keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Poika joka osasi


Olin kerran kouluttamassa nuoria urheilijoita eräässä tilaisuudessa. Tapasin samat urheilijat kahtena eri päivänä, kun siirryimme aiheesta toiseen suunnitelman mukaisesti.
Mieleeni on jäänyt eräs poika aivan erityisesti. Hän häiritsi kovaäänisyydellään ja pelleilemisellään muita jo ensimmäisenä päivänä niin, että hänet piti siirtää huoneen toiselle puolelle istumaan.
Toisena päivänä käsittelimme hyvän itsetunnon rakennusaineita ja mietimme ääneen jokaisen omia vahvuuksia. Kyseinen poika sanoi, että hänessä ei ole yhtäkään vahvuutta, vaikka hän kuinka miettisi. Mielestään hän ei ollut missään hyvä.
Sanoin hänelle, että todennäköisesti hän ei ole vain koskaan tullut miettineeksi omia vahvuuksiaan tai kukaan ei ole niistä hänelle maininnut - mutta ihan varmasti meissä kaikissa on monia kymmeniä vahvuuksia.
Lopulta poika keksi yhden vahvuuden itsestään ja näytti kokevan jonkinlaisen ahaa-hetken - niin paljon hänen kasvonsa kirkastuivat tuon oivalluksen myötä. Hetki meni kuitenkin ohi, ja iltapäiväväsymyksen seurauksena hän aloitti taas äänekkään häiriköimisen vierustoverinsa kanssa.
Sanoin hänelle napakasti, että en katsele tuollaista peliä enää lainkaan, olemmehan me muutkin jo väsyneitä ja yritämme silti jaksaa. Tällä kertaa hän hiljeni heti, nousi oma-aloitteisesti ylös ja meni hieman sivuun istumaan. Samalla hän nyökkäsi minulle kohteliaasti (huikean hieno ele nuorelta pojalta).
Hän istui hiljaa ja itsekseen loppuun asti, ketään häiritsemättä.
Toivon, että poika lisäsi omaan vahvuuksiensa listaan vielä, että hän osaa halutessaan olla oikein huomaavainen ja fiksu. Pisteitä siitä hänelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti