tiistai 13. lokakuuta 2009

Kaukokaipuuta ja putoavia kortteja

Luin Kauppalehdestä Olli Herralan blogin Suomi: Missään ei voi näin riemuita. Mieleni valtasi merkillinen kaukokaipuu, jopa kahdenkymmenen paluuvuoden jälkeen.
Olen asunut Yhdysvalloissa viisi vuotta. Ensimmäinen puoli vuotta meni täydellisen kulttuurishokin parissa, mitä seurasi vähintään yhtä täydellinen sopeutuminen, kalana kalojen joukossa.
Amerikkalaisia on usein kritisoitu pinnallisiksi. En ole koskaan ymmärtänyt väitettä, koska kokemukseni on ollut niin toisenlainen. Kun amerikkalainen sanoo "Let's have lunch sometimes", ei hän suinkaan tarkoita, että homma varmasti toteutuu. Hän vain esittää hyvän aikeensa, joka ehkä toteutuu, ehkä ei. Mutta suomalainen takertuu ehdotukseen kuin viimeiseen ehtoolliseen ja pahimmillaan katkeroituu näiden toista kieltä puhuvien keskellä.
Los Angelesissa, Hollywood-huuman keskellä, koin syvällisiä, aitoja ystävyyssuhteita, joiden lämpö ei ole koskaan jäähtynyt. Asioista puhuttiin, niistä vaikeistakin.
Toista oli paluu Suomeen. Paluumuuttajan shokkia on sanottu paljon rankemmaksi kuin lähtijän kokemaa kulttuurishokkia. Minä ainakin olin viiden vuoden poissaolon jälkeen jo kielirikkoinen; pakastemarjoistakin tuli jäätyneitä marjoja ja minä en mennyt suihkuun, mutta otin sen kyllä mielelläni. Eräs itselleni vieras nainen oli kommentoinut äidilleni, että taisi olla teidän Minna, kun käveli tuolla kadulla ja hymyili itsekseen.
Yritinhän minä hymyillä, kun huomasin, että kukaan muu ei hymyillyt. Eikä halannut.
Koen yhä itseni enemmän amerikkalaiseksi kuin suomalaiseksi, vaikka minussa on venäläistä verta rutkasti enemmän kuin amerikkalaista.
Kaukokaipuu on yhä kova, ajoittain. Elämä pitää minut nyt Suomessa, mutta amerikkalainen mentaliteetti on onneksi vain ajatuksen päässä.
Viime kädessä kortit putoavat pöydälle niin kuin ne putoavat. Voimme vaikuttaa ennen kaikkea omaan asenteeseemme ja luottaa, että selviämme mistä tahansa, mitä eteen tulee. Siitäkin, että paluumuuttaja ei välttämättä ole koskaan enää entisensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti