keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Arvoja ja ambitioita kilpaurheilussa

Kilpaurheiluun liittyy monia sivuilmiöitä. Onnistuminen, tavoitteellinen harjoittelu ja itsensä voittaminen on aina mahtavaa, samoin kuin on joukkueena toimiminen ja uusien ulottuvuuksien löytäminen osaamisessa, voimassa ja taitavuudessa.
Saan usein kuulla millaisin perustein nuori urheilija valitaan seuraavalle tasolle tai pudotetaan pois valmennettavasta ryhmästä. Näistä asioista eivät puhu vain huolestuneet vanhemmat, vaan myös itselleen rehelliset lajivalmentajat. Moni suomalainen urheiluvalmentaja valitsee jatkoon hieman vähemmillä näytöillä varustetun oman tai kaverin lapsen, tai sen perheen lapsen, jolla on eniten vaikutusvaltaa kyseisellä paikkakunnalla tai kyseisessä urheiluseurassa.
Vähälle tuelle jäävät myös ne lupaavat urheilijat, joilla on keskittymisongelmia tai joiden pää on täynnä itsekritiikkiä kilpailutilanteessa, vaikka mieli voisi parhaimmillaan olla virittynyt huippusuoritukseen. "Emme me osaa auttaa urheilijaa uskomaan itseensä. Sellainen nuori sitten vain putoaa pois", on muutama valmentaja sanonut.
Poikkeuksiakin löytyy, se on selvä. Tiedän valmentajia, jotka ovat erinomaisia lajivalmentajia ja jotka käyttävät tarvittaessa juhlapyhätkin avun etsimiseen omille valmennattavilleen. Ja onneksi on myös niitä valmentajia, jotka valitsevat kilpailuun tai joukkueeseen ne urheilijat, jotka sinne kuuluvat - olivat heidän vanhempansa valmentajan ystäviä tai eivät.
Mikä sinua ohjaa, valmentajana, urheilijana tai ei-urheilijana? Ohjaavatko sinua selkeät, rehelliset arvosi vai teetkö ratkaisuja sinuun kohdistettujen odotusten mukaan?

1 kommentti:

  1. Niinhän se on joskus monessa muussakin asiassa, että hyvää ja parempaa palvelua saavat parempi tuloiset, paremmin pukeutuneet, hienon auton omaavat ym.
    Toisaalta täytyy muistaa, että useat valmentajat tekevät valmennustyötä täysin vapaaehtoispohjalta taustalla vaikuttamassa monenlaiset asiat. Tulipahan vain mieleeni...

    VastaaPoista