keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Intohimoja, onko niitä?

Olin jo menossa nukkumaan, kun tämä seuraava blogiteksti alkoi muovautua päässäni sana sanalta. Siksi nousin ylös ja avasin tietokoneen kirjoittaakseni sanat vielä, kun muistan ne.

Olen sitä mieltä, että terveet intohimon kohteet pitävät ihmisen elävänä ja virkeänä. Yksi intohimoni kohteista on aina ollut lukeminen. Luin Lokki Joonatanin 7-vuotiaana loikoillessani kylvyssä. En ymmärtänyt kirjasta juuri mitään, mutta tarina teki silti lähtemättömän vaikutuksen. Taisi tuo kirja enteillä jo tätä nykyistä työtäni.
Luin Tuulen viemään 8-vuotiaana. Jotain ymmärsin, kaikkea en, mutta tuolloin olin jo jäänyt koukkuun kirjojen maailmaan. Samana kesänä lainasin yhtenä päivänä kirjastoautosta KUUSI MUOVIKASSILLISTA KIRJOJA, kirjastoauton kuljettajan paheksunnasta huolimatta. Raahasin kirjoja pitkin Kylätietä ja muovikassit repeilivät niin, että en voinut kuin jäädä istumaan kirjapinon viereen. Onneksi hoitopaikastani juoksi isompi tyttö avukseni ehjien kassien kanssa - joku oli hälyttänyt hänet avukseni, niin kuin siihen aikaan oli tapana tehdä.
Kaikki kirjat tuli myös luettua.

Nyt postissa tekevät luokseni matkaa kaksi kirjaa, joista voisi olla sinullekin iloa tänä kesänä, sikäli mikäli luet sujuvasti englantia:
Wayne Dyerin Excuses Begone
ja
Mike Robbinsin Be Yourself.
Vaikuttavat loistoteoksilta molemmat.

Nuorena naisena minua vaivasivat joskus epäterveet intohimon kohteet, mutta onneksi ne ovat vaihtuneet sangen terveelliseen suuntaan. Voisin kirjoittaa tässä vielä monta sanaa uusimmasta intohimon kohteesta, uimahalliuimisesta, mutta jääköön se omien onnellisten huokauksieni asiaksi.

Toivotan sinulle valoisaa juhannusta
edes pienten, ihanien (terveellisten!) intohimojen parissa.

6 kommenttia:

  1. Minua ärsyttävät joskus ihmiset, jotka innostuvat asioista ja ovat jotenkin todella myönteisiä. Täytyy katsoa peiliin, minä kun en juuri mistään jaksa innostua ja se myös olossa tuntuu.
    Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
  2. Tunnistan itseni myös sellaiseksi ihmiseksi, joka ei hevillä innostu asioista. Muutenkin elämäni on tasaista eikä suoranaisia intohimoja ole. Vain asioita, joista voin tykätä ja tehdä.Tunteita kyllä on, mutta ne eivät ole niin järisyttäviä suuntaan tai toiseen. Miksi sinua ärsyttävät positiiviset ihmiset? Hyvää juhannuksen jälkeistä aikaa (=syksyä):)

    VastaaPoista
  3. Ehkä positiiviset ihmiset ärsyttävät juuri siksi, kun joskus en haluakaan tehdä muuta kuin valittaa. ...kääk.. Ehkä positiiviset ihmiset näyttävät minulle juuri sen mitä haluaisin että itsessänikin olisi... ja sitten ärsyynnyn.

    VastaaPoista
  4. Tunnistan myös valittajan roolin itsessäni. Joskus vain sanon itselleni SEIS, nyt loppu. Silloin mietin asioita, jotka ovat hyvin elämässäni ja listaankin niitä. Mitä haluan elämältä, mitä haluan ajatella, siihen voin pitkälti vaikuttaa itse. Toisaalta minun ei tarvitse olla samanlainen kuin muut, vaan on oikeus olla juuri omanlainen ja kehittyä ihmisenä omaksi itsekseen yhä enempi.

    Haluanko valittaa vai iloita elämän pikku asioista? Onko valittamisen itseltään estäminen tunteiden tukahduttamista itseltään, tyhjästä valittamisen tunteetkaan eivät tule? Mitä mieltä blogin lukijat ja mitä mieltä Minna? :)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoisia ajatuksia teillä.
    Valittamisen lopettaminen ei tarkoita tunteiden tukahduttamista. Tunteiden tunnistaminen ja kohtaaminen pitää ihmisen terveenä, mutta jokainen voi päättää millaisia tunnetiloja itsessään vahvistaa. Aina voi rypeä karmeissa olotiloissa, jos haluaa, mutta ei viittä minuuttia pitempää! :-)
    Valittaminen ei vie eteenpäin. Joskus on hyvä puhua vaikka ystävän kanssa auki oman elämän haasteellisia kysymyksiä, mutta keskustelun suunnan olisi hyvä kulkea kohti mahdollisia ratkaisumalleja. Kyllä ihminen voi, kuten kirjoitit, päättää valittaako hän vai iloitseeko hän vaikka niistä elämän pienistä asioista.
    Jos jokin asia kaipaa korjaamista, tee jotain sen kuntoon saattamiseksi. Valittaminen on ennen kaikkea OPITTU TAPA, josta ei ole kuin haittaa itselle ja muille.

    VastaaPoista
  6. Joo, oon kans samaa mieltä, et valittaminen on turhanaikast ja elämän ja ihmisen itsensä väärinkäyttöö. Valittaminen ei viä eteenpäin vaan ihmisen kehitys junnaa paikoillaan ja lisää pahoinvointia. Oon samaa mieltä Minnan kans, että tavoitteita täytyy olla ja erilaisii ratkaisumalleja. Tiedän ihmisii, jotka ovat junnaanneet samassa elämäntilanteessa tyytymättöminä ja katkerina. Näitten ihmisten seura uuvuttaa ja kyllästyttää. Valittaminen vie myös voimii ympäristöltä, tiedän kokemuksesta. Ite kyllä valitan, mutta yritän olla tartuttamatta sitä muihin. Pääasiassa tavoitteena olla positiivinen :) Valittaminen ei ole yksilön asia vaan se koskettaa myös kanssaihmisiä!

    VastaaPoista