sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Jännitystä ilmassa: jääkiekon MM 2011

AJANKOHTAISIA ASIOITA

En odota pian käynnistyviä jääkiekon MM-kisoja pelkästään ilolla, koska tuo ajanjakso tietää kosolti jännitystä pääni sisälle. Suomalaisten onnistumisista on helppo iloita, mutta osaan myös tuskastumisen taidon silloin, jos peli ei kulje. Silti odotan toiveikkaasti tulevia tuloksia: jospa hienosäätö olisi onnistunut ja jokainen Leijona pystyisi virittämään itsensä oikeaan mielentilaan ja saamaan työtä tekemällä mitalin kaulaansa.

Toivon myös, etteivät housuni ratkea niin kuin viime vuonna Leijonien pelin kuumentaessa tunteitani.

Alkuvuosi on ollut hienoa aikaa töiden puolesta. Työmaani on keskittynyt valtaosin urheilumaailmaan Pirkanmaalla ja Helsingin seudulla, mutta mielenkiintoisia työkeikkoja on ollut myös tanssin ja yritysjohtamisen maailmaan. Jos jotain olen oppinut tänä vuonna niin sen, että voin tehdä tätä työtä parhaiten olemalla oma itseni, turhia pokkuroimatta ja tulevia pelkäämättä.

Samaa toivon Leijonille: älkää pokkuroiko turhia, älkää pelätkö tulevia. Parasta tulosta syntyy, kun fokus on juuri siinä, minkä osaa.

Toimintani kehittyessä nettisivuni ja blogini tulevat muuttamaan ensi kuussa uuteen osoitteeseen. Siitä myöhemmin lisää.


Tämä on mahdotonta.
- Liisa
Mahdotonta, jos uskot niin.
- Hatuntekijä

(Tim Burtonin elokuvasta Liisa Ihmemaassa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti