keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Kun jokainen henkäys voi olla viimeinen

MISTÄ KESTÄVÄÄ ONNELLISUUTTA?




Tuoko isojen ulkoisten tavoitteiden saavuttaminen ihmisen elämään kestävän onnellisuuden? Tuovatko painon pudottaminen, parisuhde, työpaikka tai lottovoitto kestävän onnellisuuden?

Eivät muuten tuo.

Raha, mitalit, kehut, hyvä ulkonäkö ja iso joukko seuraajia sosiaalisessa mediassa voivat tuoda meille nosteen tunteen, mutta tuota nostetta seuraa aina vääjäämättä laskun tunne. Usein ihmiset käyttävät ulkoisia "juttuja" tai toisia ihmisiä kuin paikkana jollekin sille, mikä omassa elämässä tai sisimmässä on solmussa. Mitä enemmän saavutamme jotain ulkoista ja luulemme olevamme nyt sen ansiosta onnellisia, sitä enemmän ego (pieni mielemme, joka rakentaa meille valheellista identiteettiä) toteaakin: 

More is more - enemmän pitää taas saada jostain!

Tuollainen kierre on loputon.

Onneksi joskus käy niin, että kun ihminen kärsii paljon, hän oppii päästämään irti kaikesta turhasta ja yrityksestään kontrolloida elämää. Tällainen irtipäästäminen on hieno taito. Sitä seuraa vääjäämättä myös kasvava kyky hyväksyä asiat ja ihmiset sellaisina kuin ne ja he ovat. Samalla sisimmästä alkaa löytyä mittaamattoman arvokasta levollisuutta – läsnäoloa tässä ja nyt.

Todellinen onnellisuus ei ole jatkuvaa säkenöivää hypetystä vaan hiljaista ja levollista. Pinta voi toki aaltoilla: voimme miettiä vakavana jotakin haastetta tai nauraa hyväntuulisena isoon ääneen. Pinnan aaltoilusta huolimatta onnellisuus voi koko ajan tuntua syvällä sisällä. Näin olen itse kokenut viime kuukausina.

Tässä muutama asia, joilla olen rakentanut elämääni hyvään suuntaan:

  • Teen itseni näköistä työtä. Se ei tarkoita, että huutaisin aina "hip hei" ja kirmaisin kiitolaukkaa ilman väsymystä.
  • Olen monesta asiasta kiitollinen. (Olen suunnattoman kiitollinen hyvistä asiakkaistani – olette hyviä tyyppejä. Olen kiitollinen rakkaista läheisistä ihmissuhteistani – teidän kanssanne on hienoa saada puhua, olla ja iloita ilman minkäänlaisia varomisia tai väistöliikkeitä. Olen kiitollinen ruuasta jääkaapissa ja nurmella juoksevasta pupusta.)
  • Pidän hyvää huolta terveydestäni. Elän 80 % ajasta hyvin kurinalaisesti.
  • Olen ottanut vastuun sisäisistä solmuistani monella tavalla. Jos tunnen pelkoa tai kireyttä, kohtaan tunteeni ja siivoan sisintäni. Toiset ihmiset eivät ole vastuussa hankalista oloistani.
  • Minulla ei ole pakkomielteitä siitä, mitä minun pitäisi saavuttaa. Teen parhaani, ja olen onnellinen tuloksista riippumatta.
  • Minulla ei ole nykyään vihollisia – ei ketään, jota vihata. Joku voi vihata minua, mutta se on hänen asiansa.
  • Elämässäni ei ole draamaa eikä riehaa. Sellaiset touhut olen nähnyt ja elänyt, ja niille ei ole enää tarvetta.
  • Teen paljon voimannuttavia asioita, jotka ruokkivat iloani ja hyvinvointiani. Äskettäin kuuntelin Oprah Winfreyn podcastia, jossa hän keskusteli syyttömänä vankilaan lähes 30 vuodeksi joutuneen Anthony Ray Hintonin kanssa. Mikä valo! Mikä ilo ja kiitollisuus! Nöyryys!
  • Osaan nauraa itselleni.
  • Rakastan itseäni paljon, paljon. Olen ihan riittävän hyvä tällaisena kuin olen.

Sinulla on "olosuhteita", jotka ovat sekä paremmin että huonommin kuin minulla. Onnellisuus ei ole kiinni olosuhteista vaan hetkeen pysähtymisestä ja niillä korteilla olemista ja toimimista, jotka kädessä ovat.


Suosittelen lämpimästi, että miettisit (ellet ole jo miettinyt), oletko viime aikoina arvostanut elämäsi jokaista hetkeä ja muistanut, että jokainen henkäys voi olla se viimeinen? Silloin ei päiviään käytä väheksyen eikä elämäänsä vietä huonossa seurassa.

Näin minä löysin paljon, paljon enemmän rauhallista onnellisuutta elämääni.




keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Mieli on hauras, ja se on muuten hyvä asia

ASIAA AIVOJEN ULKOPUOLELLE ASETTUMISESTA


Tuntuuko sinusta, että pääsi pölinä ei hiljene koskaan?

Ihminen käyttää mieltään ilokseen ja hyödykseen noin kymmenen prosentin verran. Tämä on rankka totuus, jonka äärelle on hyvä pysähtyä. Muun ajan mieli pyörittelee ajatusviritelmiä, villitsee itseään pelkopölinällä tai yksinkertaisesti yrittää löytää vastauksia kysymyksiin, joita se ei voi koskaan ratkaista.

Kysymyksiin kuten:
"Mitä tapahtuu huomenna?"
"Mitä hän ajattelee minusta?"
"Entä jos epäonnistun?"
"Mitä teen, jos tapahtuu asia x?"
"Miksi tämä hankala asia tapahtui juuri minulle – tai hänelle?"

Kaikki nuo ovat kysymyksiä, joihin mieli ei oikeasti osaa edes vastata. Mutta kyllä se yrittää, loputtomalla analyysillä ja jahkailulla, ilman mitään selkeää ja lopullista vastausta. Eikä mieltä ole edes luotu vastaamaan tuollaisiin kysymyksiin, mutta oivana työkaluna se kyllä yrittää loputtomiin, ruokkien ihmisen neurooseja ja pelkoja huomisesta.

Mieli on luotu ihmiselle työkaluksi – suunnittelemaan tulevaa, laskemaan matemaattisia yhtälöitä, oppimaan vieraita kieliä, huolehtimaan sovituista töistä ja muistamaan, että kuuma hella polttaa kättä ikävästi.

Oravanpyörässä ja stressaavissa tilanteissa mieli kuormittuu omaan loputtomaan pähkäilyynsä. Ihmiseltä menee yöunet, mielenrauha ja lopulta fyysinen terveys. Ja kaikki tämä, koska ihminen yrittää niin vimmatusti kontrolloida elämäänsä ja omia olojaan.

Onneksi asioiden ei tarvitse mennä niin. Kun mieli ylikuumenee, paras apu löytyy pysähtymisestä ja uusista taidoista, joilla voimme astua kuin mielemme ulkopuolelle.

  • Pysähtymällä voimme muistaa hengittää.
  • Hengitys taas vie meidät syvemmälle läsnäoloon, ihan tähän hetkeen.
  • Mitä enemmän muistamme pysyä läsnäolossa, sitä paremmin saamme tuntumaa siihen, keitä oikeasti olemme. Me kun emme ole yhtä kuin mielemme. Sen sijaan olemme se osa meistä, joka voi tietoisesti joskus tarkkailla omaa levotonta mieltään.

Silloin psykologia väistyy ja henkisyys pääsee sisään.

Henkisyys ei ole uskontoa tai uskonnollisuutta. Henkisyys on yksinkertaisesti sen ymmärtämistä, että tässä kaikessa on jokin viisaus ja me olemme täällä oppimassa, keitä me olemme ja millaisilla asioilla on oikeasti väliä.

Olen huomannut, että tekemällä vähemmän saan paljon enemmän aikaiseksi ja täsmäiskuilla. Koska OLEN enemmän, voin paremmin. Tämän kaiken olen ymmärtänyt syvemmin, kun olen viipynyt mielessäni entistä vähemmän.

Jos haluat oppia lisää näitä taitoja, ota yhteyttä.
Tai jätä viesti ja kerro ajatuksistasi.



keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Me aukenemme ja sulkeudumme

ASIAA PELOSTA JA TURVALLISUUDESTA





Itseni kehittäminen on mentaalivalmentajana työni perusta. Itseään voi kehittää ulkoisesti vaikka pitämällä huolta kunnostaan, aikatauluista ja vuorokausirytmistä. Asiakastyössä olen huomannut, että jokaisen asiakkaan kanssa varioimme ulkoisten ja sisäisten asioiden kehittämistä eri painotuksilla, asiakkaan tarpeiden mukaan.

Olen omissa asioissani eniten kiinnostunut siitä, mitä sisälläni tapahtuu. Ulkoisetkin asiat kiinnostavat ja niihinkin keskityn, mutta vuoden aikana olen koko ajan saanut paremmin tuntumaa siihen, miten sisällämme on varsinainen aarreaitta, jos vain opimme purkamaan erilaisia suojauksiamme.

Jo päiväkoti-ikäinen osaa psyykkisesti sulkea itseään. Joku tölväisee, tönäisee, jyrähtää. Mitä tekee päiväkoti-ikäinen? Hän aika nopeasti oppii sulkemaan sydäntään, mikä saa aikaan varomista, käpertymistä tai vastahyökkäystä niin, että hän tölväisee toista takaisin. Jo lapsena opimme painamaan syvälle sisällemme monenlaisia kokemuksia ja tunteita, joiden käsittelyyn meillä ei ole työkaluja tai voimia. Siellä sisällämme ne sitten kuplivat, pelot ja kiukut, yrittäen päästä pintaan tilanteissa, jotka osuvat näihin sisäisiin kupliviin patoumiimme.

Olet ehkä joskus tuntenut ihmisen, joka on reaktioineen kuin miinakenttä. Koskaan et tiennyt, milloin osuisit tahtomattasikin hänen miinoihinsa ja kohtaisit hänen reaktionsa. Ehkä olet itsekin reagoinut omista miinoistasi käsin.

Tosiasia on, että meillä on valtava määrä sisällemme kätkettyjä tunteita ja oloja. Häpeää, kateutta, kaunaa, vihaa, katkeruutta, turhautumista, syyllisyyttä. Niiden kaikkien takana on pelko siitä, että emme pärjäisikään tai selviäisikään elämämme areenalla. Eniten pelkäämme kuitenkin itseämme ja sen kohtaamista, mitä sisällemme piiloutuu.

Kerran eräs oikeasti hyvää tarkoittava ihminen kysyi minulta, miksi en puolustaudu jossakin tilanteessa, jota en en enää edes muista. Mutta minulla ei ollut tarvetta suojata itseäni jonkun räyhäämiseltä tai "hulluudelta", koska en kokenut "uhkaa" todelliseksi. Siksi en noussut kovaääniseen räyhäämiseen mukaan selittämällä kantaani. Koen yhä, että omat taistelut kannattaa valita todella huolella. Ketään vastaan ei kannata taistella, mutta toki on asioita, joiden puolesta kannattaa pitää meteliä ja arvoja, joiden puolesta on hyvä liputtaa. 

Kokeile joskus kuulostella, miten suljet sydäntäsi ja avaat sitä samoin kuin päiväkoti-ikäinen tekee. Riittää, että viet huomiosi rintakehääsi sille tasolle, jossa sydämesi sijaitsee. Kuulostele, mitä rintakehässä tapahtuu, kun iloitset tai innostut. Huomaa, miten tunne on silloin laajeneva ja aukinainen. Huomaa myös, miltä rintakehän alueella tuntuu, kun ahdistus, pelko tai kiukku ottaa sinut valtaansa. Todennäköisesti tuo tunne on silloin kehossasi supistuva, sulkeutuva ja kireämpi.

Näin psyykkinen suojausmekanismi toimii. Aukenemme ja sulkeudumme.

Olen viime aikoina miettinyt, millaista elämäni olisi, jos minun ei tarvitsisi enää sulkea sydäntäni. Voisin kohdata omia kätkettyjä tunteitani ja kaukaisiakin muistoja ilman, että kehoni kiristyisi ja suojautuisi kärsimykseltä. 

Olen harjoitellut. Olen antanut tunteiden ja muistojen tulla pintaan ja tuntua. Olen treenannut niiden katsomista ja todistamista kuin utelias sivullinen. Tunteisiin ja vaikeisiinkaan muistoihin ei kuole, jos rohkeasti antaa niiden nousta ilman, että analysoi niitä. Todistaminen onkin enemmän vain sen seuraamista, mitä minussa on ja mitä olen työntänyt jonnekin syvälle sisälleni.

Heti, kun annan sen tuntua ja olla, mitä minussa on, huomaan rentoutuvani ja energiamääräni lisääntyvän. Ei liene yllättävää, että silloin tulee kevyempi olo.

Mutta onko tilanteita, joissa meidän on hyvä suojata itseämme? 

Todennäköisesti on. Auringolta, melulta, saasteilta, lihaamme himoavilta eläimiltä on hyvä suojautua. Mäkäräisiltäkin. Meidän on hyvä suojata itseämme ja elintilaamme myös huonosti voivilta ihmisiltä, mutta voimme tehdä sen ilman, että möykyt kasvavat sisuksiimme. Voimme vetää terveesti rajoja, sanoa tai viestittää fiksusti "Ei" ja tehdä valintoja sen mukaan, millaiseksi haluamme elämäämme rakentaa. Jos vaikka alkoholiongelmainen lähtee kintereilleni S-marketin ovelta, en tietenkään tahdottomana päästä häntä kotiini. Ymmärrät varmasti pointin.

Meidän on lähes mahdotonta löytää sisäistä suunnatonta potentiaaliamme, ellemme ole valmiita myös  siivoamaan ja kohtaamaan sitä, mitä meissä on. Sen ei tarvitse tarkoittaa loputonta syväanalyysiä terapiassa tai jokaisen trauman läpiajoa uudestaan ja uudestaan. Mutta sisäinen siivoustyö tarkoittaa sitä, että emme enää halua ruokkia pelkojamme vaan olemme valmiit aloittamaan pintaan nousun vaikka kohtaamalla yhden hankalan tunteen kerrallaan.

Ja kun yhden hankalan tunteen tai muiston todistamme ja päästämme sen menemään kaikessa rauhassa, huomaamme vähitellen, että tila ja valo sisällämme alkavat lisääntyä. On helpompi hengittää ja löytää uusia hyviä ratkaisuja ja suuntia myös ulkoiseen elämään.

***

Jos olet kiinnostunut varaamaan ajan vastaanotolleni, soita, laita meiliä minna@minnamarsh.com tai muuta kautta viestiä. Teen töitä lasten, nuorten ja varttuneempien kanssa, myynnistä johtamiseen ja ihmissuhdehaasteisiin – ja jatkuvasti myös urheilijoiden kanssa. 


Nyt syystarjous 
Mentaalivalmennusta urheilijoille 
-verkkokurssista.
–25 % 10.10.2019 asti! 
Saat puoli vuotta voimassa olevan verkkokurssin käyttöösi nyt vain 147 euroa (norm. 197 eur). 
Voit maksaa kurssin kätevästi myös kolmessa erässä.
14 päivän tyytyväisyystakuu


Jos haet hyvää ravintovalmentajaa, suosittelen esim. Instagramissa Samuli Tolvasen päivityksiä. Hänellä on jutuissaan talonpoikaisjärkeä.




torstai 1. elokuuta 2019

"I see dead people." Näkökyky on mentaalivalmentajan valttikortti.

ASIAA VAISTOISTA JA TIETÄMISEN TASOISTA



Ihana kesä 2019.

Kulttileffassa Kuudes aisti poika kertoo näkevänsä kuolleita. En ole kauheasti halunnut huudella yliluonnollisista kyvyistäni tai edes ruokkia niitä. Ja mikä ylipäänsä on luonnollista ja mikä yliluonnollista?

Isoäitini näki enneunia ja katsoi tulevia asioita pelikorteista. Minä tajusin jo parikymppisenä saavani joskus yhteyden kuolleisiin läheisiin siten, että vain näen heidät tai kuulen heidän puhuvan ihan kuin juttelisin heidän kanssaan vaikka saman ruokapöydän äärellä. Voin kysyä ja saan järkevän vastauksenkin. Silloin, kun sitä on tapahtunut, se on tuntunut ihan yhtä luonnolliselta ja turvalliselta kuin vesimelonin syöminen. Elämää kun on niin monella tasolla – ei vain niin kutsuttujen elävien ihmisten parissa täällä maapallolla. Me vain olemme tosi hanakasti aina määrittelemässä ja kategorisoimassa asioita.

Olen joskus kuullut asioita toisellakin tavalla, ilman edesmenneitä. Informaatio tulee jostain maailmankaikkeudesta korviini kuin joku puhuisi sen minulle selkeästi vieressäni seisten. Sekin on tuntunut hyvin normaalilta, ja saamani tieto on aina osoittautunut todeksi. Joskus informaatio paljastaa yllättäen jonkin asian tulevasta, joskus vain häivyttää huoltani. Joskus ääni on naisen, joskus miehen.

On hyvin tyypillistä, että näen asioita asiakkaideni tulevaisuudesta. En siihen koskaan pyri, mutta usein minulle ikään kuin vain näytetään asioita, jotka asiakkaani elämään ovat tulossa. Vähän asiakkaasta riippuen usein myös kerron nuo asiat hänelle. Joskus näen asiat abstrakteina kuvina kuten vaikkapa kolmioina, jotka minun pitää osata tulkita, tai muuten selkeinä välähdyksinä tulevasta.

Enemmän kuin kykyä kommunikoida kuolleiden kanssa, selvänäköisyyttä tai kuvailemaani selväkuuloisuutta minulla on kuitenkin jotain, jota nimitän selvätietoisuudeksi. Se on alkanut olla todella yleistä arjessani. Saatan olla vaikkapa vaatekaupassa hypistelemässä paitoja, ja yhtäkkiä vain tiedän tai tunnen, miten jokin asia tulee menemään, usein yksityiskohtia myöten. Sitähän sanotaan usein myös vaistoksi. Joskus ne asiat ovat sellaisia, että minun ei tarvitse muuta kuin olla ja katsoa, miten toiset tekevät ratkaisunsa eli minun ei tarvitse vaikuttaa asioihin millään tavalla. Asiat vain kummallisesti menevät niin kuin olen ennalta tiennyt niiden menevän. On yleistä, että jos en saa olossani yhteyttä johonkin tulevaan tapahtumaan tai asiaan, jota odotan, tiedän silloin, että se asia ei tule tapahtumaan vaan tulee jokin este, joskus hyvin merkilliselläkin tavalla.

Tämä on minulle luonnollista ja normaalia elämää. Pystyn lukemaan valtavat määrät informaatiota vieraasta ihmisestä vain häntä katsoen ja tyhjentämällä ajattelevan mieleni – vaikka vaivihkaa kahvilassa. Mutta en yleensä halua sellaista tehdä, koska hänen asiansa eivät yleensä muuten minulle kuulu. Kyse ei ole siis ajattelevan mielen prosesseista, vaan syvemmästä tietämisestä, näkemisestä ja kuulemisesta.

Suomessakin on paljon ihmisiä, joilla on vahvat vaistot ja tietämisen tasoja, joista he eivät kauheasti huutele. Joskus ihmisellä tämä "yliluonnollinen" puoli aktivoituu myös kovan stressin tai hädän hetkellä. Elämä rientää avuksi uusin tavoin. Varmasti liikkeellä on paljon huijareitakin, mutta huijaamisella ja tarinan iskemisellä ei ole mitään tekemistä vaistojen tai todellisen tietämisen kanssa. Kuvailemani minulle luonnolliset kyvyt eivät myöskään ole skitsofreniaa, vaikka joku tämän lukeva mielellään niin ajattelee – ja suon sen hänelle täysin.

Pystyn vaistojani ja selvätietoisuuttani käyttämään työssäni hyväksi todella paljon. Olen ikään kuin vielä isommin asiakkaani käytettävissä. En ota yhteyttä hänen kuolleisiin sukulaisiinsa enkä mene transsiin :), vaan valmennus tapahtuu asiakkaan tietoisuuden tasoon ja hänen tavoitteisiinsa sopivalla tavalla. Joskus puhumme rahasta, joskus nyrkkeilystä, joskus jostain hyvin henkisestä sisäisestä prosessista.

En voi myöskään hallita, mitä näen tai tiedän, eli kyseessä ei ole temppu, jolla nostaisin kaneja hatusta shown alkaessa.




Eipä tällä kertaa muuta. Nähdään siis, vaikka emme näkisi.

Haha. Olenpa hauska. Ainakin itseäni huvittaa juuri nyt.


P.S. Uudet verkkosivuni ovat valmiit! 
Suomeksi ja englanniksi, tralaa. 




sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Se oikea minulle


"...kaikki vastaukset löytyvät siitä, mitä on sisälläni – ulkoisen muodon tuolta puolen."



Olen paljon miettinyt blogini funktiota. Välillä unohdan sen olemassaolon. En jaksa enkä halua käyttää tätä blogia myyntikanavana, koska en jaksa koko ajan olla kuin töissä. Joten älä ihmettele, jos kirjoitan tänne välillä lähes kuin päiväkirjaan. Se nyt vain toimii minulle, että annan täällä ajatusteni ja oivallusteni virrata. Jos ajatukseni vetävät sinua puoleesi, jatka ihmeessä lukemista.

Parisuhteeni päättymisen jälkeen olen saanut elämäni eri osa-alueet kuntoon ja purettua. Asiakkaiden kanssa saan hyviä tuloksia. Yhteistyömahdollisuudet lisääntyvät, ja uudet kontaktit ilmaantuvat. Syön terveellisesti. Treeni kulkee. Nautin pitkistä metsälenkeistä ja hikoilusta punttisalilla. Nukun riittävästi.

Harjoittelen arkisessa elämässäni läsnä olemista. Vien huomiotani syvälle kehooni. Nautin siitäkin, miten riitän itselleni ja olen olemassa itseäni varten. Eilen ystävä kysyi yöelämään, mutta kun kuuntelin itseäni, totesin, ettei nyt ole oikea aika valvoa ja juhlia. Aamulla nukuin hyvin pitkään.

Minua on naurattanut suuresti eräs ilmiö. Kun olen kotona tai lähden kotoa, miehet lähestyvät. Sen täytyy johtua valosta sisälläni, koska näin on joka päivä. Kohtaamisia tai yhteydenottoja tulee, vaikka en oikeasti tee muuta kuin väkerrän läppärilläni urheilijoiden verkkovalmennuskurssia tai vien koiraani pissalle.

Tässä pari minua näin loppuviikosta naurattanutta esimerkkiä.

Lähden Uutelan metsään koirani Lillin kanssa. Jalassa vanhat juoksutrikoot. Päällä UFF:sta ostettu vanha urheilutakki, joka oli muodissa kaksikymmentä vuotta sitten. Jalassa vanhat ja siksi mukavat lenkkarit. Kuuntelen kuulokkeilla äänikirjaa, jossa viisas ihminen puhuu siitä, miten reagoimme, jos näemme vaikka käärmeen.
Käärmekin kuuluu luontoon. Jos olet riittävästi läsnä, käärmekin saattaa väistyä.
Kävelen Lillin kanssa parikymmentä minuuttia. Törmään metsän keskellä viisikymppiseen komeaan mieheen, joka seisoo keskellä polkua koiriensa kanssa. Hänen koiransa haluavat tutustua Lilliin.

Mies: "Täällä on paljon kyykäärmeitä. Ne saattavat olla kerällä polulla, mutta ei niitä tarvitse alkaa pelätä, ne kuuluvat luontoon."

Miten tuo mies puhuu käärmeistä? Vastahan äänikirjassa viisas puhui samasta asiasta.

Mies alkaa tehdä tikusta asiaa. Hän paljastaa eronneensa, kertoo missä hän asuu, selvittää missä minä asun. Hän on mukava, miehekäs.

Minulla ei ole meikkiä. Tukkani on likainen. En todellakaan yritä tehdä häneen vaikutusta. Hän vaikuttaa hyvin kiinnostuneelta. Tarkkailen hänen energiaansa. Hän on kunnioittava, kiva ja hauska. Jatkan matkaani.

Äsken, näin aamupäivällä, vein Lillin läheiselle nurmikolle aamupissalle.

Vanhat juoksutrikoot (eri kuin viime kerralla), sama epämuodikas UFFin takki, jalassa vanhat töppöset. Hississä katson peilistä unieni keskellä levähtänyttä yönutturaani.

Laita se nyt edes ponnarille. Koskaan ei voi tietää, keneen törmää.

Haron sormillani pesua kaipaavat suortuvani epämääräiselle ponnarille.

Nurmikolla seisoo noin 25-vuotias mieshenkilö koiransa kanssa kuin minua odottaen. Koiramme haluavat tavata. Juttelen miehen kanssa nurmikolla. Vaellamme samoja reittejä parikymmentä minuuttia. Hän paljastaa nimensä, työnkuvansa, kadun, jolla hän asuu. Minua alkaa naurattaa. Jos avaruusalus laskeutuisi taivaalta, laittaisin ilmiön samaan joukkioon.

Eikö hän ymmärrä, että olen kohta 52-vuotias? Eikö hän näe iän tuomaa maksaläiskää ohimollani tai rikkoutuneita verisuonia leuallani? 

Kun teen lähtöä nälkään viitaten, vaistoan hänen empivän kuin hänellä olisi jäänyt jotain kesken.

Kävelen Lillin kanssa kotiin. Nauran itsekseni. Miehiä tulee ovista ja ikkunoista eteeni, kun olen vain keskittynyt omaan hyvään elämääni. Tiedän kyllä sitten, kun kolahtaa. Ehkä kolahtaa tänään, ehkä vuoden päästä. On suurenmoisen ihana olo kohdata jokainen päivä, jokainen koirankävelytysreissu kuin ihanana seikkailuna. Joka päivä tulvii, koska olen löytänyt valon sisältäni ja odotan, kunnes kohtaan toisen, josta heijastuu ihan sama valo. Jos olen hänet jo tavannut, hän tulee eteeni uudestaan. Minun ei tarvitse muuta kuin olla tässä valoisassa olossa, jossa kaikki vastaukset löytyvät siitä, mitä on sisälläni – ulkoisen muodon tuolta puolen.


Lämmöllä ja kirkkaudella
Helsingin Aurinkolahdesta
Minna, elämänsä loppuun asti se oikea itselleen




sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Suhde suhteen jälkeen?


ASIAA SIITÄ, MIKSI TOINEN EI VOI TEHDÄ SINUA ONNELLISEKSI PITKÄKESTOISESTI




Totuin edellisessä parisuhteessani toisen ihoon, hänen tapaansa koskettaa, energiaan välillämme. Nyt kun suhde on ohi, kaipaan ajoittain seksiä ja parisuhteen hyviä puolia, mutta silti olo on vahvasti plussalla. Tiedän myös, mitä en kaipaa ja millaisia kokemuksia en enää halua.

En ole halunnut mennä Tinderiin. Moni voi löytää ihanan kumppanin Tinderistä, mutta Tinderin energia ei juuri nyt puhuttele itseäni yhtään. En halua ihmisiä liukuhihnalta, en seikkailuja, en nopeita säätöjä, en epätoivoisten ihmisten epätoivoisia suhdeyrityksiä. Oloni ei ole epätoivoinen vaan luottavainen. Seuraava suhde tulee, kun sen on aika tulla. Ehkä viikon päästä, ehkä paljon myöhemmin. Saan asian selville vain elämällä elämääni. Ja niin kuin Tetris-pelissä, palanen osuu kohdalleen ajallaan ja maltilla.

Samalla maltilla katson nyt erilaisia miehiä, joita eteeni tulee.

Haluan harjoitella parisuhteessa olemista vielä paljon elämäni aikana, jos vain elinpäiviä riittää. Meistähän ei kukaan tiedä, miten kauan meillä on täällä aikaa, joten siksi tämä varaus. Rakastan parisuhteessa olemista, asioiden jakamista, toiselle ruuan laittamista, yhdessä kaupassa käymistä. Mutta olisi vastenmielistä olla suhteessa, jossa minua kontrolloitaisiin taukoamatta tai jossa minulle vaikka valehdeltaisiin paljon – kumppanin karaktääri kun on jatkossa yksi avainsanojani.

Karaktääri. Luonne ja laatu. Tiedän, mitä haluan ja mitä en ainakaan halua.

Ex-rakastajani menneisyydestä otti yllättäen yhteyttä. Hän on minua 17 vuotta nuorempi, ja olin jo unohtanut hänen sukunimensäkin, mutta hänellä oli tallella numeroni. Hän kävi eilen auttamassa minua muutaman remonttihomman kanssa, ja se oli reilusti tehty. Jouduin kuulostelemaan itseäni siitä, haluanko hänen kanssaan seksiä vai en, mutta tein oikean ratkaisun ja kuuntelin sydäntäni.

Totesin itsekseni, että minulle ei yksinkertaisesti enää seksi toimi ilman rakkautta. En tarvitse laastaria. En halua sitä, että kunhan olisi vain joku. En halua "vain panna". Seksi on minulle rakastelemista, ja rakasteleminen on rakastamista.

Olen valmis odottamaan. Mutta odotan niin, että elän ilolla tätä päivää siten, että olen itselleni se oikea. Rakastamalla itseäni ja kuuntelemalla syvimpiä tarpeita voin vetää puoleeni toisen samanlaisen – riittävän eheän ja täyden. Minun ei tarvitse jakaa kenellekään hakemuslappuja, joissa olisi otsikkona Etsin ihmistä, joka tekee minusta onnellisen ja täysinäisen. Siinä olisi liian paljon vaatimusta kenelle tahansa.

Teen itsestäni onnellista ja täysinäistä joka päivä, ja Elämä täyttää minua koko ajan ihanilla ihmeillään – ja jonain päivänä myös sillä spesiaalilla ihmisellä, joka laittaa sydämeni laulamaan.



Kun olet onnellinen omana itsenäsi, vedät automaattisesti puoleesi ihmisen, joka herättää vastakaikua rauhallisessa, luottavaisessa tajunnassasi.
– Baptist de Pape





sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Särkykäämme auki

ASIAA SIITÄ, MIKÄ ON TURHAA JA MIKSI TURHASTA KANNATTAA VAPAUTUA




Olen tuomassa työkentälleni  mentaalisten ja psykologisten työkalujen tueksi myös muunlaista tarjontaa. Olen pian työskennellyt mentaalivalmentajana kaksitoista vuotta, jotka ovat opettaneet minua yhtä paljon kuin minä asiakkaitani.

Luen mentaaliselle ja psykologiselle työsektorilleni kaiken sellaisen, missä käsittelen käytännönläheisesti stressinhallintaa, keskittymisen taitoa, itsetunnon rakentamista tai vaikkapa työ-yhteisön kehityspolkuja.

Olen pitänyt oman henkisyyteni hyvin usein taustalla työssäni. Mielestäni se on ollut ihan oikea ratkaisu, koska en ole ketään käännyttämässä mihinkään suuntaan enkä edusta mitään tiettyä uskontoa. Samalla kunnioitan jokaisen oikeutta uskoa tai olla uskomatta. Tämä tarkoittaa sitä, että työskentelen aina asiakkaan oman uskomusjärjestelmän tai maailmankatsomuksen kautta ja autan tarvittaessa häntä selvittämään itselleen sen, mihin hän mahtaa uskoa ja mihin hän voisi nojautua elämäänsä rakentaessaan.

Omaa henkistä kasvuani työstäessäni olen monesti joutunut särkymään auki. Olen kohdannut tilanteita ja ihmisiä, jotka ovat osuneet jo olemassa oleviin haavoihini tai synnyttäneet uutta haavaa. Olen nähnyt ongelmia itseni ulkopuolella. Nyt olen entistä vakuuttuneempi siitä, että minussa on sisälläni henkisellä tasolla sellaiset rikkaudet ja sellainen mahdollisuuksien potentiaali, että voin sisääni katsomalla oppia koko ajan paremmin myös kohtaamaan ulkomaailman haasteita menemättä pois tasapainosta.

Tasapaino. Juuri tämä. Olen oivaltanut, että kohtaamalla pimeyttä ja hankalia asioita voin kasvaa valoa kohti, mutta en todellakaan voi auttaa itseäni tai toisia astumalla pimeyteen ihmisten kanssa, jotka ovat jo valmiiksi pimeydessä. Kun ihminen on sekaisin tai riittävän pimeässä kohdassa itsensä kanssa, hän reagoi egostaan käsin. Silti ketään ei tulisi täysin hylätä, ei ainakaan sydämen tasolla. Eihän minuakaan ole hylätty silloin, jos olen matkani varrella voinut huonosti. Aina on riittänyt rakastavia ihmisiä lähelleni. Voin rakastaa tiedostamattomia ihmisiä (he eivät tiedä, mitä he tekevät) ja auttaa heitä, mutta vain omasta tasapainostani ja valosta käsin!

Elämä on ollut taas siinä viisas, että kun minä kehityn, myös asiakkaani, jopa vuosien takaiset, ovat aktivoituneet kysymään minulta myös henkisemmistä asioista, koska he ovat elämän koettelemina halunneet löytää sisäistä voimaansa. Mitä enemmän olemme rauhan tilassa eli läsnä tässä hetkessä, sitä paremmin elämä pääsee tuomaan meille niitä ihmisiä ja mahdollisuuksia, jotka meille kuuluvat. Emme voi hallita elämää – se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen. Kuten Melody Beattie viisaasti sanoo, se, mitä yritämme hallita, hallitsee meitä.

Käännä katseesi sisäänpäin ja aloita oman työmaasi ääreltä. Syyt reaktioihisi eivät ole ulkopuolella vaan ennen kaikkea sisälläsi, ja se sisin kannattaa pikku hiljaa tuoda valoon itselle.

Syksyllä tuon koulutustarjontaani enemmän henkiseen voimaantumiseen liittyviä aiheita vanhojen hyvien rinnalle. Kutsun tätä kehitystä Minna Upgraded Version 2.0 -projektiksi. Sinä päätät, mitä haluat minulta oppia, jotta loppuelämäsi olisi mahdollisimman tasapainoista ja voisit tuntea entistä enemmän mielenrauhaa myös ulkoisen kaaoksen keskellä. Asialistalla tulee olemaan lisänä mm.
– bisneksen tekemistä henkisin periaattein
– hyvinvointia ylläpitävien, vapauttavien tavoitteiden löytämistä kotiin ja työhön
– läsnäolon taitoa
– irti päästämistä (kaikesta)
– vastuun ottamista omasta sisäisestä tilasta
– luottamuksen hengessä elämisen taitoa
– pyyteetöntä rakastamisen taitoa
– myötätuntoa ja anteeksiantoa.

Hyvinvoinnissa on paljolti kyse siitä, mitä tuomme sisällämme syntyvään tyhjiöön silloin, kun elämä särkee meitä auki.



Ajattele vähemmän,
ajattele paremmin.
Ajattele vähemmän,
ole paremmin.
– Minna Marsh