olen oppinut kärsivällisyyskoulussa jo jotain. Kärsivällisyyskoulu ei ole kärsimyskoulu.

Minulla on ollut monia virheellisiä käsityksiä kärsivällisyydestä. Ajattelin, että ylösnousemusta odottava kärsivä nunna on kärsivällinen. Kuvittelin, että kaiken sietävä perheenäiti on kärsivällinen. Oletin, että pitäisi saada lehmän hermot, jotta voisi olla kärsivällinen.

Käytän tässä kohtaa yhtä lempisanoistani: Bullshit. 

Voin olla joskus pyryharakka ja silti kärsivällinen. Voin sanoa kaikille, joita asia mahdollisesti koskettaa, mitä mieltä olen, tehdä valintojani ja elää täysillä. Kärsivällinen ei tarkoita, että olen avuton pikku sintti, joka pysyy passiivisena hipihiljaa ja ui verkkoon kun odottaa, että kunpa ruoka vain joskus tulisi suoraan kitaan.

Yli viety kärsivällisyys tarkoittaa joskus pelkuruutta tai passivoitumista. Joku voi selittää olevansa kärsivällinen, vaikka hän on oikeasti pelokas tai kykenemätön toimimaan, syystä tai toisesta. Ollessani terveesti kärsivällinen voin
a) rakentaa villisikamielekästä (iloista!) elämää joka päivä ja 
b) toimia elämässäni oikeaan suuntaan aktiivisesti ja jämäkästi, kehittyen ja kehittäen.

Joskus kun on jonkin asian suhteen kärsivällinen mutta silti aktiivinen omassa elämässään, huomaa että on kaiken villisikamielekkyyden ja hyvien valintojen keskellä tai juuri niiden vuoksi yllättäen juossut kunnarin. Palloon osuu parhaiten, kun ei pelkää eikä kärsi.

Olen saapunut oikealla junalla oikealle asemalle. Odotan, että tiedän milloin on taas oikea aika nousta junaan ja siirtyä eteenpäin pesäpallo taskussa ja maila kassissa. Matka on hieno ja suunta on varmasti oikea. Olen kärsivällinen ilman jatkuvaa kärsimystä. Kaikki kärsivät, mutta minä teen kärsivällisyysmatkasta mitä teen.





P.S. Kiitos sinulle, ihana ja kultainen R, miten kärsivällinen ystävä olet ollut minulle koko syksyn. Ihan huippua. Sun sydämellä voi juosta kunnarin, muista se.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti