keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Ihmisenä kasvaminen on syklistä

MIETINTÖJÄ KASVAMISESTA JA OIVALTAMISESTA

Jokainen päivä on erilainen, se on selvä. Teemme yhden vuorokauden aikana kymmeniä tuhansia - yleensä tiedostamattomia - valintoja. Jokainen päivä tarjoaa monta tilaisuutta kasvuun ja oivallukseen, ja elämä hioo meitä kuin timanttia konsanaan.

Silti tuntuu, että ihmisenä kasvan erityisesti sykleissä. Tasaisemmat vaiheet saavat minut herkemmin junnaamaan paikallani, mutta tietyin aikajaksoin tulee isomman oivalluksen kohta. Nykyään noita oivalluksia tuntuu tulevan minulle hieman tiheämmin, mutta ne auttavat aina jäsentämään jotain tuttua asiaa entistä, entistä syvemmin.

Monen eletyn syklin seurauksena olen näistä asioista entistä vakuuttuneempi:
  • Myönteinen ajattelu ylläpitää terveyttä ja luo monenlaista hyvinvointia, jopa menestystä.
  • Toisten tuomitseminen ei kannata, koska se vie omat energiat väärään suuntaan.
  • Menneisyydessä ja tulevaisuudessa eläminen tuottaa ihmisille enemmän kärsimystä ja kitkaa kuin ehkä mikään muu.
  • Oma keho on hurjan hieno työväline, ja sen tuntemukset kertovat olemmeko oikealla suunnalla elämässämme.
  • Kannattaa ajatella, mitä kannattaa ajatella.
  • Olemme mestareita huijaamaan itseämme - ihmisen aivot kun tuottavat jatkuvaa hölynpölyä eli aivopulinaa. Sykleittäin hahmotamme asiat syvemmin ja silloin ymmärryksemme laajenee ja huijausajatukset vähenevät. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että oikeasti haluamme kehittyä ja kasvaa.

2 kommenttia:

  1. Sykleittäinen kasvaminen vastaa myös omaa kokemustani. Siinä on minusta jotain tosi lohdullista ja kaunista verrattuna vaikkapa erilaisten talousmallien jatkuvan kasvun ideaan. Kivalta tuntuisi toki kasvaa koko ajan, mutta en tiedä kestäisikö sitä henkisesti sitten kuitenkaan?

    Kiitos blogistasi! Tämä on monta kertaa tuonut virkistystä päiviin ja herättänyt ajattelemaan. :)

    VastaaPoista
  2. Moi Hanna,

    Kiitos lämmittävistä kommenteistasi. Koko ajanhan meille tulee eteen tilanteita, jotka auttavat meitä kasvamaan. Silti olen kokenut (nimenomaan KOKENUT), että aika ajoittain tulee eteen uudestaan jokin asia tai tilanne, joka auttaa ymmärtämään jotain vanhaa aidommin ja syvemmin.

    Veikkaan, että tässä maailmankaikkeudessa on vielä paljon sellaista viisasta ja oikein toimivaa, jota tiede vasta yrittää ymmärtää.

    Aurinkoista alkukesää!

    MM ;-)

    VastaaPoista