sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Valtapelit - turhuuden turhuus

ASIAA STRESSINHALLINNASTA

Joskus havahdun hämmästelemään, miten paljon ihmiset pelaavat valtapelejä. Niiden parissa puuhastellaan eri aloilla ja erilaisissa ihmissuhdekuvioissa. Valtapeleistä innostuvat epävarmat, loukatut, pelokkaat ja siksi niin vallanjanoiset. Tavoitteena on päästä korkeammalle ja suuremmaksi kuin toinen, ettei oma hauraus paljastuisi.
Sen täytyy olla väsyttävää.
Perusviestintätyylejä on kolme: aggressiivinen, passiivinen ja jämäkkä viestintätyyli. Aggressiviinen viestijä  yrittää tavalla tai toisella ilmaista, miten hän on tärkeämpi kuin toinen: Eikö sulle millään mene jakeluun...? Passiivinen viestijä puolestaan väistää tai hiljenee, osoittaen omalla olemisellaan miten hän on mielestään vähempiarvoinen kuin toinen: Minä voin jäädä ilman... Jämäkän viestijän linjana on, että erilaiset näkökulmat saavat tulla kuulluiksi eikä kenenkään tarvitse asettua toisen yläpuolelle, vaikka hän rajansa pitäisikin.
Ihmiset ymmärtävät joskus jämäkän viestimisen väärin. He luulevat, että jämäkkyys on passiivisaggressiivista uhittelua ja naureskelua, kaapin paikan näyttämistä ja ylimielistä nokkeluutta. Eräs urheiluvalmentaja sanoi kerran viisaasti, että kovassa paineessa ihmisistä tulee ne suurimmat heikkoudet pintaan.
Jep, jep.
Oma ääni on tärkeä, myös siinä keskustelussa jossa punnitaan onko homo toisen luokan kansalainen. Koska homot ovat suurelta osin jo astuneet kaapista ulos, mielestäni ei kenenkään tarvitse heille tässä yhteiskunnassa enää kaapin paikkaa osoittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti