maanantai 25. toukokuuta 2009

Mitä kokemuksesi heijastavat?

Yrittäjäystäväni soitti ja kertoi, miten haasteellisia aikoja hän elää. Asiakkaat supistavat tilauksiaan, eikä tuloja kannata edes verrata vuoden takaisiin lukuihin.

Olimme yhtä mieltä siitä, että pelkoja ei kannata ruokkia. Pelkojen sijaan voi keskittyä siihen, mitä osaa, mikä toimii ja mikä on mahdollista. Sanoin hänelle, että joskus rankkaan vaiheeseen/hetkeen/päivään kannattaa suhtautua kuin maratonin viimeisiin kilometreihin: Rutista vielä, tämä on vain se viimeinen kova puristus.

Sitten helpottaa.

Gregg Braden on tutkinut paljon sekä tiedettä, lähinnä fysiikkaa, ja ihmisen kehitykseen liittyviä kysymyksiä. Hän on sitä mieltä, että nykyhetkemme heijastaa yleensä jotain näistä kolmesta:
- sitä mitä arvostelemme (sitä näemme ja koemme),
- sitä mitä olemme menettäneet tai antaneet pois tai mikä on otettu meiltä pois (esim. jos haluan laihtua, kiinnitän paljon huomiota ruokaan tai ihmisten vartaloihin) ja
- sitä mitä meissä on tällä hetkellä.

Bradenin näkemyksiä tukevat myös tuoreet aivotutkimukset, joista olen kirjoittanut toisaalla. Aivosi ohjautuvat havaitsemaan juuri niitä asioita, joihin pääsi sisällä kiinnität eniten huomiota.

1 kommentti:

  1. Erittäin mielenkiintoisia oivalluksia ja näkemyksiä. Ei tarvitse kuin tulostaa tämän sivuston jutut, niin on pohdittavaa ja löydettävää loppuelämäksi. Aika mielenkiintoista myös, että yhdistät urheilua myös näihin stressiasioihin. Urheilijoilla kun on paljon kiinni juuri tuosta pääpuolesta.

    VastaaPoista