sunnuntai 18. elokuuta 2013

Itsesuojelua vai hätävarjelun liioittelua?

ASIAA TARPEISTA JA VALINNOISTA

Federicon kanssa Rauhaniemen illassa.

Tuttavani on kesän aikana kysynyt muutaman kerran minulta enkö suojele itseäni. Olen aina miettinyt hänen kysymystään ja kysynyt tosissani takaisin: Suojele miltä?

Muuta vastausta ei ole tullut kuin että yleensä ihmisen kuuluu suojata itseään.

Taas jäin miettimään, että miltä ja keneltä.

En mielestäni ota tyhmiä riskejä elämässäni, en tee holtittomia asioita, mutta toki sekin voi olla kovin suhteellinen käsite, tuo holtittomuus.

En koe olevani holtiton, en ota terveyteni suhteen riskejä, en jaa vartaloani enkä koskaan rakastele ilman rakkautta. (Siksi en olekaan aikoihin rakastellut, mutta asia korjaantunee hyvin pian.) Maksan laskuni boheemina ihmisenä suht ajallaan, huolehdin vakuutukset, teen sovitut työt, ostan ruokaa kaappiin ja pesen pyykkiä joka viikko. Lapsestani pyrin kasvattamaan ihmisen, joka elää rohkeasti itsensä näköisen elämän.

Mutta jos jotain olen tehnyt tänä vuonna, niin elänyt olen. Olen nauttinut suunnattomasti, lukekaa siis SUUNNATTOMASTI, huomiosta, jota miehiltä saan, olen töistä väsyneenä tehnyt enemmän muita asioita, olen kuntoillut lähes joka päivä ja nukkunut yöni hyvin. Tapaan uusia ihmisiä lähes joka päivä, koska olen avoin uusille ihmisille ja vuorovaikutukselle punttisalissa, lenkkipolulla ja kahvilassa.

Olen pitänyt tuubitoppia, verkkosukkahousuja, minihameita, paitaa ilman rintaliivejä julkisella paikalla, tanssinut kuin nuoruuteni kynnyksellä.

Olen kestänyt myös paheksuntaa, moralisointia ja soo soo -katseita.

Uusi italialainen ystäväni (kyllä, tuttava lenkkipolulta) kirjoitti tänään Facebookissa, että ihmiset voidaan jakaa kahteen kategoriaan:

Niihin jotka rakastavat ja niihin, jotka kadehtivat heitä, jotka rakastavat.

Samalla Federico kiteytti ajatukseni koko kesältä. Juuri näin.

Tässä elämässä mennään joko pelko tai rakkaus edellä, mutta molemmat eivät ruleta yhtä aikaa.

Kukaan meistä ei tiedä, milloin oma elämä päättyy. Usein me luulemme, että aikaa on loputtomasti.

Vaikka turvallisuushakuisuus on ihmisen tarpeista ykkönen, ei se kaikkien elämää johdata. Turvallisuushakuisen ihmisen lähin kylkiäinen kun on yleensä pelko.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti