keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kyllä minun pitäisi - vai pitäisikö?

ASIAA STRESSINHALLINNASTA


Voitko jättää suorittamisen pariksi minuutiksi?

Olen kuunnellut asiakkaitani, ystäviäni ja ihan tuntemattomia. Elämästä on tullut kujanjuoksua, terapiasta on tullut suorittamista. Pysähtyminen ja läsnä oleminen on ei vain tärkeää vaan peräti trendikästä, mutta monelle niin vaikeaa, ja silti sitä "pitäisi" tehdä. Eikä sillä väliä, minkälaisen trauman ihminen on kokenut, hänen kuuluisi jättää se vain nopeasti taakseen - onhan meillä sentään jo ymmärrystä siitä, miten mieli toimii ja miten sitä hallitaan. Pitäisi ja pitäisi.

Saanen tässä välissä muistuttaa, että jokaisella ihmisellä on katkeamispisteensä. On viisautta huomata, kun on väsynyt, rikki tai neuvoton. Silloin ei kannata vaatia itseltään yli-inhimillisiä suorituksia, eikä niitä kannata vaatia aina silloinkaan, kun on kunnossa.

Joskus parhaimmillamme voimme yllättää itsemme sillä, mitä kaikkea voimmekaan jättää taaksemme ja millaisiin suorituksiin pystymme, mutta omaa inhimillisyyttä ei kannata kieltää.

Toipumista ei voi suorittaa eikä elämää voi voittaa kuin vastustajaa. Voimme sitoutua kasvamaan ihmisinä ja etsimään vastauksia - joskus asiantuntijoiden avulla - mutta elämä on tarkoitettu prosessiksi ja kehittäväksi elämykseksi, ei pikajuoksuksi kohti alati pakenevaa päämäärää.

Yhä uudelleen haluan luopua siitä tuskasta, joka syntyy, kun yritän koko ajan saavuttaa lukuisia tavoitteita. Osan tavoitteistani saavutan, joitakin en. Joissain asioissa tulen mahdollisesti jopa häikäisemään itseäni, mutta tavoitepakkomielteisyyden sijasta aion nauttia enemmän siitä, mitä teen ja mitä voin tehdä. Ihan tässä hetkessä.


Ole tässä nyt. 
Ole jossain muualla myöhemmin. 
Mikä siinä on niin vaikeaa? 
- David Bader



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti