maanantai 20. toukokuuta 2013

Kun elämä laittaa polvilleen

ASIAA LUOPUMISESTA




Poikani sanoi eilen, että älä päivitä blogiasi joka päivä, kun ei sitä kukaan jaksa koko ajan lukea. Viime aikoina tekstiä olisi ollut tulossa kahdenkin blogin verran. On kuin luovuus ja intohimo olisivat löytäneet minussa toisensa vuosien eron jälkeen. Olen elossa sataprosenttisesti.

En ole päässyt tuohon tilaan ilman tuskaista mankelia. En tiedä miten hyvin olisin pysynyt pystyssä tänä keväänä ilman ystäviäni. Joskus käänteet ovat niin nopeita ja yllättäviä, että se vain tapahtuu minkä täytyy tapahtua. Rakastuin ihmiseen, joka ei rakastunut minuun.

Siinä se. Tuskallista kirjoittaa, mutta en ole ainoa nainen maailmassa, jolle on käynyt juuri niin. Ja voi kuinka hienoa onkaan huomata, että kykenee edelleen rakastumaan - kaikesta huolimatta.

Kirjoitan tätä kaukana kotimaisemista, ja olen joutunut hampaitani kiristellen toteamaan myös tänään, että maata voi vaihtaa, mutta sydän ei huijaa. Joka ilta rukoilen ja toivon ennen nukahtamista, että tämä rakkaus vain otettaisiin minusta pois, koska toista on kurja ikävöidä.

Tämä kevät on ollut nöyryyttävä, tuskallinen ja hämmentävä. Se laittoi minut polvilleni kuin muistuttaen, että monia tunteita voi hallita, mutta rakkaus tekee poikkeuksen. Ja jos säästelee elämässä rakkautta, ei voi elää sataprosenttista elämää.

Kun ihminen on joutunut polvilleen ja kestää koettelemuksen sydän auki, voi tapahtua ihmeitä. Rohkeus kolminkertaistuu, värit kirkastuvat ja on kuin joka päivä tapahtuisi ihmeitä ihmisten ja yhteensattumien muodossa.

Kun taistelen kovettumista vastaan ja avonaisen sydämeni puolesta, saan sen elämän joka minua odottaa. En tule saamaan egoni taiteilemaa käsikirjoitusta, mutta tulen saamaan sen mikä minulle kuuluu: oman, ihmeellisen osuuteni, joka tapahtuu vain ja ainoastaan kun sydän pysyy auki elämälle.


P.S. Viime aikoina on tullut kommenttia siitä, että miten uskallan kirjoittaa niin rohkeasti ja omakohtaisesti. En ole vielä keksinyt, mitä menetettävää minulla olisi sillä, että jaan oppimaani toisia auttaakseni. Kasvojeni menettämistä en pelkää. Et sinäkään tätä lukisi, jos ei elämä yhä koskettaisi.



4 kommenttia:

  1. Upea
    Kylmät väreet. Puhdasta, kirkasta, kaunista.
    Rohkeaa
    Koskettavaa
    Kiitos Minna että Olet ja Elät ja Jaat.

    VastaaPoista
  2. Apua, tähän tekstiin tuli jo niin monta ihanaa kommenttia nopeasti Facebookin kautta, että jo tässä kohtaa sanon kiitos ja kumarrus. Laitetaan rakkaus kiertämään. ;-)

    VastaaPoista
  3. Olen kokenut jotain samaa. Kiitos kirjoituksestasi. Mankelin läpi nyt vaan.... Elämäsi seikkailu jatkuu ja koskaan ei tiedä mitä tai millaisen ihmisen seuraava käänne tuo tullessaan. SH

    VastaaPoista
  4. Olet aivan oikeassa, SH. Mitä kirkkaammin tietää mitä elämäänsä haluaa, sitä varmemmin se tulee, jostain päin ja jossain muodossa. Edessä on aina monta ovea, kun ei vetäydy luolaan eikä sulje silmiään mahdollisuuksilta.

    VastaaPoista