lauantai 12. lokakuuta 2013

Paljon puhdasta





Joku sanoi minulle tänään, että kasvoni ovat muuttuneet viime talvesta.
- Ilmeesi ovat ihan erilaiset.
Kerroin hänelle, että elämäni on keskellä suurta mullistusta, hyvä että pysyn vauhdissa mukana ja arki pyörii juuri ja juuri.
- Ahaa, sinä olet siis alkanut elää.

Se on aivan totta. Ikkunat pesin talven lioista vasta lokakuussa. Puhdas pyykkivuori on olohuoneen matolla nyt kolmatta päivää. Minä osaan kävellä hienosti sen ohi ja tanssia sen vieressä kuin viimeistä päivää, tänään tämän tahtiin, lantio kieppuen kuin Saturnuksen rengas tähtisumussa.

Olen itkenyt tänä vuonna enemmän kuin kymmeneen vuoteen, liioittelematta. Silmiä kirvelee usein, mutta siihen tottuu. Joskus syynä on suru ja koettelemukset, toisinaan riemu, useimmiten jokin pikku juttu kuten kiitollisuus.

Olen rakastanut syvemmin ja enemmän. Olen nauranut viimeksi tiistai-iltana niin, että vatsaan sattui ja pissaa piti pidätellä. Sain toisenkin nauramaan. Olen avautunut ja antanut ihmisille enemmän kuin edellisten vuosien aikana yhteensä, ja minulle on annettu.

Elämä on alkanut viskellä minulle rakkautta ja hyvyyttä. Jos on koettelemuksia, on myös henkistä runsautta ja sitä tulee heti, jos on sydän avonaisessa asennossa.

Elämässäni on kaunottaria, niitä naisia jotka rakastavat minua puhtain värein. Ystävyyttämme ei sotke kilpailu eikä kateus. Linjat ovat auki ja kämmenet aina ojennettuina.

Edessäni on ollut jono mielenkiintoisia miehiä. Yhdestä tuli rakas ja rakastaja, toisesta aikuisena löytynyt veljeni ja päivieni valo, kolmannesta ammatillinen tukipilari ja neljännestä hyvä kaveri, jolle minä saan olla kiroileva jätkä jätkien joukossa.

Enää en pelkää päästää miestä lähelle, vaan menen itse ihan liki. Olen ollut hukkua intohimoon niin kuin voi tahtoen hukuttautua. Olen koskettanut, silittänyt, hyväillyt ja halannut. Suuni on löytänyt huulet.

Olen sanonut kaikille rakkaille, että rakastan.

Enää en ole suunnitellut elämää, olen antanut elämän tapahtua. En ole laskenut pennejä, olen luottanut pennien löytyvän laskematta. Olen lopettanut tulevaisuudessa elämisen ja päässyt vanhoista suruista. En tiskaa joka päivä mutta juustohöylien loppumisen jälkeen heti, enkä ollenkaan tiedä milloin on laskujen eräpäivä, ellei kyseessä ole arvonlisävero, yel tai ennakkoverot. Jos kaapissa ei ole ruokaa, me menemme ravintolaan tai kahvilaan syömään. Paljon on suuntia, joista valita.

Ja tuo pyykkikasa olohuoneen matolla. Poika käy siitä etsimässä itselleen puhdasta vaatetta. Se on hyvä, että on sitä puhdasta, josta minä voin todeta tanssiessani, että meiltä ei vaatteet lopu.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti