torstai 12. marraskuuta 2009

Kaikkea ei voi hallita

Tapasin junassa mielenkiintoisen herrasmiehen. Hän oli kiinnostunut Yhdysvaltojen politiikasta ja rauhasta. Ilman häntä en mahdollisesti tietäisi, että Mikhail Kalashnikov kehitti aikoinaan rynnäkkökiväärin, joka tunnetaan myös nimellä AK-47. Samaista asetta on myyty maailmassa noin 100 miljoonaa kappaletta.

Nuorena Kalashnikov halusi ryhtyä runoilijaksi, mutta tunnetuksi hän tuli maailman käyttövarmimman rynnäkkökiväärin kehittäjänä. Rynnäkkökiväärin tarkoituksena oli suojata hänen rakasta isänmaataan, Neuvostoliittoa, hyökkääjiltä.

Kalashnikov on myöhemmin pahoitellut sitä, että hänen keksinnöstään ovat hyötyneet myös terroristit. Ylpeämpi hän kuulemma olisi, jos olisi kehittänyt jotain yleishyödyllisempää, kuten ruohonleikkurin.

Näinhän se menee - kaikkea ei voi hallita. Joku on joskus sanonut, että perimmäinen aikomuksemme ratkaisee paljon. Joskus yritämme saada aikaiseksi hyvää tai tarkoitamme hyvää, mutta valintojemme seuraukset ovat johonkin suuntaan huonot. Kaikkea ei voi hallita, mutta ihminen voi valita suhtautumistapansa, tiukassakin tilanteessa.

Kalashnikov täytti toissa päivänä 90 vuotta. Hän sanoo elävänsä yksinkertaista, tyytyväistä elämää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti