perjantai 7. marraskuuta 2008

Itsensä hylkääminen on suurinta julmuutta

Yhdysvaltojen seuraava presidentti Barack Obama sanoi tv-haastattelussa, että hän ei siedä julmuutta politiikassa eikä lasten leikkikentillä. Kommentti kertoo paljon hänen arvoistaan. Obama ei presidenttikisassakaan sortunut loanheittoon eikä pelotteluun, vaan pysyi tyylilleen uskollisena.
Usein ihminen kadottaa tuntuman arvoihinsa ja alkaa elää muiden sanelemaa, ulkoa ohjautuvaa elämää. Haen lääketieteelliseen, koska vanhempani toivovat sitä minulta. Juoksen jalkopallokentällä veren maku suussa, koska valmentajani odottaa sitä minulta. Jätän syömättä ennen suuria arvokisoja, kun paineet kasvavat ja minulta odotetaan mitalia.
Sisältäpäin ohjautuvassa elämässä on jotain suurta. Kun ihminen tekee itse päätöksensä ja toimii OMIEN SISÄISTEN ARVOJENSA ohjaamana, hän saa ikään kuin sivutuotteena osakseen myös toisten kunnioitusta - omasta hyvinvoinnista puhumattakaan. Rohkea elämä kertautuu myös toisiin heijastuvana hyvinvointina.
Jos tiedät millaisten arvojen perässä juokset ja ovatko nuo arvot sinun vai naapurin, tiedät elätkö täyttä elämää vai jonkun toisen sinulle valitsemaa elämää.
Arvojaan seuraamalla voi näköjään päästä vaikka maailman mahtavimman miehen virkaan.

1 kommentti:

  1. Hmm... Huomaan, että kirjoitat aika paljon arvoista. Olet saanut minutkin vähän ajattelemaan. Ei hullumpaa.

    VastaaPoista