torstai 1. elokuuta 2019

"I see dead people." Näkökyky on mentaalivalmentajan valttikortti.

ASIAA VAISTOISTA JA TIETÄMISEN TASOISTA



Ihana kesä 2019.

Kulttileffassa Kuudes aisti poika kertoo näkevänsä kuolleita. En ole kauheasti halunnut huudella yliluonnollisista kyvyistäni tai edes ruokkia niitä. Ja mikä ylipäänsä on luonnollista ja mikä yliluonnollista?

Isoäitini näki enneunia ja katsoi tulevia asioita pelikorteista. Minä tajusin jo parikymppisenä saavani joskus yhteyden kuolleisiin läheisiin siten, että vain näen heidät tai kuulen heidän puhuvan ihan kuin juttelisin heidän kanssaan vaikka saman ruokapöydän äärellä. Voin kysyä ja saan järkevän vastauksenkin. Silloin, kun sitä on tapahtunut, se on tuntunut ihan yhtä luonnolliselta ja turvalliselta kuin vesimelonin syöminen. Elämää kun on niin monella tasolla – ei vain niin kutsuttujen elävien ihmisten parissa täällä maapallolla. Me vain olemme tosi hanakasti aina määrittelemässä ja kategorisoimassa asioita.

Olen joskus kuullut asioita toisellakin tavalla, ilman edesmenneitä. Informaatio tulee jostain maailmankaikkeudesta korviini kuin joku puhuisi sen minulle selkeästi vieressäni seisten. Sekin on tuntunut hyvin normaalilta, ja saamani tieto on aina osoittautunut todeksi. Joskus informaatio paljastaa yllättäen jonkin asian tulevasta, joskus vain häivyttää huoltani. Joskus ääni on naisen, joskus miehen.

On hyvin tyypillistä, että näen asioita asiakkaideni tulevaisuudesta. En siihen koskaan pyri, mutta usein minulle ikään kuin vain näytetään asioita, jotka asiakkaani elämään ovat tulossa. Vähän asiakkaasta riippuen usein myös kerron nuo asiat hänelle. Joskus näen asiat abstrakteina kuvina kuten vaikkapa kolmioina, jotka minun pitää osata tulkita, tai muuten selkeinä välähdyksinä tulevasta.

Enemmän kuin kykyä kommunikoida kuolleiden kanssa, selvänäköisyyttä tai kuvailemaani selväkuuloisuutta minulla on kuitenkin jotain, jota nimitän selvätietoisuudeksi. Se on alkanut olla todella yleistä arjessani. Saatan olla vaikkapa vaatekaupassa hypistelemässä paitoja, ja yhtäkkiä vain tiedän tai tunnen, miten jokin asia tulee menemään, usein yksityiskohtia myöten. Sitähän sanotaan usein myös vaistoksi. Joskus ne asiat ovat sellaisia, että minun ei tarvitse muuta kuin olla ja katsoa, miten toiset tekevät ratkaisunsa eli minun ei tarvitse vaikuttaa asioihin millään tavalla. Asiat vain kummallisesti menevät niin kuin olen ennalta tiennyt niiden menevän. On yleistä, että jos en saa olossani yhteyttä johonkin tulevaan tapahtumaan tai asiaan, jota odotan, tiedän silloin, että se asia ei tule tapahtumaan vaan tulee jokin este, joskus hyvin merkilliselläkin tavalla.

Tämä on minulle luonnollista ja normaalia elämää. Pystyn lukemaan valtavat määrät informaatiota vieraasta ihmisestä vain häntä katsoen ja tyhjentämällä ajattelevan mieleni – vaikka vaivihkaa kahvilassa. Mutta en yleensä halua sellaista tehdä, koska hänen asiansa eivät yleensä muuten minulle kuulu. Kyse ei ole siis ajattelevan mielen prosesseista, vaan syvemmästä tietämisestä, näkemisestä ja kuulemisesta.

Suomessakin on paljon ihmisiä, joilla on vahvat vaistot ja tietämisen tasoja, joista he eivät kauheasti huutele. Joskus ihmisellä tämä "yliluonnollinen" puoli aktivoituu myös kovan stressin tai hädän hetkellä. Elämä rientää avuksi uusin tavoin. Varmasti liikkeellä on paljon huijareitakin, mutta huijaamisella ja tarinan iskemisellä ei ole mitään tekemistä vaistojen tai todellisen tietämisen kanssa. Kuvailemani minulle luonnolliset kyvyt eivät myöskään ole skitsofreniaa, vaikka joku tämän lukeva mielellään niin ajattelee – ja suon sen hänelle täysin.

Pystyn vaistojani ja selvätietoisuuttani käyttämään työssäni hyväksi todella paljon. Olen ikään kuin vielä isommin asiakkaani käytettävissä. En ota yhteyttä hänen kuolleisiin sukulaisiinsa enkä mene transsiin :), vaan valmennus tapahtuu asiakkaan tietoisuuden tasoon ja hänen tavoitteisiinsa sopivalla tavalla. Joskus puhumme rahasta, joskus nyrkkeilystä, joskus jostain hyvin henkisestä sisäisestä prosessista.

En voi myöskään hallita, mitä näen tai tiedän, eli kyseessä ei ole temppu, jolla nostaisin kaneja hatusta shown alkaessa.




Eipä tällä kertaa muuta. Nähdään siis, vaikka emme näkisi.

Haha. Olenpa hauska. Ainakin itseäni huvittaa juuri nyt.


P.S. Uudet verkkosivuni ovat valmiit! 
Suomeksi ja englanniksi, tralaa. 




sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Se oikea minulle


"...kaikki vastaukset löytyvät siitä, mitä on sisälläni – ulkoisen muodon tuolta puolen."



Olen paljon miettinyt blogini funktiota. Välillä unohdan sen olemassaolon. En jaksa enkä halua käyttää tätä blogia myyntikanavana, koska en jaksa koko ajan olla kuin töissä. Joten älä ihmettele, jos kirjoitan tänne välillä lähes kuin päiväkirjaan. Se nyt vain toimii minulle, että annan täällä ajatusteni ja oivallusteni virrata. Jos ajatukseni vetävät sinua puoleesi, jatka ihmeessä lukemista.

Parisuhteeni päättymisen jälkeen olen saanut elämäni eri osa-alueet kuntoon ja purettua. Asiakkaiden kanssa saan hyviä tuloksia. Yhteistyömahdollisuudet lisääntyvät, ja uudet kontaktit ilmaantuvat. Syön terveellisesti. Treeni kulkee. Nautin pitkistä metsälenkeistä ja hikoilusta punttisalilla. Nukun riittävästi.

Harjoittelen arkisessa elämässäni läsnä olemista. Vien huomiotani syvälle kehooni. Nautin siitäkin, miten riitän itselleni ja olen olemassa itseäni varten. Eilen ystävä kysyi yöelämään, mutta kun kuuntelin itseäni, totesin, ettei nyt ole oikea aika valvoa ja juhlia. Aamulla nukuin hyvin pitkään.

Minua on naurattanut suuresti eräs ilmiö. Kun olen kotona tai lähden kotoa, miehet lähestyvät. Sen täytyy johtua valosta sisälläni, koska näin on joka päivä. Kohtaamisia tai yhteydenottoja tulee, vaikka en oikeasti tee muuta kuin väkerrän läppärilläni urheilijoiden verkkovalmennuskurssia tai vien koiraani pissalle.

Tässä pari minua näin loppuviikosta naurattanutta esimerkkiä.

Lähden Uutelan metsään koirani Lillin kanssa. Jalassa vanhat juoksutrikoot. Päällä UFF:sta ostettu vanha urheilutakki, joka oli muodissa kaksikymmentä vuotta sitten. Jalassa vanhat ja siksi mukavat lenkkarit. Kuuntelen kuulokkeilla äänikirjaa, jossa viisas ihminen puhuu siitä, miten reagoimme, jos näemme vaikka käärmeen.
Käärmekin kuuluu luontoon. Jos olet riittävästi läsnä, käärmekin saattaa väistyä.
Kävelen Lillin kanssa parikymmentä minuuttia. Törmään metsän keskellä viisikymppiseen komeaan mieheen, joka seisoo keskellä polkua koiriensa kanssa. Hänen koiransa haluavat tutustua Lilliin.

Mies: "Täällä on paljon kyykäärmeitä. Ne saattavat olla kerällä polulla, mutta ei niitä tarvitse alkaa pelätä, ne kuuluvat luontoon."

Miten tuo mies puhuu käärmeistä? Vastahan äänikirjassa viisas puhui samasta asiasta.

Mies alkaa tehdä tikusta asiaa. Hän paljastaa eronneensa, kertoo missä hän asuu, selvittää missä minä asun. Hän on mukava, miehekäs.

Minulla ei ole meikkiä. Tukkani on likainen. En todellakaan yritä tehdä häneen vaikutusta. Hän vaikuttaa hyvin kiinnostuneelta. Tarkkailen hänen energiaansa. Hän on kunnioittava, kiva ja hauska. Jatkan matkaani.

Äsken, näin aamupäivällä, vein Lillin läheiselle nurmikolle aamupissalle.

Vanhat juoksutrikoot (eri kuin viime kerralla), sama epämuodikas UFFin takki, jalassa vanhat töppöset. Hississä katson peilistä unieni keskellä levähtänyttä yönutturaani.

Laita se nyt edes ponnarille. Koskaan ei voi tietää, keneen törmää.

Haron sormillani pesua kaipaavat suortuvani epämääräiselle ponnarille.

Nurmikolla seisoo noin 25-vuotias mieshenkilö koiransa kanssa kuin minua odottaen. Koiramme haluavat tavata. Juttelen miehen kanssa nurmikolla. Vaellamme samoja reittejä parikymmentä minuuttia. Hän paljastaa nimensä, työnkuvansa, kadun, jolla hän asuu. Minua alkaa naurattaa. Jos avaruusalus laskeutuisi taivaalta, laittaisin ilmiön samaan joukkioon.

Eikö hän ymmärrä, että olen kohta 52-vuotias? Eikö hän näe iän tuomaa maksaläiskää ohimollani tai rikkoutuneita verisuonia leuallani? 

Kun teen lähtöä nälkään viitaten, vaistoan hänen empivän kuin hänellä olisi jäänyt jotain kesken.

Kävelen Lillin kanssa kotiin. Nauran itsekseni. Miehiä tulee ovista ja ikkunoista eteeni, kun olen vain keskittynyt omaan hyvään elämääni. Tiedän kyllä sitten, kun kolahtaa. Ehkä kolahtaa tänään, ehkä vuoden päästä. On suurenmoisen ihana olo kohdata jokainen päivä, jokainen koirankävelytysreissu kuin ihanana seikkailuna. Joka päivä tulvii, koska olen löytänyt valon sisältäni ja odotan, kunnes kohtaan toisen, josta heijastuu ihan sama valo. Jos olen hänet jo tavannut, hän tulee eteeni uudestaan. Minun ei tarvitse muuta kuin olla tässä valoisassa olossa, jossa kaikki vastaukset löytyvät siitä, mitä on sisälläni – ulkoisen muodon tuolta puolen.


Lämmöllä ja kirkkaudella
Helsingin Aurinkolahdesta
Minna, elämänsä loppuun asti se oikea itselleen




sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Suhde suhteen jälkeen?


ASIAA SIITÄ, MIKSI TOINEN EI VOI TEHDÄ SINUA ONNELLISEKSI PITKÄKESTOISESTI




Totuin edellisessä parisuhteessani toisen ihoon, hänen tapaansa koskettaa, energiaan välillämme. Nyt kun suhde on ohi, kaipaan ajoittain seksiä ja parisuhteen hyviä puolia, mutta silti olo on vahvasti plussalla. Tiedän myös, mitä en kaipaa ja millaisia kokemuksia en enää halua.

En ole halunnut mennä Tinderiin. Moni voi löytää ihanan kumppanin Tinderistä, mutta Tinderin energia ei juuri nyt puhuttele itseäni yhtään. En halua ihmisiä liukuhihnalta, en seikkailuja, en nopeita säätöjä, en epätoivoisten ihmisten epätoivoisia suhdeyrityksiä. Oloni ei ole epätoivoinen vaan luottavainen. Seuraava suhde tulee, kun sen on aika tulla. Ehkä viikon päästä, ehkä paljon myöhemmin. Saan asian selville vain elämällä elämääni. Ja niin kuin Tetris-pelissä, palanen osuu kohdalleen ajallaan ja maltilla.

Samalla maltilla katson nyt erilaisia miehiä, joita eteeni tulee.

Haluan harjoitella parisuhteessa olemista vielä paljon elämäni aikana, jos vain elinpäiviä riittää. Meistähän ei kukaan tiedä, miten kauan meillä on täällä aikaa, joten siksi tämä varaus. Rakastan parisuhteessa olemista, asioiden jakamista, toiselle ruuan laittamista, yhdessä kaupassa käymistä. Mutta olisi vastenmielistä olla suhteessa, jossa minua kontrolloitaisiin taukoamatta tai jossa minulle vaikka valehdeltaisiin paljon – kumppanin karaktääri kun on jatkossa yksi avainsanojani.

Karaktääri. Luonne ja laatu. Tiedän, mitä haluan ja mitä en ainakaan halua.

Ex-rakastajani menneisyydestä otti yllättäen yhteyttä. Hän on minua 17 vuotta nuorempi, ja olin jo unohtanut hänen sukunimensäkin, mutta hänellä oli tallella numeroni. Hän kävi eilen auttamassa minua muutaman remonttihomman kanssa, ja se oli reilusti tehty. Jouduin kuulostelemaan itseäni siitä, haluanko hänen kanssaan seksiä vai en, mutta tein oikean ratkaisun ja kuuntelin sydäntäni.

Totesin itsekseni, että minulle ei yksinkertaisesti enää seksi toimi ilman rakkautta. En tarvitse laastaria. En halua sitä, että kunhan olisi vain joku. En halua "vain panna". Seksi on minulle rakastelemista, ja rakasteleminen on rakastamista.

Olen valmis odottamaan. Mutta odotan niin, että elän ilolla tätä päivää siten, että olen itselleni se oikea. Rakastamalla itseäni ja kuuntelemalla syvimpiä tarpeita voin vetää puoleeni toisen samanlaisen – riittävän eheän ja täyden. Minun ei tarvitse jakaa kenellekään hakemuslappuja, joissa olisi otsikkona Etsin ihmistä, joka tekee minusta onnellisen ja täysinäisen. Siinä olisi liian paljon vaatimusta kenelle tahansa.

Teen itsestäni onnellista ja täysinäistä joka päivä, ja Elämä täyttää minua koko ajan ihanilla ihmeillään – ja jonain päivänä myös sillä spesiaalilla ihmisellä, joka laittaa sydämeni laulamaan.



Kun olet onnellinen omana itsenäsi, vedät automaattisesti puoleesi ihmisen, joka herättää vastakaikua rauhallisessa, luottavaisessa tajunnassasi.
– Baptist de Pape





sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Särkykäämme auki

ASIAA SIITÄ, MIKÄ ON TURHAA JA MIKSI TURHASTA KANNATTAA VAPAUTUA




Olen tuomassa työkentälleni  mentaalisten ja psykologisten työkalujen tueksi myös muunlaista tarjontaa. Olen pian työskennellyt mentaalivalmentajana kaksitoista vuotta, jotka ovat opettaneet minua yhtä paljon kuin minä asiakkaitani.

Luen mentaaliselle ja psykologiselle työsektorilleni kaiken sellaisen, missä käsittelen käytännönläheisesti stressinhallintaa, keskittymisen taitoa, itsetunnon rakentamista tai vaikkapa työ-yhteisön kehityspolkuja.

Olen pitänyt oman henkisyyteni hyvin usein taustalla työssäni. Mielestäni se on ollut ihan oikea ratkaisu, koska en ole ketään käännyttämässä mihinkään suuntaan enkä edusta mitään tiettyä uskontoa. Samalla kunnioitan jokaisen oikeutta uskoa tai olla uskomatta. Tämä tarkoittaa sitä, että työskentelen aina asiakkaan oman uskomusjärjestelmän tai maailmankatsomuksen kautta ja autan tarvittaessa häntä selvittämään itselleen sen, mihin hän mahtaa uskoa ja mihin hän voisi nojautua elämäänsä rakentaessaan.

Omaa henkistä kasvuani työstäessäni olen monesti joutunut särkymään auki. Olen kohdannut tilanteita ja ihmisiä, jotka ovat osuneet jo olemassa oleviin haavoihini tai synnyttäneet uutta haavaa. Olen nähnyt ongelmia itseni ulkopuolella. Nyt olen entistä vakuuttuneempi siitä, että minussa on sisälläni henkisellä tasolla sellaiset rikkaudet ja sellainen mahdollisuuksien potentiaali, että voin sisääni katsomalla oppia koko ajan paremmin myös kohtaamaan ulkomaailman haasteita menemättä pois tasapainosta.

Tasapaino. Juuri tämä. Olen oivaltanut, että kohtaamalla pimeyttä ja hankalia asioita voin kasvaa valoa kohti, mutta en todellakaan voi auttaa itseäni tai toisia astumalla pimeyteen ihmisten kanssa, jotka ovat jo valmiiksi pimeydessä. Kun ihminen on sekaisin tai riittävän pimeässä kohdassa itsensä kanssa, hän reagoi egostaan käsin. Silti ketään ei tulisi täysin hylätä, ei ainakaan sydämen tasolla. Eihän minuakaan ole hylätty silloin, jos olen matkani varrella voinut huonosti. Aina on riittänyt rakastavia ihmisiä lähelleni. Voin rakastaa tiedostamattomia ihmisiä (he eivät tiedä, mitä he tekevät) ja auttaa heitä, mutta vain omasta tasapainostani ja valosta käsin!

Elämä on ollut taas siinä viisas, että kun minä kehityn, myös asiakkaani, jopa vuosien takaiset, ovat aktivoituneet kysymään minulta myös henkisemmistä asioista, koska he ovat elämän koettelemina halunneet löytää sisäistä voimaansa. Mitä enemmän olemme rauhan tilassa eli läsnä tässä hetkessä, sitä paremmin elämä pääsee tuomaan meille niitä ihmisiä ja mahdollisuuksia, jotka meille kuuluvat. Emme voi hallita elämää – se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen. Kuten Melody Beattie viisaasti sanoo, se, mitä yritämme hallita, hallitsee meitä.

Käännä katseesi sisäänpäin ja aloita oman työmaasi ääreltä. Syyt reaktioihisi eivät ole ulkopuolella vaan ennen kaikkea sisälläsi, ja se sisin kannattaa pikku hiljaa tuoda valoon itselle.

Syksyllä tuon koulutustarjontaani enemmän henkiseen voimaantumiseen liittyviä aiheita vanhojen hyvien rinnalle. Kutsun tätä kehitystä Minna Upgraded Version 2.0 -projektiksi. Sinä päätät, mitä haluat minulta oppia, jotta loppuelämäsi olisi mahdollisimman tasapainoista ja voisit tuntea entistä enemmän mielenrauhaa myös ulkoisen kaaoksen keskellä. Asialistalla tulee olemaan lisänä mm.
– bisneksen tekemistä henkisin periaattein
– hyvinvointia ylläpitävien, vapauttavien tavoitteiden löytämistä kotiin ja työhön
– läsnäolon taitoa
– irti päästämistä (kaikesta)
– vastuun ottamista omasta sisäisestä tilasta
– luottamuksen hengessä elämisen taitoa
– pyyteetöntä rakastamisen taitoa
– myötätuntoa ja anteeksiantoa.

Hyvinvoinnissa on paljolti kyse siitä, mitä tuomme sisällämme syntyvään tyhjiöön silloin, kun elämä särkee meitä auki.



Ajattele vähemmän,
ajattele paremmin.
Ajattele vähemmän,
ole paremmin.
– Minna Marsh


sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Elämällä on meille kaikille oma HOPS

ASIAA TANSSISTA HYVÄN JA PAHAN VÄLILLÄ






Rakkautta me olemme syvimmältä olemukseltamme, ja mitä enemmän rakkautta tunnemme sydämessämme, sitä enemmän sitä meille tulee.
– Deepak Chopra


Olen ollut yhdeksän kuukautta rankassa vaiheessa, jossa olen joutunut taistelemaan hyvän ja pahan välimaastossa. Päivääkään en silti antaisi pois tästä arvokkaasta kokemuksesta. Olen ollut kuin tutkimusmatkalla traumoihin, ihmisten erilaisiin suojamuureihin ja myös omaan historiaani ja kipupisteisiini. Terapeuttini sanoi jo kerran, että saatan hukata itseni matkallani. Olen muistanut hänen varoituksensa kymmeniä kertoja...

– ja haa, juuri nyt aurinko tuli taas esiin pilvien takaa ja loistaa suoraan silmiini –

...ja puntaroinut, kasvanko paremmin valoa kohti
a) menemällä valoisaa helppoa tietä vai
b) kulkemalla huomattavasti hankalampaa tietä, jossa kaikki haavani puskevat pintaan pyörryttävällä voimalla.

Lopputulos? Minulla ei ole vielä vastauksia. Sen olen oivaltanut, että minun on pidettävä itsestäni todella hyvää huolta ja otettava lähelleni vain ne ihmiset, jotka rakastavat ja arvostavat minua.

Pahoittelen, jos kirjoitan arvoituksia. Tähän yhtälöön liittyy muitakin kuin minä, ja haluan keskittyä oivalluksiini enkä yksityiskohtiin.

Yksi arvokkaimpia oppeja on ollut se, että viisas Elämä on luonut yksilölliset HOPSit meistä jokaiselle. HOPS eli henkilökohtainen opetussuunnitelma on minulle jotain ihan muuta kuin sinulle. Tiedän jo, että minun kuuluu opetella tässä elämässä ennen kaikkea myötätuntoa ja anteeksiantoa. Se ei tarkoita sitä, että suostuisin kaltoin kohdeltavaksi. Ei, se tarkoittaa sitä, että opin näkemään, että ihmiset oikeasti tekevät parhaansa sillä tietoisuuden tasolla, jolla he sattuvat nyt olemaan tai ovat joskus olleet. Jos pystyisimme parempaan, tekisimme parempia valintoja. En opi anteeksiantoa vain valoa kohtaamalla. Mutta pääsen valoon anteeksiannon kautta.

En usko syyttelyyn. Uskon vastuun ottamiseen.

Viisas Elämä antaa yksilöllisen opetussuunnitelman mukaisesti meistä jokaiselle kokemuksia ja ihmisiä, joiden avulla voimme tarkastella haavojamme ja sitä, missä meillä on vielä olennaista hiottavaa. Joskus nuo kokemukset ja ihmiset tulevat raskaissa tunnelmissa ja kolkoissa kaavuissa, mutta ilman niitä olisi vaikeampi arvostaa valoa. Mikään ei jalosta niin paljon kuin kärsimys – se on joskus raskas totuus mutta totta se on.

Kun paha haastaa: "Saanko luvan", voin aina vastata: "Rakastan sinua, mutta juuri nyt en voi tanssia kanssasi." On siis tärkeää seistä hyvän puolella. Kaikki me teemme virheitä, mutta varjoissa ei kannata elää.

Olen voimissani, monta oppia rikkaampana ja viisaampana. Treeni kulkee, ja nukun hyvin. Töitä tulee sisään iloisella tahdilla, ja seuraava kirjani on lähes valmis.

Toivon, että sinulla on rakkautta elämässäsi. Ennen kaikkea toivon sinun muistavan, että sinä olet se rakkaus, jota mahdollisesti vielä etsit.


💗


sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Kenen pelastustalkoisiin osallistut?

ASIAA TRAUMOISTA JA TOIPUMISEN MAHDOLLISUUDESTA

Edvard Munch: Huuto

Kirjoitan ylipäänsä vain asioista, jotka olen itse kokenut tavalla tai toisella.

Kirjoitan neljättä kirjaani. Se on saamassa muotoaan ja löytämässä sävyään. Olen aika fiiliksissä! Ystävä sanoi, että teksti on ahdistavaa ja samalla välillä kuin komediaa. Tuotan tekstiä elämäni mittaisesta mankelista, jonka läpi olen selvinnyt kiitettävästi. Ystävä kiteytti palautteensa näin:
Mua huimaa sun tekstin väkevyys.
En ole edes hakenut kirjalleni vielä kustantajaa. En tiedä, miksi. Pian on aika kääntyä kustantamoiden puoleen. Törmäsin erääseen kustantajaan ja sanoin, että anteeksi kielenkäyttöni, mutta etsin s****nan rohkeaa kustantajaa. Hän nauroi.

Olen alkanut ymmärtää paremmin traumoja. Ostin tuoreen kirjan Trauma ja rakkaus, jonka on kirjoittanut jungilainen terapeutti Harri Virtanen. Näen nyt kirkkaammin, että ihminen ei parane traumoistaan, ellei hän halua muutosta ja ole valmis tekemään muutoksen eteen paljon töitä pitkällä aikavälillä. On heitä, jotka haluavat elää uhreina, marttyyreinä, huonovointisina, huomiovarkaina ja muita syyttäen. Minä en kuulu heihin.

Luen mieltä virkistääkseni parhaillaan lääkäri Christiane Northrupin kirjaa energiavampyyreistä, jotka imevät valoa toisista, valehtelevat ja lupaavat tyhjiä, palaavat takaisin vanhoihin tapoihinsa ja etsivät aikansa riehuttuaan seuraavan, josta saisivat valoa omaan pimeyteensä. Hampaatkin käyvät välillä kaulassa. Olen tällaisia vampyyrejä nähnyt läheltä jo lapsena ja nyt aikuisena.

Olen kirjoittaessani myös tajunnut, että hyvänen aika, mitä kummallisimmat taipumukset ja tuskat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Pelot, reagointitavat, naisten lyttyyn menevät hartiat, kuolinvuoteella pahuuttaan katuvat miehet.

Emme ole  vastuussa toisten tontista, vaikka voimme toisia auttaa, ennen kuin kuolema heidät korjaa. Jokaisen täytyy viime kädessä pelastaa itse itsensä – voisin tätä hokea kauan. Kukaan ei voi pelastaa toista. Olemme vastuussa aina vain siitä, mitä itse teemme, miten käyttäydymme ja miten kohtelemme toisia. Jokainen hoitaa omat traumansa parhaalla näkemällään tavalla tai on hoitamatta. Eräs tuttu heitti hyvän:

Ketään ei voi pelastaa, voi vain osallistua pelastustalkoisiin.

Vaikka maailma on täynnä traumatisoituneita ihmisiä (meitä) laajalla skaalalla, voimme aina valita toipumisen, jos haluamme. Jokainen hetki on valtavan iso mahdollisuus löytää aihetta kiitollisuuteen, iloon, rauhaan ja toivoon. Mutta traumoista ei toivuta toiveajattelulla, vaan pitkällä matkalla sisimpään. Se vaatii rehellisyyttä, mikä taas vaatii rohkeutta lähteä matkalle.

Maailma on täynnä muitakin kuin vampyyrejä tai  marttyyrejä. Aina löytyy hyviä tyyppejä, jotka ovat luotettavia, rehellisiä ja haluavat sinulle hyvää. Sellaisten ihmisten pelastustalkoissa on ilo olla mukana, isolla rakkaudella. Ja ole sinä sellainen luotettava, rehellinen ja hyväntahtoinen itsellesi. Siitä se lähtee ja hyvää jälkeä tulee, kun on sinnikäs.

Tätä kirjoittaessani aurinko siirtyi kohti laskuaan ja silmiäni. Miten osuvaa, että valo tunkeutuu syvälle silmiini juuri nyt, kun naputtelen nämä viimeiset kirjaimet. Valo voittaa, ihmiset.



tiistai 8. tammikuuta 2019

Pinnan kiillotus ei riitä loputtomiin

ASIAA ULKOISESTA JA SISÄISESTÄ TYÖSKENTELYSTÄ




Olen nähnyt läheltä, miten hautajaisiin osallistuminen voi havahduttaa ihmisen miettimään elämänsä suuria kysymyksiä. Kuka olen? Mitä elämältäni haluan? Mitä voisin vielä saada? Millaisia ovat lähimmät ihmissuhteeni?

Havahtuminen sammuu, jos ihminen ei tartu sisäiseen kutsuun vaan alkaa turruttaa itseään vaikkapa kiireellä ja stressaavilla ajatuksilla.

Elämä yrittää monesti ja usein jatkuvalla syötöllä havahduttaa meitä perimmäisten kysymysten äärelle, mutta ihminen ei havahdu, ellei ole oikeasti valmis havahtumaan. Jotakuta elämä lyö sairastumisella, toista onnettomuudella, kolmatta ihmissuhdevaikeuksilla. Muikkarit tulevat isommiksi, jos ihminen ei havahdu. Kuka havahtuu, milloin ja mistä, on osa isoa mysteeriä. Jokaisella kun on polkunsa ja kehitysaikataulunsa.

Ulkoiset tietoiset muutokset voivat viedä elämäämme oikeaan suuntaan. Sellaiseen suuntaan, jossa on enemmän helppoutta ja voimaa. Jollekulle ulkoiset muutokset voivat olla juuri niitä, joihin hän tässä kohdassa pystyy ja isosti niin. Liikakilojen pudottaminen, ravintoremontti tai työpaikan vaihtaminen voivat olla isoja ponnistuksia, ja arvostan suuresti sitä, miten ihmiset yrittävät viedä elämäänsä ja itseään parempaan suuntaan.

Sitten on se iso Mutta.

Pinnan kiillotus ei riitä loputtomiin. Sisäinen työskentely johtaa paljon pidemmälle kuin vain ulkoisen laittaminen uuteen uskoon. Sisäinen työskentely voi olla vaikkapa oman sisäisen äänen tiedostamista ja negatiivisten ajatusten purkamista, rakkausmatkaa itseen, kiitollisuuden kasvattamista ja katkeruuden purkamista.

Nuo taidot eivät hetkessä löydy, mutta matkalle pääsee jokainen, joka haluaa kehittyä henkisesti. Vain sisäinen työskentely vapauttaa meitä peloista, katkeruudesta, (itse)vihasta ja (itse)syytöksistä.

Isoja, elämän mittaisia asioita. Eikä meistä valmiita tule. Mutta jos edes tekisimme parhaamme? Yksikin pieni työmaa sisällämme riittää, yksi työmaa kerrallaan. Rakastanko itseäni? Otanko vastuun hyvinvoinnistani vai vieritänkö sen jonkun toisen harteille? Miten kohtelen läheisiäni? Miten kohtelen itseäni? Tunnenko rauhaa koko ajan enemmän vai olenko menossa väärään suuntaan?

Ihminen voi oppia tiedostamaan todelliset karikkonsa ja mennä päin tuskiaan.  Ei sormia napsauttaen, vaan tasaisesti takoen. Kuten Eckhart Tolle sanoo, häiriöketjun jokaisessa vaiheessa on mahdollisuus vapautua tiedostamattomuudesta. Mikä mahdollisuus! Aina riittää harjoiteltavaa, ja renkaat laajenevat hengessä ulospäin.