sunnuntai 2. joulukuuta 2018

En ole enää se ihminen, joka joskus olin

ASIAA AVAUTUMISESTA RAKKAUDELLE

Rakas ystäväni haastoi minua kirjoittamaan siitä, millainen olen nykyään. En ole enää sama kuin ennen.

Minusta on tullut viime vuosina paljon, paljon kärsivällisempi. Tänä vuonna kärsivällisyyteni on kasvanut ihan uusiin mittoihin. Jos rakastan toista ihmistä, voin katsoa hänen kipuiluaan tosi pitkään mieleni malttaen. Osaan nähdä ruman muodon ja pelkojen läpi ja katsoa suoraan toisen sisällä olevaa timanttia. Toisen ihmisen kylmyys tai kipuilu ei enää mitenkään horjuta itsetuntoani.

Ennen olin draamakuningatar, mutta nykyään haluan tasapainoa ja mielenrauhaa. En halua draamaa, en repivää impulsiivisuutta tai pelottavaa kaaosta. Draama on hyvää valkokankaalla. Impulsiivisuus on hyvää sänkykammarissa. Kaaos on hyvää silloin, kun elämää ei voi hallita ja yllätyksellisyydestä voi aueta paljon kivaa.

Ennen kietouduin valtapeleihin, mutta en halua sellaisia enää. En kaipaa mykkäkouluja, en vaikeiden asioiden välttelyitä, en jatkuvaa edestakaisin sahaamista. Olen aikuinen. Olethan sinäkin? Jos olet, lentosuukko sulle ja jokin kiva tarra.



Näitä opetan nykyään itselleni ja toisille:
  • Arvosta itseäsi ja kohtele itseäsi kauniisti. Vaadi toisilta ihmisiltä vähintään sitä, että he käyttäytyvät sinua kohtaan ihmisiksi. 
  • Älä anna kenenkään sanoa sinulle, että et saisi olla oma itsesi silloin, kun tuo omana itsenäsi oleminen ei oikeasti vahingoita ketään.
  • Anna anteeksi. Jos et pysty, pyri silti antamaan anteeksi. Vapauta itseäsi kaunan taakasta, vaikka siihen menisi tosi kauan.
  • Harjoittele myötätuntoa. Jokainen meistä on jossain kohdassa omalla kehityskaarellaan.
  • Muista, että kaikki tässä maailmankaikkeudessa päättyy lopulta rakkauteen.
Suuntani ja kehitykseni on selvästi sisäänpäin. Haluan tehdä elämässäni ja maailmassa vielä paljon monia ulkoisia juttuja, myös ammatillisesti, mutta vastaukset onneen ja rauhaan löytyvät vain sisältäni. Rakkaus on minun vastaukseni. En halua kysyä, mitä elämällä on minulle annettavaa, vaan haluan sydämestäni ja kaikella, mitä olen, antautua enemmän sille, mitä elämä vielä minusta haluaa. Haluan olla hyvä henkinen soturi ja myös muiden apuna, jos elämä minua sellaiseen työhön vielä kutsuu.

Olen elämän edessä nöyrä palvelija, ja samalla tiedän, että rakkaus on rajoja, mutta rajat eivät katkaise rakkautta. Terveet rajat mahdollistavat kaiken ja kaikkien rakastamisen.


lauantai 10. marraskuuta 2018

Mitä Elämä sinulta haluaa?

ASIAA ALTTIIKSI ASETTUMISESTA



Helsingissä asuminen on tehnyt minulle hyvää. Nautin siitä, että Helsingissä ihmiset tunnistavat minut vähemmän kuin Tampereella, eikä juuri ketään kiinnosta, menenkö metrolla tukka vähemmän puhtaana tai kenen seurassa liikun yöelämässä – jossa en muuten kauheasti ole ehtinyt liikkua. Jospa tänä iltana tempaisen.

Suhteeni julkisuuteen on muuttunut selkeämmäksi. Julkisuus on minulle työväline, jolla saan ääneni tai podcastissani muiden ihmisten ajatuksia kuuluviin. On ilo olla mukana muokkaamassa tätä yhteiskuntaa. Pienet purot ovat elintärkeitä, jotta touhu voisi kehittyä. Oletko jo kuunnellut vaikkapa jungilaisen terapeutin Harri Virtasen ajatuksia traumoista?

Julkisuus tai siinä oleminen ei ole itseisarvo. Julkisuus voi olla samanlainen työväline kuin auto tai puhelin. Molempien avulla pääsemme mahdollisesti jonnekin tai jonkun luo, siinä kaikki. Omaa identiteettiä tai arvokäsitystä omasta elämästä ei kannata arvioida julkisuuden kautta, sen olen oppinut.

Tämä vuosi on ollut hyvin raskas, rakas ja opettavainen. Alkuvuodesta sanoin ystävilleni, että niin monta työ- ja opintoprojektia on ilmassa, että minulla ei tänä vuonna ole ollenkaan aikaa parisuhteelle. Elämä oli aivan eri mieltä, ja toi minulle kesällä parisuhteen. Onhan siinä ollut haasteita ja järjestelemistä, että pystyisin jotenkin kaikki käsillä olevat asiat ja ihmissuhteet hoitamaan. Kuten ystäväni Satu tapaa sanoa, välillä elämä koettelee niin, että tukka tärisee. Minun tukkani on tärissyt syksyn aikana monta kertaa, mutta tärinää hillitsee sopiva määrä hiuslakkaa.

Vaikka olen monesti ollut blogissani todella avoin elämästäni, yhtälö muuttuu, kun en olekaan enää yksin yhtälössä. Kaikkea en voi maailmalle huutaa. Kasvukipuja olen käynyt läpi, sen myönnän, ja valvonut monia öitä. Samalla olen oppinut, että tiedän jo Aikuisena Naisena kuka ja mitä olen, ja en minä olekaan enää sellainen ihminen, jolla on sinkun identiteetti aina vain ja elämänsä loppuun asti. Silti voin ja saan olla ihan Minä itse.

Tekee hyvää huomata, että ihminen voi itse suunnitella elämäänsä ja sitten Kohtalo puuttuu peliin. Joskus ja usein saapuu Opettaja tai useampi. Opettaja voi olla lapsi, kumppani, äiti tai isä, ystävä tai ventovieras. Minä olen hioutunut entistä paremmin itsekseni parisuhteessa. Olen aina vain palannut kuuntelemaan sisäistä ääntäni ja tehnyt valintoja sen mukaan.

Käyn Helsingissä ihanassa Ihmeiden oppikurssi -ryhmässä. Ystäväni on jo itsekseen opiskellut Ihmeiden oppikurssia kymmenisen vuotta, ja nyt minäkin löysin sen ajatuksista omat kultajyväni. Olen oppinut paljon. Ainakin sen, että suunta on aina kohti anteeksiantoa, syyttelemisen lopettamista ja omaan kasvuun keskittymistä. Rakkauden ja anteeksiannon tie on parasta tässä ja nyt, ja me kaikki vastaamme omasta henkisestä kasvustamme.

Kiitos Elämälle oppitunneista ja kiitos Opettajille.



maanantai 5. marraskuuta 2018

Kuka määrittelee arvosi?



ASIAA IHMISARVOSTA

Olen tehnyt kovan työn, muutaman vuosikymmenen työn, opetellessani arvostamaan itseäni. Nykyään rakastan itseäni sellaisena kuin olen. Täydellisyyttä en vaadi keneltäkään, en myöskään itseltäni.

Kaikki eivät rakasta itseään. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää, koska jokainen on geeniensä, ylisukupolvisten siirtymien, historiansa, temperamenttinsa, egonsa ja monien tapojensa vietävänä. Mielenterveysongelmat ovat oma haasteellinen lukunsa, ja eheytyä voi vain ihminen, joka haluaa lähteä toipumisen tielle.

Minusta on työssäni aina koskettavaa, kun mies tai nainen lataa pöydälle sen, että hän ei pidä itseään erityisen arvokkaana tai ei ainakaan yhtä arvokkaana kuin jotain toista. Tai jos hän kertoo, että välillä hän ruoskii itseään itsesyytöksillä ja kokee, että ei ole edes rakkauden arvoinen.

Sinä määrittelet itse arvosi.

Vaikka joku huorittelisi, uhkailisi uuden kumppanin löytämisellä, tai sanoisi, että olet niin ruma, huono tai niin ikäloppu, ettei kukaan sinua enää voi arvostaa, palaa perusasioihin.

Sinä määrittelet itse arvosi.

Vaikka joku sanoisi, että olet epäkelpo vanhempi, naapuri, työkaveri, ystävä, palaa perusasioihin.

Sinä määrittelet itse arvosi.

Palautetta on hyvä ottaa vastaan, kun se on rakentavaa ja asiallista, mutta vähättelyn, kaltoinkohtelun tai julmuuden äärellä kukaan ei voi loputtomiin hyvin. Sen totesi äskettäin ystäväni seurattuaan suvussaan tapahtunutta pitkittynyttä ihmissuhdedraamaa. Joskus paras tie kulkee oven kautta.

Joskus olen irtisanonut ihmissuhteita kiukuspäissäni. Parasta on kuitenkin erottelukyky ja se tunne, että jos toinen on itselle täysin epäsopiva ystävä ja aallot eivät kohtaa tai muuten kohtelee sinua kerta toisensa jälkeen tiedostamattomassa tilassaan rumasti, olet saapunut pisteeseen, jossa voit rauhallisesti todeta, että tämä on nyt nähty. Ei vihaa, ei kaunaa, ei kostoa, ei ylimielisyyttä.

Jos toinen ei sinua arvosta ja/tai hyväksy sinua sellaisena kuin olet, mitä hän tekee elämässäsi?

Sinä määrittelet itse arvosi ja jokaisella valinnallasi näytät, kuka olet ja miten sinua saa kohdella. Se, oletko rakastettu tai ei, ei ole koskaan riippuvainen toisesta!!!!!!!! Sinä itse voit aina opetella rakastamaan itseäsi paremmin, arvostamaan itseäsi enemmän ja pitämään itsestäsi parempaa huolta.

Jos joku haluaa olla osa sinun elämääsi, vaadi kunnioitusta ja arvostusta. Jos niitä ei ole luvassa, marssi eteenpäin tai muuta tilanne omilla valinnoillasi mutta niin, ettet tee itsestäsi kenenkään alamaista tai pienempää kuin oikeasti olet.


Helsingin Aurinkolahdesta lämpimin terveisin
Minna


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Ihmisenä kehittyminen on lopulta juhlaa

ASIAA SIITÄ, ETTÄ (ITSEÄÄN) RAKASTAESSAAN VOITTAA AINA

Uni pakenee. Olen miettinyt viime päivinä henkisesti suoraa selkärankaa. Näen mielessäni kuvan selkärangasta, joka on täynnä valoa. Jotain tällaista:




Ryhtini ei aina ole täydellinen, mutta haluan elää nykyisille tavoilleni uskollisena henkisesti selkä suorassa niin, että minun ei tarvitse valehdella, huijata tai teeskennellä. Haluan elää henkisesti selkä suorassa myös niin, ettei minun tarvitse hermostua mistään epäolennaisesta.

Nuorempana olin kova juoruamaan, heittäytymään ihmissuhdesoppiin ja iskemään sanoilla.

Tosi elämän draama on rasittavaa. Let it be, lauloi Beatles.

Nyt olen sen sijaan kiinnostunut reagoimattomuudesta. Miksi hermostuisin ja reagoisin impulsiivisesti, jos joku ei ole niin kuin minä toivoisin hänen olevan? Ehkä jokainen oikeasti tekee parhaansa, vaikka se ei olisi äkkiä ajateltuna paljoa. Joskus myötätunto on paras lahja toisille.

Minua kiinnostaa olennainen – kaikki sellainen, joka
lisää hyvinvointiani
vahvistaa tasapainoani
tekee minusta enemmän sellaisen, joka kykenee toimimaan rakkaudella ja antamaan ihmisille jotain, joka voisi auttaa heitä. 
Vaikka rehellisyyteni.

Minusta on tullut hyvä rakastamaan. Näin totesi myös ystäväni Marika ollessaan luonani kylässä. Nykyään osaan myös parisuhteessa olla toiselle monella tavalla hyvä. Osaan välittää ja rakastaa pyyteettömästi, sen on elämä hyvin testannut. Kykenen samalla näyttämään oman herkkyyteni ja haavoittuvuuteni. Olen siinä mielessä kehittynyt ihmisenä ajan saatossa valtavasti.

Nyt haluan oppia rakastamaan sielläkin, missä ei ensi silmäyksellä näyttäisi olevan rakkautta:
vihaisia
aggressiivisia
julmia
petollisia
tympeitä
kateellisia
epärehellisiä
vahingoniloisia
ilkeitä
sadistisia
ja monia muita.

Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, ja minun tehtäväni on keskittyä omaan tapaani olla. Siihen, millaista selkärankaa haluan itselleni rakentaa. Taistelen henkisesti pitääkseni elämässäni kiinni siitä isosta sisäisestä tasapainosta, jonka olen monen vuoden aikana saanut itselleni rakennettua. Kyllä minä välillä väsyn, mutta
osaan katsoa jo hyvin epäolennaisen ohi ja
nähdä olennaisen.
En ole vielä täydellinen, mutta ankarasti
vuosi toisen jälkeen
haastan itseäni kasvamaan ihmisenä niin, että
kun katson peiliin,
minun ei tarvitse hävetä itseäni itseni edessä.

Joka päivä voin kehittyä ihmisenä, ja tuo kehittyminen on minulle oikeasti juhlaa. Omat pelkoni vähenevät koko ajan. Epäolennainen egoilu ja draama jäävät vähemmälle huomiolle. Elämän tuomat pyhiltä tuntuvat tilanteet ja kohtaamiset ovat minulle kuin oppitunteja, kuten sekin, että antaessaan saa ja rakastaessaan voittaa lopulta aina. Se ei silti tarkoita enää koskaan, että olisin kenenkään kynnysmatto. Aina joku ihminen voi yrittää pyyhkiä liat minuun, mutta lika ei enää tartu minuun. Se on minusta niin hienoa, että voisin itkeä opitun läksyn ilosta.

On ollut hienoa haastatella ihmisiä podcastiini Minna&Neighbors. Ensi sunnuntain jaksossa juttelen Paavalin seurakunnan kirkkoherran Kari Kanalan kanssa siitä, mikä on Jeesuksen agenda vuonna 2018. Tule eetteriin kuuntelemaan tuo jakso, vaikka et uskoisi muuhun kuin siihen, että vielä on aikaa oppia jotain uutta.


sunnuntai 9. syyskuuta 2018

92 % taivasta

ASIAA IHMISSUHTEISTA




Olen saanut nauttia parisuhteestani. Olen saanut olla välillä myös tuskastunut. Suhteessamme on kokemukseni mukaan 92 % taivasta ja 8 % helvettiä. Ja joo, kysyin toiselta, voinko kirjoittaa tästä. Hänen mielestään ilman muuta.

92 % taivasta tulee ihanasta ystävyydestä, kommunikoinnista, yhteisestä arvopohjasta, läheisyydestä, huumorista, luottamuksesta, rakkaudesta ja siitä, miten hyvin viihdymme keskenämme. Mitä läheisempiä olemme henkisesti, sitä enemmän meille avautuu myös fyysisesti. Fyysistä puolta en halua täällä erikseen avata, mieluummin nautin siitä yksityisesti.

8 % helvettiä tulee siitä, kun egomme törmäävät ja taistelevat. Haemme uomiamme ja rajojamme. Viilaamme yhteisiä pelisääntöjä. Reagoin konfliktissa varsinkin väsyneenä ärsyyntymällä ja antamalla kipakasti takaisin. Sellainen vain ruokkii konfliktia.

Olen ollut koko elämäni erittäin hyvä pakenemaan vihaisia ihmisiä. Jos asiakkaani on vihainen, se ei minua kauheasti heilauta. Saahan ihmisellä olla tunteita. Lähipiirissä juttu on toinen, koska en yksityiselämässäni kauheasti jaksaisi vihaisia ihmisiä. Ei kaikkien vihaisten ihmisten kanssa tarvitse käydä pöytään evästämään, mutta jos tietynlainen vihaisuus tai avoin dominointi lähipiirissä saa minut hermostumaan, onko minulla muuta ratkaisua kuin paeta tai puolustautua passiivisaggressiivisesti?

On. Voin katsoa peiliin.

Anteeksianto ja myötätunto ovat alkaneet kiinnostaa minua paljon enemmän kuin tuomitseminen, ylhäältä alaspäin huutelu tai lukkoon meneminen ja vetäytyminen. Paljon mieluummin haluan harjoitella tässä hetkessä olemista ja toisen näkemistä tässä hetkessä ilman jokaista tarinaa, jonka mieleni on menneisyyden pohjalta rakentanut. On myös todella mielenkiintoista nähdä, mitä toisen tunnetilan takaa oikeasti löytyy.

Minä olen vastuussa omasta kasvustani. Voin usein itse valita ne työmaani, joita haluan kyntää. Jos haluan keskittyä jokaiseen rikkaruohoon, en näe maasta nousevaa ravintoa. Sen tiedän, että minä valitsen tämän suhteen, koska haluan olla juuri tämän miehen kanssa.

Olen todella onnellinen parisuhteestani. En pidä sitä itsestäänselvyytenä, vaan panostan siihen paljon. 92 % taivasta on hyvä taivasosuus. Rakastan myös kunnon haastetta, ja mieheni todella antaa minulle juuri sitä haastetta, jota tarvitsen kasvaakseni ja treenatakseni mielentyyneyttä. Hän tietää valitettavasti myös sen, että liian tasaisessa suhteessa kyllästyisin, ja hän jaksaa asiasta myös muistuttaa.

Olen fiksu, ja osaan asettaa rajoja. Osaan näköjään myös usein valita, mitä sanon ja milloin ilman, että rehellisyyteni kärsisi millään tavalla.

Sain torstai-iltana puhelun ambulanssista. Onhan se veret seisauttavaa, kun toinen on saanut sairauskohtauksen keskellä Lauttasaarta treenien jälkeen ja ymmärrän hänen epäselvästä puheestaan vain sen verran, mihin sairaalaan häntä viedään. Sellaisessa tilanteessa kirkastuu se, mikä on tärkeyslistan kärjessä. Sain taksin Helsingissä vasta, kun paruin taksikeskukseen, että auton on nyt vain löydyttävä jostain viemään minut sairaalaan. Matkalla sairaalaan tiesin harvinaisen selvästi, että tässä rakkaudessa ei ole jossiteltavaa.

Minun on ollut lähes absoluuttisen vaikeaa nukkua koskaan kenenkään vieressä. Nykyään kun mieheni ottaa minut tiukasti syliinsä, nukahdan usein parissa minuutissa ja nukun syvää, hyvää unta kuin lapsi, jolla on kaikki hyvin. Me jo nauramme yhdessä hänen syliinottotempulleen, koska se toimii niin maagisen unettavasti.

Näin me kasvamme yhdessä, eikä ilman pientä helvettiä taivaskaan tuntuisi ihan yhtä hienolta kuin se nyt tuntuu.

Terveisin
Se entinen ikisinkku/Vanhaan ei ole paluuta


keskiviikko 22. elokuuta 2018

Rakkaudesta, kesyyntymisestä ja seksivideoista

ASIAA ELÄMÄLLE ALTISTUMISESTA



Aamulla kuulen kirjavan unen läpi epämääräistä ääntä.

Rakas, oletko sä vielä täällä?
En ole, olen jo lähtenyt, hän vastaa.
Voisinko saada suukon ja lasin vettä?

Sitten hän lähtee töihin ja minä nukahdan vielä hetkeksi hänen sänkyynsä. Koirani nukkuu yllättävän tyytyväisenä viereisessä huoneessa, vaikka elämämme on uuden suhteemme vuoksi nopeasti muuttunut.

Olen kamppaillut monestakin syystä viime viikkoina.

Olen kamppaillut blogini kirjoittamisen kanssa. Haluan suojella suhdettani niin, että sen yksityiskohdat ja toisen yksityiset asiat eivät todellakaan kuulu blogiini tai keskustelupalstoille. Samalla en pysty kirjoittamaan tätä blogia antamatta myös itsestäni.

Tunne-elämäni on sahannut ylä- ja alamäkeä, mutta enimmäkseen olen kokenut huikeaa onnellisuutta. Olen itkenyt iltaisin haikeaa itkua silloin, kun minun onkin pitänyt mennä yksin nukkumaan. Olen toisina öinä herännyt unen läpi tavoittelemaan hänen kättään kiinni omaani.

Minulla on ollut unelma siitä, että elämääni ilmestyisi mies, joka hyvällä tavalla näyttäisi minulle, missä kaappi seisoo. Olen kaivannut kesyttäjää, joka antaisi minun edelleen olla minä. Olen käynyt paljon treffeillä viime vuosina, ja olin jo luopunut toivosta. Olin keskittynyt elämään ihan omaa hyvää elämääni sellaisena kuin miten ihanaksi olin saanut sen rakennettua. Sitten hän ilmestyi. Itsepäisenä, oma-aloitteisena, tunteellisena, minut yllättävän usein seinää vasten henkisesti laittaen. Koirani rakastui häneen samaa vauhtia kuin minäkin. Nopeasti ja helposti.

Ehkä olemme tavanneet toistemme kesyttäjän. Olen tuntenut oloni hyvin haavoittuvaksi ja samalla niin onnelliseksi. Hän antaa minun olla Leikkivä lapsi, Viisas mentaalivalmentaja ja Heittäytyvä nainen. Ystäväni sanovat, että säteilen. Mikäs tässä on säteillessä, kun mies on paljon enemmän tekoja kuin turhia jorinoita, lupauksia tai loputtomia vihjailuja. Minä pidän teoista. Minä pidän siitä, kun mies läksyttää minua ja sanoo, että olen bimbojen bimbo. Itsetuntoni kestää palautteen kevyesti, ja minun on helppo nauraa palautteelle ja suukottaa häntä. Olemme ottaneet mittaa toisistamme. Hän vie suhdettamme, se on selvää, mutta minä johdan häntä talonpoikaisjärjellä ja aukottomalla rehellisyydellä – sydän auki.

Vein hänet myös retkelle lapsuuteeni. Hän oli sen retken arvoinen. Tuosta retkestä lisää seuraavassa kirjassani, jota parhaillaan kirjoitan.

****

Olen viimeisen vuoden aikana saanut kahdesti viestiä siitä, että netissä pyörii minusta seksivideo. Jälkimmäisen version näin itsekin, mutta vaikka siihen oli merkitty nimeni, video ei ollut minusta. Asia on ottanut minua päähän suunnattomasti. Ei ole ammatillisesti kiva juttu, jos minusta pyörii jonkun huonopäisen minuun liittämä seksivideo tai useampi sellainen. Ei ole ammatillisesti yhtään kivempaa myöskään se, jos minusta nousisi pintaan oikea intiimihetkeä kuvaava video, jonka joku olisi laittanut levitykseen vain satuttaakseen.

Olen matkan varrella oppinut, että ihan kaikkiin ei voi luottaa, vaikka he kävisivät hetken aikaa lähellä. Olen myös nähnyt, miten pahansuopia ihmiset voivat olla.

Mutta jos jotain olen elämässä oppinut niin sen, että asioilla on taipumus järjestyä oikein päin, kun tekee parhaansa ja seisoo pää pystyssä oman naiseutensa ja ihmisarvonsa takana.

Vain heille ei tapahdu mitään, jotka käyvät retkillään ainoastaan läheisessä maitokaupassa.




tiistai 31. heinäkuuta 2018

Näin olen rakentanut onnellista kesää

ASIAA VASTUULLISESTA HYVINVOINNISTA



Minulla ei ollut tälle kesälle erityisiä suunnitelmia työ- ja opiskeluasioiden eteenpäin viemisen lisäksi. Ajattelin, että treenaan, syön terveellisesti, tutustun paremmin uuteen kotikaupunkiini Helsinkiin, käyn Mummotunnelissa joraamassa ja olen ystävilleni mahdollisimman hyvä kestitsijä.

Nuo kaikki toteutuivat.

Jo alkukesästä näin, että yhtälööni tulisi kuulumaan myös surua ja irtipäästämistä henkilökohtaisen asian vuoksi. Joten treenasin irtipäästämisen taitoa ja elämän hyväksymistä ihan sellaisena kuin se minulle annetaan. Elämän kirjoonhan kuuluu monenlaista: ylä- ja alamäkeä, positiivisia yllätyksiä ja pettymyksiä, energiaa ja väsymystä.

Mutta minä olen keskittynyt. Olen keskittynyt tekemään jokaisesta päivästäni parhaan mahdollisen. Kävin pari kertaa myös treffeillä, ja se oli kivaa. Kävin kolmannen kerran treffeillä. Hän sanoi tietävänsä paljon jo siitä, kun katseemme ensimmäisen kerran kohtasivat.

Nyt tuntuu todella hyvältä olla parisuhteessa. En ole enää pitkiin aikoihin ajatellut, että pitäisi tulla joku Herra Oikea. Olen vain halunnut olla mahdollisimman onnellinen ja tehdä kivalta ja oikealta tuntuvia siirtoliikkeitä elämässäni.

En tarvitse enkä kaipaa vuosisadan rakkaustarinaa. En halua pakottaa parisuhdettani johonkin tulevaisuuden muottiin tai yhteiskunnan normeihin. Haluan ottaa päivän ja tunnin kerrallaan, ja onneksi toinen ymmärtää asian kiitettävästi.

Olen todella onnellinen. Rakkauspsykoosissa olen luistanut liikaa työ- ja opiskeluasioiden eteenpäin viemisestä tässä kuussa, mutta tiukka tahti alkoi eilisellä täydellä työpäivällä, ja sitä tahtia haluan pitää yllä. Nyt kalenterissani on myös ne kohdat, joissa lukee Mies.

Ei onnellisuutta vain ulkoisten olosuhteiden tai toisten ihmisten ansiosta, vaan onnellisuutta ennen kaikkea siksi, että kaiken keskellä onnellisuutta voi rakentaa – tapahtui ympärillä ihan mitä tahansa tai on tapahtumatta. Tällä filosofialla minä sain kirsikan kakkuni päälle.