sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Kenen pelastustalkoisiin osallistut?

ASIAA TRAUMOISTA JA TOIPUMISEN MAHDOLLISUUDESTA

Edvard Munch: Huuto

Kirjoitan ylipäänsä vain asioista, jotka olen itse kokenut tavalla tai toisella.

Kirjoitan neljättä kirjaani. Se on saamassa muotoaan ja löytämässä sävyään. Olen aika fiiliksissä! Ystävä sanoi, että teksti on ahdistavaa ja samalla välillä kuin komediaa. Tuotan tekstiä elämäni mittaisesta mankelista, jonka läpi olen selvinnyt kiitettävästi. Ystävä kiteytti palautteensa näin:
Mua huimaa sun tekstin väkevyys.
En ole edes hakenut kirjalleni vielä kustantajaa. En tiedä, miksi. Pian on aika kääntyä kustantamoiden puoleen. Törmäsin erääseen kustantajaan ja sanoin, että anteeksi kielenkäyttöni, mutta etsin s****nan rohkeaa kustantajaa. Hän nauroi.

Olen alkanut ymmärtää paremmin traumoja. Ostin tuoreen kirjan Trauma ja rakkaus, jonka on kirjoittanut jungilainen terapeutti Harri Virtanen. Näen nyt kirkkaammin, että ihminen ei parane traumoistaan, ellei hän halua muutosta ja ole valmis tekemään muutoksen eteen paljon töitä pitkällä aikavälillä. On heitä, jotka haluavat elää uhreina, marttyyreinä, huonovointisina, huomiovarkaina ja muita syyttäen. Minä en kuulu heihin.

Luen mieltä virkistääkseni parhaillaan lääkäri Christiane Northrupin kirjaa energiavampyyreistä, jotka imevät valoa toisista, valehtelevat ja lupaavat tyhjiä, palaavat takaisin vanhoihin tapoihinsa ja etsivät aikansa riehuttuaan seuraavan, josta saisivat valoa omaan pimeyteensä. Hampaatkin käyvät välillä kaulassa. Olen tällaisia vampyyrejä nähnyt läheltä jo lapsena ja nyt aikuisena.

Olen kirjoittaessani myös tajunnut, että hyvänen aika, mitä kummallisimmat taipumukset ja tuskat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Pelot, reagointitavat, naisten lyttyyn menevät hartiat, kuolinvuoteella pahuuttaan katuvat miehet.

Emme ole  vastuussa toisten tontista, vaikka voimme toisia auttaa, ennen kuin kuolema heidät korjaa. Jokaisen täytyy viime kädessä pelastaa itse itsensä – voisin tätä hokea kauan. Kukaan ei voi pelastaa toista. Olemme vastuussa aina vain siitä, mitä itse teemme, miten käyttäydymme ja miten kohtelemme toisia. Jokainen hoitaa omat traumansa parhaalla näkemällään tavalla tai on hoitamatta. Eräs tuttu heitti hyvän:

Ketään ei voi pelastaa, voi vain osallistua pelastustalkoisiin.

Vaikka maailma on täynnä traumatisoituneita ihmisiä (meitä) laajalla skaalalla, voimme aina valita toipumisen, jos haluamme. Jokainen hetki on valtavan iso mahdollisuus löytää aihetta kiitollisuuteen, iloon, rauhaan ja toivoon. Mutta traumoista ei toivuta toiveajattelulla, vaan pitkällä matkalla sisimpään. Se vaatii rehellisyyttä, mikä taas vaatii rohkeutta lähteä matkalle.

Maailma on täynnä muitakin kuin vampyyrejä tai  marttyyrejä. Aina löytyy hyviä tyyppejä, jotka ovat luotettavia, rehellisiä ja haluavat sinulle hyvää. Sellaisten ihmisten pelastustalkoissa on ilo olla mukana, isolla rakkaudella. Ja ole sinä sellainen luotettava, rehellinen ja hyväntahtoinen itsellesi. Siitä se lähtee ja hyvää jälkeä tulee, kun on sinnikäs.

Tätä kirjoittaessani aurinko siirtyi kohti laskuaan ja silmiäni. Miten osuvaa, että valo tunkeutuu syvälle silmiini juuri nyt, kun naputtelen nämä viimeiset kirjaimet. Valo voittaa, ihmiset.



tiistai 8. tammikuuta 2019

Pinnan kiillotus ei riitä loputtomiin

ASIAA ULKOISESTA JA SISÄISESTÄ TYÖSKENTELYSTÄ




Olen nähnyt läheltä, miten hautajaisiin osallistuminen voi havahduttaa ihmisen miettimään elämänsä suuria kysymyksiä. Kuka olen? Mitä elämältäni haluan? Mitä voisin vielä saada? Millaisia ovat lähimmät ihmissuhteeni?

Havahtuminen sammuu, jos ihminen ei tartu sisäiseen kutsuun vaan alkaa turruttaa itseään vaikkapa kiireellä ja stressaavilla ajatuksilla.

Elämä yrittää monesti ja usein jatkuvalla syötöllä havahduttaa meitä perimmäisten kysymysten äärelle, mutta ihminen ei havahdu, ellei ole oikeasti valmis havahtumaan. Jotakuta elämä lyö sairastumisella, toista onnettomuudella, kolmatta ihmissuhdevaikeuksilla. Muikkarit tulevat isommiksi, jos ihminen ei havahdu. Kuka havahtuu, milloin ja mistä, on osa isoa mysteeriä. Jokaisella kun on polkunsa ja kehitysaikataulunsa.

Ulkoiset tietoiset muutokset voivat viedä elämäämme oikeaan suuntaan. Sellaiseen suuntaan, jossa on enemmän helppoutta ja voimaa. Jollekulle ulkoiset muutokset voivat olla juuri niitä, joihin hän tässä kohdassa pystyy ja isosti niin. Liikakilojen pudottaminen, ravintoremontti tai työpaikan vaihtaminen voivat olla isoja ponnistuksia, ja arvostan suuresti sitä, miten ihmiset yrittävät viedä elämäänsä ja itseään parempaan suuntaan.

Sitten on se iso Mutta.

Pinnan kiillotus ei riitä loputtomiin. Sisäinen työskentely johtaa paljon pidemmälle kuin vain ulkoisen laittaminen uuteen uskoon. Sisäinen työskentely voi olla vaikkapa oman sisäisen äänen tiedostamista ja negatiivisten ajatusten purkamista, rakkausmatkaa itseen, kiitollisuuden kasvattamista ja katkeruuden purkamista.

Nuo taidot eivät hetkessä löydy, mutta matkalle pääsee jokainen, joka haluaa kehittyä henkisesti. Vain sisäinen työskentely vapauttaa meitä peloista, katkeruudesta, (itse)vihasta ja (itse)syytöksistä.

Isoja, elämän mittaisia asioita. Eikä meistä valmiita tule. Mutta jos edes tekisimme parhaamme? Yksikin pieni työmaa sisällämme riittää, yksi työmaa kerrallaan. Rakastanko itseäni? Otanko vastuun hyvinvoinnistani vai vieritänkö sen jonkun toisen harteille? Miten kohtelen läheisiäni? Miten kohtelen itseäni? Tunnenko rauhaa koko ajan enemmän vai olenko menossa väärään suuntaan?

Ihminen voi oppia tiedostamaan todelliset karikkonsa ja mennä päin tuskiaan.  Ei sormia napsauttaen, vaan tasaisesti takoen. Kuten Eckhart Tolle sanoo, häiriöketjun jokaisessa vaiheessa on mahdollisuus vapautua tiedostamattomuudesta. Mikä mahdollisuus! Aina riittää harjoiteltavaa, ja renkaat laajenevat hengessä ulospäin.



maanantai 24. joulukuuta 2018

Joulu: Tauko kaiken välissä

ASIAA MIELENRAUHASTA



Olen odottanut tätä joulua kauan. Vuosi on ollut todella kuormittava, ja nyt on työkuorma vähissä. On aika hiljentyä ja vain nauttia kiitollisuudella kaikesta: läheisistä, ruuasta, lämmöstä, hiljaisuudesta. Erityisesti hiljaisuudesta.

Kaipaan rauhaa, taukoa sanojen ja tilanteiden väliin. Tuossa tauossa kuulemme itsemme, sisäisen äänemme ja Viisaan Elämän äänen – sen äänen, jolla löydämme aina kasvumme kannalta oikeaan suuntaan.

Kuunnellaan tuota taukoa.


Suloista joulua kaikille: 
asiakkailleni, ystävilleni, tutuille ja jokaiselle, joka tämän tekstin lukee. 
Te mahdollistatte omalta osaltani työni, jota kutsumuksesta teen.


Minä hiljennyn joulun viettoon rakkaiden lähellä – olette sitten ihan tässä vieressä tai jossain omissa joulupuuhissanne ajatukseni päässä.


sunnuntai 2. joulukuuta 2018

En ole enää se ihminen, joka joskus olin

ASIAA AVAUTUMISESTA RAKKAUDELLE

Rakas ystäväni haastoi minua kirjoittamaan siitä, millainen olen nykyään. En ole enää sama kuin ennen.

Minusta on tullut viime vuosina paljon, paljon kärsivällisempi. Tänä vuonna kärsivällisyyteni on kasvanut ihan uusiin mittoihin. Jos rakastan toista ihmistä, voin katsoa hänen kipuiluaan tosi pitkään mieleni malttaen. Osaan nähdä ruman muodon ja pelkojen läpi ja katsoa suoraan toisen sisällä olevaa timanttia. Toisen ihmisen kylmyys tai kipuilu ei enää mitenkään horjuta itsetuntoani.

Ennen olin draamakuningatar, mutta nykyään haluan tasapainoa ja mielenrauhaa. En halua draamaa, en repivää impulsiivisuutta tai pelottavaa kaaosta. Draama on hyvää valkokankaalla. Impulsiivisuus on hyvää sänkykammarissa. Kaaos on hyvää silloin, kun elämää ei voi hallita ja yllätyksellisyydestä voi aueta paljon kivaa.

Ennen kietouduin valtapeleihin, mutta en halua sellaisia enää. En kaipaa mykkäkouluja, en vaikeiden asioiden välttelyitä, en jatkuvaa edestakaisin sahaamista. Olen aikuinen. Olethan sinäkin? Jos olet, lentosuukko sulle ja jokin kiva tarra.



Näitä opetan nykyään itselleni ja toisille:
  • Arvosta itseäsi ja kohtele itseäsi kauniisti. Vaadi toisilta ihmisiltä vähintään sitä, että he käyttäytyvät sinua kohtaan ihmisiksi. 
  • Älä anna kenenkään sanoa sinulle, että et saisi olla oma itsesi silloin, kun tuo omana itsenäsi oleminen ei oikeasti vahingoita ketään.
  • Anna anteeksi. Jos et pysty, pyri silti antamaan anteeksi. Vapauta itseäsi kaunan taakasta, vaikka siihen menisi tosi kauan.
  • Harjoittele myötätuntoa. Jokainen meistä on jossain kohdassa omalla kehityskaarellaan.
  • Muista, että kaikki tässä maailmankaikkeudessa päättyy lopulta rakkauteen.
Suuntani ja kehitykseni on selvästi sisäänpäin. Haluan tehdä elämässäni ja maailmassa vielä paljon monia ulkoisia juttuja, myös ammatillisesti, mutta vastaukset onneen ja rauhaan löytyvät vain sisältäni. Rakkaus on minun vastaukseni. En halua kysyä, mitä elämällä on minulle annettavaa, vaan haluan sydämestäni ja kaikella, mitä olen, antautua enemmän sille, mitä elämä vielä minusta haluaa. Haluan olla hyvä henkinen soturi ja myös muiden apuna, jos elämä minua sellaiseen työhön vielä kutsuu.

Olen elämän edessä nöyrä palvelija, ja samalla tiedän, että rakkaus on rajoja, mutta rajat eivät katkaise rakkautta. Terveet rajat mahdollistavat kaiken ja kaikkien rakastamisen.


lauantai 10. marraskuuta 2018

Mitä Elämä sinulta haluaa?

ASIAA ALTTIIKSI ASETTUMISESTA



Helsingissä asuminen on tehnyt minulle hyvää. Nautin siitä, että Helsingissä ihmiset tunnistavat minut vähemmän kuin Tampereella, eikä juuri ketään kiinnosta, menenkö metrolla tukka vähemmän puhtaana tai kenen seurassa liikun yöelämässä – jossa en muuten kauheasti ole ehtinyt liikkua. Jospa tänä iltana tempaisen.

Suhteeni julkisuuteen on muuttunut selkeämmäksi. Julkisuus on minulle työväline, jolla saan ääneni tai podcastissani muiden ihmisten ajatuksia kuuluviin. On ilo olla mukana muokkaamassa tätä yhteiskuntaa. Pienet purot ovat elintärkeitä, jotta touhu voisi kehittyä. Oletko jo kuunnellut vaikkapa jungilaisen terapeutin Harri Virtasen ajatuksia traumoista?

Julkisuus tai siinä oleminen ei ole itseisarvo. Julkisuus voi olla samanlainen työväline kuin auto tai puhelin. Molempien avulla pääsemme mahdollisesti jonnekin tai jonkun luo, siinä kaikki. Omaa identiteettiä tai arvokäsitystä omasta elämästä ei kannata arvioida julkisuuden kautta, sen olen oppinut.

Tämä vuosi on ollut hyvin raskas, rakas ja opettavainen. Alkuvuodesta sanoin ystävilleni, että niin monta työ- ja opintoprojektia on ilmassa, että minulla ei tänä vuonna ole ollenkaan aikaa parisuhteelle. Elämä oli aivan eri mieltä, ja toi minulle kesällä parisuhteen. Onhan siinä ollut haasteita ja järjestelemistä, että pystyisin jotenkin kaikki käsillä olevat asiat ja ihmissuhteet hoitamaan. Kuten ystäväni Satu tapaa sanoa, välillä elämä koettelee niin, että tukka tärisee. Minun tukkani on tärissyt syksyn aikana monta kertaa, mutta tärinää hillitsee sopiva määrä hiuslakkaa.

Vaikka olen monesti ollut blogissani todella avoin elämästäni, yhtälö muuttuu, kun en olekaan enää yksin yhtälössä. Kaikkea en voi maailmalle huutaa. Kasvukipuja olen käynyt läpi, sen myönnän, ja valvonut monia öitä. Samalla olen oppinut, että tiedän jo Aikuisena Naisena kuka ja mitä olen, ja en minä olekaan enää sellainen ihminen, jolla on sinkun identiteetti aina vain ja elämänsä loppuun asti. Silti voin ja saan olla ihan Minä itse.

Tekee hyvää huomata, että ihminen voi itse suunnitella elämäänsä ja sitten Kohtalo puuttuu peliin. Joskus ja usein saapuu Opettaja tai useampi. Opettaja voi olla lapsi, kumppani, äiti tai isä, ystävä tai ventovieras. Minä olen hioutunut entistä paremmin itsekseni parisuhteessa. Olen aina vain palannut kuuntelemaan sisäistä ääntäni ja tehnyt valintoja sen mukaan.

Käyn Helsingissä ihanassa Ihmeiden oppikurssi -ryhmässä. Ystäväni on jo itsekseen opiskellut Ihmeiden oppikurssia kymmenisen vuotta, ja nyt minäkin löysin sen ajatuksista omat kultajyväni. Olen oppinut paljon. Ainakin sen, että suunta on aina kohti anteeksiantoa, syyttelemisen lopettamista ja omaan kasvuun keskittymistä. Rakkauden ja anteeksiannon tie on parasta tässä ja nyt, ja me kaikki vastaamme omasta henkisestä kasvustamme.

Kiitos Elämälle oppitunneista ja kiitos Opettajille.



maanantai 5. marraskuuta 2018

Kuka määrittelee arvosi?



ASIAA IHMISARVOSTA

Olen tehnyt kovan työn, muutaman vuosikymmenen työn, opetellessani arvostamaan itseäni. Nykyään rakastan itseäni sellaisena kuin olen. Täydellisyyttä en vaadi keneltäkään, en myöskään itseltäni.

Kaikki eivät rakasta itseään. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää, koska jokainen on geeniensä, ylisukupolvisten siirtymien, historiansa, temperamenttinsa, egonsa ja monien tapojensa vietävänä. Mielenterveysongelmat ovat oma haasteellinen lukunsa, ja eheytyä voi vain ihminen, joka haluaa lähteä toipumisen tielle.

Minusta on työssäni aina koskettavaa, kun mies tai nainen lataa pöydälle sen, että hän ei pidä itseään erityisen arvokkaana tai ei ainakaan yhtä arvokkaana kuin jotain toista. Tai jos hän kertoo, että välillä hän ruoskii itseään itsesyytöksillä ja kokee, että ei ole edes rakkauden arvoinen.

Sinä määrittelet itse arvosi.

Vaikka joku huorittelisi, uhkailisi uuden kumppanin löytämisellä, tai sanoisi, että olet niin ruma, huono tai niin ikäloppu, ettei kukaan sinua enää voi arvostaa, palaa perusasioihin.

Sinä määrittelet itse arvosi.

Vaikka joku sanoisi, että olet epäkelpo vanhempi, naapuri, työkaveri, ystävä, palaa perusasioihin.

Sinä määrittelet itse arvosi.

Palautetta on hyvä ottaa vastaan, kun se on rakentavaa ja asiallista, mutta vähättelyn, kaltoinkohtelun tai julmuuden äärellä kukaan ei voi loputtomiin hyvin. Sen totesi äskettäin ystäväni seurattuaan suvussaan tapahtunutta pitkittynyttä ihmissuhdedraamaa. Joskus paras tie kulkee oven kautta.

Joskus olen irtisanonut ihmissuhteita kiukuspäissäni. Parasta on kuitenkin erottelukyky ja se tunne, että jos toinen on itselle täysin epäsopiva ystävä ja aallot eivät kohtaa tai muuten kohtelee sinua kerta toisensa jälkeen tiedostamattomassa tilassaan rumasti, olet saapunut pisteeseen, jossa voit rauhallisesti todeta, että tämä on nyt nähty. Ei vihaa, ei kaunaa, ei kostoa, ei ylimielisyyttä.

Jos toinen ei sinua arvosta ja/tai hyväksy sinua sellaisena kuin olet, mitä hän tekee elämässäsi?

Sinä määrittelet itse arvosi ja jokaisella valinnallasi näytät, kuka olet ja miten sinua saa kohdella. Se, oletko rakastettu tai ei, ei ole koskaan riippuvainen toisesta!!!!!!!! Sinä itse voit aina opetella rakastamaan itseäsi paremmin, arvostamaan itseäsi enemmän ja pitämään itsestäsi parempaa huolta.

Jos joku haluaa olla osa sinun elämääsi, vaadi kunnioitusta ja arvostusta. Jos niitä ei ole luvassa, marssi eteenpäin tai muuta tilanne omilla valinnoillasi mutta niin, ettet tee itsestäsi kenenkään alamaista tai pienempää kuin oikeasti olet.


Helsingin Aurinkolahdesta lämpimin terveisin
Minna


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Ihmisenä kehittyminen on lopulta juhlaa

ASIAA SIITÄ, ETTÄ (ITSEÄÄN) RAKASTAESSAAN VOITTAA AINA

Uni pakenee. Olen miettinyt viime päivinä henkisesti suoraa selkärankaa. Näen mielessäni kuvan selkärangasta, joka on täynnä valoa. Jotain tällaista:




Ryhtini ei aina ole täydellinen, mutta haluan elää nykyisille tavoilleni uskollisena henkisesti selkä suorassa niin, että minun ei tarvitse valehdella, huijata tai teeskennellä. Haluan elää henkisesti selkä suorassa myös niin, ettei minun tarvitse hermostua mistään epäolennaisesta.

Nuorempana olin kova juoruamaan, heittäytymään ihmissuhdesoppiin ja iskemään sanoilla.

Tosi elämän draama on rasittavaa. Let it be, lauloi Beatles.

Nyt olen sen sijaan kiinnostunut reagoimattomuudesta. Miksi hermostuisin ja reagoisin impulsiivisesti, jos joku ei ole niin kuin minä toivoisin hänen olevan? Ehkä jokainen oikeasti tekee parhaansa, vaikka se ei olisi äkkiä ajateltuna paljoa. Joskus myötätunto on paras lahja toisille.

Minua kiinnostaa olennainen – kaikki sellainen, joka
lisää hyvinvointiani
vahvistaa tasapainoani
tekee minusta enemmän sellaisen, joka kykenee toimimaan rakkaudella ja antamaan ihmisille jotain, joka voisi auttaa heitä. 
Vaikka rehellisyyteni.

Minusta on tullut hyvä rakastamaan. Näin totesi myös ystäväni Marika ollessaan luonani kylässä. Nykyään osaan myös parisuhteessa olla toiselle monella tavalla hyvä. Osaan välittää ja rakastaa pyyteettömästi, sen on elämä hyvin testannut. Kykenen samalla näyttämään oman herkkyyteni ja haavoittuvuuteni. Olen siinä mielessä kehittynyt ihmisenä ajan saatossa valtavasti.

Nyt haluan oppia rakastamaan sielläkin, missä ei ensi silmäyksellä näyttäisi olevan rakkautta:
vihaisia
aggressiivisia
julmia
petollisia
tympeitä
kateellisia
epärehellisiä
vahingoniloisia
ilkeitä
sadistisia
ja monia muita.

Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, ja minun tehtäväni on keskittyä omaan tapaani olla. Siihen, millaista selkärankaa haluan itselleni rakentaa. Taistelen henkisesti pitääkseni elämässäni kiinni siitä isosta sisäisestä tasapainosta, jonka olen monen vuoden aikana saanut itselleni rakennettua. Kyllä minä välillä väsyn, mutta
osaan katsoa jo hyvin epäolennaisen ohi ja
nähdä olennaisen.
En ole vielä täydellinen, mutta ankarasti
vuosi toisen jälkeen
haastan itseäni kasvamaan ihmisenä niin, että
kun katson peiliin,
minun ei tarvitse hävetä itseäni itseni edessä.

Joka päivä voin kehittyä ihmisenä, ja tuo kehittyminen on minulle oikeasti juhlaa. Omat pelkoni vähenevät koko ajan. Epäolennainen egoilu ja draama jäävät vähemmälle huomiolle. Elämän tuomat pyhiltä tuntuvat tilanteet ja kohtaamiset ovat minulle kuin oppitunteja, kuten sekin, että antaessaan saa ja rakastaessaan voittaa lopulta aina. Se ei silti tarkoita enää koskaan, että olisin kenenkään kynnysmatto. Aina joku ihminen voi yrittää pyyhkiä liat minuun, mutta lika ei enää tartu minuun. Se on minusta niin hienoa, että voisin itkeä opitun läksyn ilosta.

On ollut hienoa haastatella ihmisiä podcastiini Minna&Neighbors. Ensi sunnuntain jaksossa juttelen Paavalin seurakunnan kirkkoherran Kari Kanalan kanssa siitä, mikä on Jeesuksen agenda vuonna 2018. Tule eetteriin kuuntelemaan tuo jakso, vaikka et uskoisi muuhun kuin siihen, että vielä on aikaa oppia jotain uutta.