torstai 6. syyskuuta 2012

Kuka heittää ensimmäisen kiven?

ASIAA VIHASTA JA MAHDOLLISUUKSISTAMME




Tamperelainen kirjailija Reidar Palmgren julkaisi Facebook-sivullaan kannanottonsa suomalaisia kuohuttaneeseen tapaukseen, jossa isää ja hänen naisystäväänsä epäillään 8-vuotiaan tytön surmasta. Isä pahoinpideltiin vankilassa viime viikolla. Tässä Palmgrenin mietteitä:

En jotenkin osaa samaistua näihin hurraajiin, jotka iloitsevat siitä että epäilty (todennäköisesti syyllinen..) lapsenmurhaaja hakattiin poliisivankilassa. Ketä se auttoi? Ei ketään. Toiko se kuolleen 8-vuotiaan pikkutytön takaisin? Ei tuonut. Toimiko se pelotteena, niin että lapsen murhaa suunnittelevat nyt luopuisivat aikeistaan? Ei toiminut. Se olisi sama kuin väittää, että ainoastaan rangaistuksen pelko estää meitä isiä ja äitejä surmaamasta lapsiamme. Ainoa, mitä vangin hakkaaminen toi, oli lisää väkivaltaa maailmaan.
Tämä pätee myös siihen, kun samalle ihmisrauniolle huudetaan FB:ssa kuolemanrangaistusta. "Kiduttakaa hitaasti se hengiltä." Ketä se auttaisi? Ei ketään, toisi vain maailmaan lisää sadistista väkivallan kulttuuria. Se ei parantaisi sitä millään lailla, auttaisi ketään.
Sori vaan, mutta tuntuu oudolta nähdä miten moraalinen tunnekuohu nostaa normaalista ihmisestä esiin sadistin.


Olen Palmgrenin kanssa täysin samaa mieltä. Minua on kyseenalaistettu linjastani, ihmetelty enkö kenties välitä omasta lapsestani riittävästi, kun en ole penäämässä väkivaltaisia kostotoimenpiteitä kaikille, jotka ovat vahingoittaneet lapsia tai ylipäänsä hyväksikäyttäneet tai tappaneet toisia ihmisiä. Tai eläimiä.

Ei tarvitse kuin katsoa Coloradon ampujasta James Holmesista oikeudessa otettua videomateriaalia, kun näkee, että kaveri ei ole mieleltään terve. Eksynyt hän on ja hän tarvitsee hoitoa, ennen kaikkea. Sen pitäisi sokeankin nähdä. Kuolemantuomio ei yhteiskunnassa ratkaise pitkässä juoksussa yhtään mitään, ja vankilat ovat valitettavasti rikollisen toiminnan ja ajattelun korkeakouluja. Ne eivät ole lopullinen ratkaisu.

Niin kauan kuin vihaamme, niin kauan viha maailmassa kasvaa. Se on vanha totuus ja enemmän kuin pelkkä sanonta, se toimii myös konkreettisesti ja kääntyy viime kädessä itseämme vastaan. Uskon, että pahaa tehneen ihmisen käytöksen ohi voi nähdä ja ymmärtää jollain tavalla, että terve ja tasapainoinen ihminen ei tee kamalia tekoja, vaan ihminen on usein isolta osin oman perimänsä, sukuhistoriansa ja traumojensa tulos. Joku toipuu elämänsä varrella kokemistaan asioista, joku työstää niitä loppuelämänsä, joku ei toivu koskaan. Joka kerta, kun vihaamme terroristeja, hyväksikäyttäjiä ja eläintenrääkkääjiä, joka kerta kasvatamme vihaa itsessämme ja maailmassa.

Asia on minulle myös hyvin omakohtainen ja olen joutunut näitä asioita työstämään kauan. Olen kokenut lapsena paljon pakokauhua, fyysistä ja henkistä väkivaltaa eri tavoin, ja tiedän mitä on yrittää tulla näkymättömäksi ja oppia syömäänkin ilman, että päästää rasahdustakaan. Tiedän myös, että mitä paremmin toivun ja löydän vastauksia vapautumiseen, sitä enemmän pystyn antamaan kaikille muille. Ehkäpä juuri sinulle.

Tiedän, miten vaikea on antaa anteeksi ja miten vaikea on vapautua vanhasta.

Tiedän myös, että vihaaminen ja vihan jatkaminen ei ole vastauksista toimivin.

Yhtä ponnekkaasti tiedän terveiden rajojen asettamisen merkityksen, tulevat nuo rajat sitten yhteiskunnasta tai ihmisestä itsestään, hänen omassa elämässään.

Jos tämä teksti sinua kovasti häiritsee, suosittelen lämpimästi, että siirryt lukemaan tai tekemään jotain muuta.

Lämmöllä
Minna


Reidar Palmgrenin teksti on julkaistu hänen luvallaan.


4 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta palautteesta, Anne!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Ajattelen samoin. Olet rohkea ja upea nainen. Onneksi mieheni kuunneltua radiosta haastatteluasioita, löysin blogisi. Olen lukenut kirjoituksiasi monta päivää, itkenyt ja iloinnut <3

    VastaaPoista
  3. Ei iso vaan jättimäinen ja syvä halaus! ;-)

    VastaaPoista