Ylistyslaulun poikanen: suomalainen joka sytyttää

ASIAA ESIKUVISTA



Tutustuin jääkiekkovalmentaja Jukka Jaloseen vuosia sitten, kun erään televisioidun jääkiekkopelin jälkeen lähetin hänelle lyhyen mutta tunnesävytteisen sähköpostiviestin. En tiedä tuliko turhautumiseni läpi viestissäni - todennäköisesti tuli, itseni tuntien. Olin kiukkuinen, koska Jalosen valmentama A-maajoukkue oli juuri pelannut  perin huonolla henkisellä vireellä. Lähetin viestin ja totesin itsekseni, että tuskin vastausta tippuu, mutta tulipahan kerrottua mitä mieltä olen.

Vastaus tippui pari viikkoa myöhemmin. Jalonen kertoi lukeneensa jo aiemmin blogiani.

Tuon kerran jälkeen olen saanut vaihtaa Jalosen kanssa ajatuksia muutamia kertoja vuosien varrella. Hän on ollut myös hyvä tuki ja apu parin asiakkaani kanssa.

Totta kirjoittaakseni täytyy todeta, etten tiedä miten tämän tekstin kirjoittaisin ilman, että siitä tulee Jukka Jalosen ylistyslaulu.

Minulla on useita esikuvia ja henkisiä opettajia maailmalla, sellaisia joista saan jatkuvalla syötöllä virtaa. Jo pitkään olen yrittänyt miettiä keitä tunnettuja suomalaisia ihailen ja keneltä haluan oppia. On mahdollista, että suomalaisten entisten ja nykyisten suurmiesten ja huippuosaajien tuntemukseni on hyvin rajoittunutta, mutta eniten taidan ihailla Jukka Jalosta. Eikä tässä kohtaa ole edes omaa lehmää ojassa: minulla ei ole hänen suunnaltaan saatavia, joita odottelisin.

Jalosessa ihailin ensin hänen haluaan kehittyä. Se sai minut ajan kuluessa hyrräämään tyytyväisyydestä. Seurasin tarkasti hänen haastatteluitaan ja ajattelunsa kehittymistä. Hän on osoittanut eri käänteissä nöyryyttä, suoruutta ja jämäkkyyttä, eikä hän joskus ison porukan edessä hävennyt sanoa, että hän ei tiedä juuri mitään mentaalivalmennuksesta.

Jalonen kehittää itseään, syttyy ja kehittää toisia. Kaikesta en ole hänen kanssaan aina ollut samaa mieltä, mutta annan tunnustusta sille, miten hän on johdonmukaisesti kehittänyt valmennusfilosofiaansa ja toimintatapojaan. Toimittajien suuntaan hän on ollut joskus hauskan tyly ja toisaalta julkisuudessa taas ihastuttavan avoin, kuten äskettäin ollessaan vieraana Hjallis Harkimon ohjelmassa.

Minulle on erityisesti jäänyt mieleen, millaisen tiukan katseen Jukka Jalonen joskus loi omenapiirakan palaseeni. Olin sen valinnut lautaselleni ja söin sen myös. Jalosella ei ole kalja- eikä kakkumahaa, ja minäkin kuljen joka päivä kohti jonkin tason sixpack-vatsaa, kun muistan sisäisen jaloseni ja teen valintoja, jotka tukevat tavoitteitani.

Pelkään pahoin, että itken, kun Jukka Jalonen jättää A-maajoukkueen. Tämä aikakausi on ollut minulle henkilökohtaisesti hyvin, hyvin merkittävä. A-maajoukkueessa on tällä hetkellä nuorta verta, joka tekee enemmän ja pelkää vähemmän - sitä on ollut ilo seurata sivusta. Kiitos Jukalle kaikesta yhteistyöstä ja kannustuksesta. It means a lot.



Tunnisteet: , , , ,