perjantai 31. toukokuuta 2013

Lupaa mulle

Tätä tekstiäni ei ole linkitetty kaikkien työtäni seuraavien, myös alaikäisten, luettavaksi Facebookiin ja Twitteriin, koska seuraava kuvaus edustaa täysi-ikäisten maailmaa. 


ASIAA VALINNOISTA

Sinä lupaat, että et enää lue blogiani. Minä luotan siihen ja minä suojelen sinua.

Istun suihkun alla ja huomaan itkeväni kun meidän veisumme - vai oliko se vain minun - polveilee minusta. Se veisu sai minut lopputalvesta heräämään kylmänä henkiin, vaikka Jeesus ei käynyt luonani kuin sinun puvussasi.

Minä tiesin missä mentiin, kun sain sinulta tekstiviestin lauantai-iltapäivänä ja sinä olit laittanut loppuun yhden huutomerkin liikaa. Olin juuri ajatellut sinua varovasti ja sinä - sinä enemmän kuin ajattelit.

Aavistin, että sinulla on elämässäsi joku, varoit niin sanojasi, mutta muuten sinä olit lempeä lähellä aito minun kauan sitten kadonnut kaksonen ja minä olin väistin enkä kysynyt. Yritin hätyytellä sinua kauemmas, mutta sinä kirjoitit minulle että höpöhöpö ja sinä tarvitset minua. Tämä kaikki pitää katsoa loppuun asti, sanoit.

Onko se nyt sitten loppuun asti katsottu? Kun minun silmäni ovat itkusta niin turvonneet, eihän tässä mitään näe.

Sinun kanssasi puhuminen on kuin itsensä kanssa puhuisi, sanoit. 

Minä valvoin, minä ja riemastuneet hormonit. En tarvinnut ruokaa moneen päivään kuin hippusen. Aivoni tulivat rakkaudesta hulluiksi.

Se päivä kun minä suutelin sinua kun en jaksanut enää päästää sinua jonkun toisen luo niin kuin ei mitään, niin kuin minä muka joku perintöprinsessa tai sivuraide. Minä suutelin ja muistin miten ja siinä samassa kaikki mitä minä myös sinä. Sinun kielesi ja kaikki niin tuttua. Sinun nälkäsi sinun rytmisi ja sinun lantiosi kovaa kiveä.

Olen katunut kitkerästi kun työnsin sinut ovesta ulos koskaan riisumatta, tietämättä että sinä menisit kotiisi, tuttujen arvojesi ja turvallisten asetustesi pariin ja kirjoittaisit minulle, että et tiedä mikä sinuun meni kun ethän sinä tällainen.

Eihän meillä ollut mitään muuta kuin vahva henkinen yhteys, sinä sanoit.

Eihän meillä muuta. Niin.

Seuraavalla viikolla minulle jokainen päivä uusi ja ranteet myös.

Sinä kiellät itsesi, minä sanon. Niin ehkä teen, sinä sanot ja minä katson sinun herkkien käsiesi herkkiä kieliviä kaaria, kun istumme ja koetamme olla Aikuisia. Sinun nälkäiset hellät silmäsi, joita sinä et vielä hallitse vaikka äänesi kieltää ja rakentaa aitoja. Minä en ymmärrä miksi sinun silmäsi ovat niin nälkäiset, kun sinulla omassa elämässäsi piilossa minulta tuore suhde ja tuore ihminen, jota katsoa. Sinä sanot minulle monin tavoin ei, selkeitä sanoja ja kaikki niin hyvät perustelusi eikä rohkeus riitä, sanot. Kaikki sanasi ei ei ei ja pärjääthän sinä ja silmäsi katsovat minuun kuin rakastunut mies katsoo naista, ei kahta sanaa siitä. Sinun silmäsi ja niiden vahva väri ihan nyt.

Minä katsoin olkasi yli monta kertaa sitä naistenvessaa muutaman askeleen päässä ja halusin raahata sinut sinne, lukita oven ja rakastella sinua kaikella mitä olen.

Kun yritän samana iltana poistaa numerosi puhelimestani niin kuin olin päättänyt ja kertonut, puhelimeni soittaa vahingossa numeroosi. Hätäännyn ja suljen yhteyden. Sinä salamannopea takaisinsoittaja, sinun varkain rakastava äänesi ja käsivartesi linjaa pitkin. Vaikka ei meidän enää pitänyt. Sitten minä poistan numerosi ja itken myöhemmin kun joku nainen laulaa illanvietossa rakkaudesta.

Minä opettelen miten epätoivo roikkuu. Oli minun roikkumisen lähestymistapani tai sadankahdeksankymmenen asteen vaihtuva kulmani mikä tahansa, sinä päästät minut roikkumaan. Minä sinun suloinen eroahdistunut uskollinen koiranpentusi.

Minä toivoin 543 kertaa ainakin, että olisit loukannut ja potkaissut riittävän kovaa, ollut ehdoton. Mutta et sinä koskaan. Ja enhän minä vähästä usko, kun rakkaus rulettaa.

En usko että olit liian kiltti. Uskon että et voinut tunteillesi mitään, vaikka niistä ei voinut enää puhua. Kun ei niistä puhu, niitä ei ikään kuin ole. Ihan muita syitä pitää toinen roikkumassa, ikään kuin, ikään kuin.

Kun alan tuijottaa seiniä ja päiväni lipuvat henkiseen painiin, minä tiedän miten on tullut aika. Minä armoton erokauppias ja juonikas lopullisuuden kätyri, kun vetoan elämäni puolesta.

Lupaa mulle, että
et koskaan enää
mistään syystä
mitään asiaa

Et enää lue blogini tekstejä

Et enää käy nettisivuillani

Sinä olet ensin hiljaa, mutta minun epätoivoni ei pakita. Lopulta annat sanasi ja minä luotan sinun sanaasi, vaikka lupaat pistejonojen kanssa. Sinä olet minun kirjoissani suoraselkäinen ja luotettava ja minä luotan sinuun tässä asiassa. Kirjoitat että hyvä näin. Minä en anna itseni edes ajatella mikä tässä on mielestäsi hyvää, koska ei tämä sitä. Sinä leikkaat katki sen meidän, sen turhan mitättömän eihän se mitään koskaan ollutkaan, kuin terävillä saksilla, vaikka minä tiedän että ei siihen pysty Fiskars eikä moottorisaha.

Minä olen loppu. Minun lapseni kysyy, miksi minä koko ajan huokailen syvään.

Hei hei, tämä oli tässä ja pidäthän huolta.
Olen osa suurta näytelmää.

Niiden hyvästien jälkeen toukokuun viimeisinä päivinä minun sisälläni monta tuntia pahoinvoinnin polte, josta tiedän että jotain meni nyt aivan vituralleen tässä kavalassa kompromississa kun ei jäänyt sittenkään vain Suuri Helpotus tai Lopun Vitutus.

Et koskaan ja minä katoan.
Sinä lupaat. Minä vannon.

Jos tämä meidän sinulle niin yhdentekevä turha minun kuvittelemani sinulle merkityksetön ja unohdettavissa oleva veisumme sinua kuitenkin haavoitti, tulisin ja nuolisin haavasi puhtaaksi, jos olisin se suloinen koiranpentu siinä  lähettämässäni kuvassa.

Mutta en minä koiranpentu enkä kylmä laskelmoiva kone. En WonderWoman enkä Pyhä Maria vaikka koko kevään oli uskoa ja toivoa ennen kuin ne saksilla.


******



Jos kysyt minulta 
miksi yhä rakastan häntä,
voin vain sanoa, että 
koska hän on hän ja 
minä olen minä.
- Anonyymi



******


Blogin kirjoittaja jää ansaitulle kesätauolle ja palaa uusin tekstein mielen kehittämisen ja elämän kohtaamisen merkeissä elokuussa. Te lukijat olette olleet minun kevätpäivieni ilo, ravintoa minun rohkeudelleni.


******


2.6.2013
Kommentteja on tullut tänne blogiin ja eri kanavia pitkin reippaasti parin päivän aikana. Mennään nyt kaikki kohti keskikesää... Lämmöllä, MM




8 kommenttia:

  1. Upeaa, vahvaa ja rehellistä aikuisen naisen
    tulkintaa! Iso kiitos Minna avoimuudesta ja uskalluudesta jakaa kaikki meidän kanssa!

    VastaaPoista
  2. käsinkosketeltavaa, paljasta
    sydän vereslihalla
    kipeää
    ----
    sinä uskallat
    tunnet, elämä on
    kaunista / lohdutonta
    sinä selviät
    halaus <3

    VastaaPoista
  3. Ei tuo noin voi päättyä. Tuskin. Kuka lienee mies, eihän syvää yhteyttä pakoon pääse tuon kaiken jälkeen.
    Elämää olen nähnyt ja tämä on mielipiteeni kaiken näkemäni ja kokemani jälkeen.
    Joskus ptiää saada selkeyttä ja tilanne poikki että näkee tarkemmin.

    VastaaPoista
  4. oho mitä tarinaa, jalat alta. kyllä kirjotit tarinan joka laittoi itkemään. jotain ainutlaatusta koko jutussa, tossa kun elät esi merkillisen rohkeasti ja näytät että näin se tehdään etkä vihaa vaan rakastat ja snot sen . <jotain hienoa vielä sun työstä tulee ja kaikesta. kiitos ja usko!!!!! loppu ja loppu?? :)

    VastaaPoista
  5. Kukaan nainen ei ole rakastanut minua noin. Mikä rohkeus, intohimo, rehellisyys. Moni elää puolivaloilla. Kumarrus täältä ja hyvää kesää. Kunnioitan.

    VastaaPoista
  6. Sain vinkin blogista ystävältä. Vau pidätin hengitystä ja jäin sitä vielä pidättämään...

    VastaaPoista
  7. Niin väkevä kirjoitus. Tuli itku, sympatia, empatia mutta sitten
    kuitenkin ilo, että joku (Sinä) uskaltaa olla niin avoin, että jaat meidän
    kaikkien kanssa näin sun suuretkin tunteet.
    Olen menettänyt vuosia sitten rakastamani miehen kipeiden kokemusten ja kuoleman kautta.
    Rakkaus mieheen on ainoa asia maailmassa jota mä en ole pelännyt koskaan, mä olen aina lähtenyt siihen mukaan Täysillä. Niin sinä kuin minä tiedetään, että silloin kun se vie, on vaan mentävä.
    Kiitos avautumisesi, ymmärrän nyt, ettei se vanha kipeä suhteeni ole
    häpeä, vaan valtavan hieno kokemus. Kaikkineen.
    Kiitos Minna. Että ymmärrän sen nyt.
    Rakastan taas, enkä pelkää enää rakastaa, päinvastoin!
    Mä mietin kokemuksiani kaksi päivää blogisi luettuani ja pitkät piuhat,
    mun täytyy aina saada aikaa hetki ennenkun ajatus lähtee kulkee.
    Tänä hetkenä tuli pakko jättää kommentti.
    Voimia sulle. Miten se sitten päättyykään.
    Vai jäikö jotain kuitenkin kesken.
    Mutta sä elät nyt vahvoja tunteita, kipeitä ja rakkautta. Taas tulee
    kyyneleet...
    Ole iloinen että sä Elät

    Tämä Hectorin biisi Ei selityksiä on merkinnyt paljon.

    http://www.youtube.com/watch?v=Dp8Xzriiw3k


    VastaaPoista
  8. Olen kirjoituksestani saanut paljon palautetta. Kyyneleitä on tullut ihmisiltä kasvotusten ja viesteillä - olen sanaton.

    Olen puntaroinut itseni kanssa tarkkaan miksi olen nyt kirjoittanut elämästäni niin suoraan ja avoimesti ja tästä on myös kysytty. Olen jakanut omakohtaista kriisiä, rakastumista joka vei jalat alta varoittamatta ja kamppailuani tunteideni ja koko tilanteen kanssa.

    En todellakaan halua viettää tulevia vuosia ollen "mentaalivalmentaja", joka vetää jotain hiivatin hillittyä ja hallittua roolia jakkupuku tärkättynä. Sellainen sairastuttaa. LIPUTAN ROHKEAN, AUTENTTISEN ELÄMÄN, JOKAISEN KOHDALLA OMAKSI ITSEKSI KASVAMISEN PUOLESTA.

    Voimme oppia monin keinoin kohtaamaan haasteita paremmin, mutta kuten sain rajusti kokea, kaikkea ei voi hallita ja silloin kannattaa antautua kasvuprosessille, joka eteen on heitetty. Jos jotain tulee eteen, sillä on tehtävänsä ja sanomansa! Olen nyt herännyt naisena henkiin, kiitos tämän suuren rakkauden.

    Kiitos lohdun sanoista, joita olette minulle viestitelleet. En hyppää
    katolta enkä mökkiydy. Päivä päivältä. Tiedän, että Hienoja Juttuja on edessä ja kaikki on paremmin kuin ennen.

    VastaaPoista