Mykkäkoulu on huono taito

ASIAA KOMMUNIKOINNISTA




Olen aikuisiällä kokenut tulevani kunnon mykkäkoulun vastaanottavaksi osapuoleksi vain kerran. Tapaus oli hyvin hämmentävä, mutta huomasin ilokseni etten mennyt tilanteessa niin solmuun kuin olisin mennyt nuorempana. Terapeuttien mukaan mykkäkoulu on julmaa vallankäyttöä. Sen tarkoituksena on mitätöidä, rangaista tai jollain tavalla nollata toinen osapuoli, sivuuttamalla tai aiheuttamalla toiselle hätää tai häpeää. Mykkäkoulun kohteeksi tuleva kokee usein henkistä tuskaa, jonka aivot rekisteröivät fyysisenä kipuna. Usein ihminen jää ihmettelemään mitä niin kamalaa hän on tehnyt, että hänelle ei puhuta. Sen jälkeen hän yrittää kaikin tavoin korjata tilanteen, joskus mykkäkoulua pitävän tyydytykseksi.

Mykkäkoulua harrastava on terapeuttien mukaan pahimmillaan narsisti, mutta ei aina. Uskon, että mykkäkoulua pitkään pitävä on useimmiten kykenemätön kommunikoimaan ja käsittelemään tunteitaan, joten hän valitsee passiivisaggressiivisen viestintätavan. Kun ei ole eväitä konfliktien tai vaikeiden tilanteiden käsittelyyn, mykkyyden valinnut alkaa rakentaa kivimuuria, jolla hän vahingoittaa välejään toiseen ihmiseen ja väistää vaikeiden asioiden kohtaamisen.

Mykkäkoulu kertoo aina paljon sen pitäjästä ja hänen opituista malleistaan, mutta minusta se ei kerro mitään. Jokaisella on oma taustatarinansa ja omat vaikeutensa. Jos olet yrittänyt rakentaa kommunikaation siltaa ja toinen ei suostu puhumaan, kannattaa antaa asian olla. Tekee erittäin hyvää valita aina anteeksianto omassa sydämessään ja keskittyä muihin asioihin. Mykkäkoulun pitäjä puhuu sitten joskus, jos haluaa ja kykenee.

Kun luin terapeuttien tekstejä mykkäkoulujen taustoista, tajusin ennen kaikkea sen, että minun osani on pitää huolta siitä, että kommunikoin rohkeasti ja rehellisesti, tarvittaessa rajoja vetäen, mutta mykkäkouluun en halua sortua itse. Parempi nostaa kipeäkin kissa pöydälle ja puhua, vaikka tiukkaa tekisi syystä tai toisesta - ihmisiähän me kaikki olemme erehdyksiemme kanssa - kuin vääristää tilanne puhumattomuudella.

Olen huomannut, että ihmisen pahin vihollinen ei ole viha, häpeä, pelko tai kauna, vaan itsensä hylkääminen. Ihmisen tärkein tehtävä on oppia joka päivä paremmin rakastamaan itseään, vaikka joskus tuntuisi siltä, että joku toinen ei rakasta. Ihanaa, miten jokaisessa pattitilantessa on aina keinoja ulos ja eteenpäin, ainakin henkisellä tasolla. Anteeksianto on niin tärkeä taito, että sen eteen kannattaa sydämessään ponnistella.


Sana kriisi koostuu kiinankielessä kahdesta merkistä. 
Toinen merkki tarkoittaa vaaraa, 
toinen mahdollisuutta. 
- John F. Kennedy


Tunnisteet: , , ,