keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Ihmisenä kehittyminen on lopulta juhlaa

ASIAA SIITÄ, ETTÄ (ITSEÄÄN) RAKASTAESSAAN VOITTAA AINA

Uni pakenee. Olen miettinyt viime päivinä henkisesti suoraa selkärankaa. Näen mielessäni kuvan selkärangasta, joka on täynnä valoa. Jotain tällaista:




Ryhtini ei aina ole täydellinen, mutta haluan elää nykyisille tavoilleni uskollisena henkisesti selkä suorassa niin, että minun ei tarvitse valehdella, huijata tai teeskennellä. Haluan elää henkisesti selkä suorassa myös niin, ettei minun tarvitse hermostua mistään epäolennaisesta.

Nuorempana olin kova juoruamaan, heittäytymään ihmissuhdesoppiin ja iskemään sanoilla.

Tosi elämän draama on rasittavaa. Let it be, lauloi Beatles.

Nyt olen sen sijaan kiinnostunut reagoimattomuudesta. Miksi hermostuisin ja reagoisin impulsiivisesti, jos joku ei ole niin kuin minä toivoisin hänen olevan? Ehkä jokainen oikeasti tekee parhaansa, vaikka se ei olisi äkkiä ajateltuna paljoa. Joskus myötätunto on paras lahja toisille.

Minua kiinnostaa olennainen – kaikki sellainen, joka
lisää hyvinvointiani
vahvistaa tasapainoani
tekee minusta enemmän sellaisen, joka kykenee toimimaan rakkaudella ja antamaan ihmisille jotain, joka voisi auttaa heitä. 
Vaikka rehellisyyteni.

Minusta on tullut hyvä rakastamaan. Näin totesi myös ystäväni Marika ollessaan luonani kylässä. Nykyään osaan myös parisuhteessa olla toiselle monella tavalla hyvä. Osaan välittää ja rakastaa pyyteettömästi, sen on elämä hyvin testannut. Kykenen samalla näyttämään oman herkkyyteni ja haavoittuvuuteni. Olen siinä mielessä kehittynyt ihmisenä ajan saatossa valtavasti.

Nyt haluan oppia rakastamaan sielläkin, missä ei ensi silmäyksellä näyttäisi olevan rakkautta:
vihaisia
aggressiivisia
julmia
petollisia
tympeitä
kateellisia
epärehellisiä
vahingoniloisia
ilkeitä
sadistisia
ja monia muita.

Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, ja minun tehtäväni on keskittyä omaan tapaani olla. Siihen, millaista selkärankaa haluan itselleni rakentaa. Taistelen henkisesti pitääkseni elämässäni kiinni siitä isosta sisäisestä tasapainosta, jonka olen monen vuoden aikana saanut itselleni rakennettua. Kyllä minä välillä väsyn, mutta
osaan katsoa jo hyvin epäolennaisen ohi ja
nähdä olennaisen.
En ole vielä täydellinen, mutta ankarasti
vuosi toisen jälkeen
haastan itseäni kasvamaan ihmisenä niin, että
kun katson peiliin,
minun ei tarvitse hävetä itseäni itseni edessä.

Joka päivä voin kehittyä ihmisenä, ja tuo kehittyminen on minulle oikeasti juhlaa. Omat pelkoni vähenevät koko ajan. Epäolennainen egoilu ja draama jäävät vähemmälle huomiolle. Elämän tuomat pyhiltä tuntuvat tilanteet ja kohtaamiset ovat minulle kuin oppitunteja, kuten sekin, että antaessaan saa ja rakastaessaan voittaa lopulta aina. Se ei silti tarkoita enää koskaan, että olisin kenenkään kynnysmatto. Aina joku ihminen voi yrittää pyyhkiä liat minuun, mutta lika ei enää tartu minuun. Se on minusta niin hienoa, että voisin itkeä opitun läksyn ilosta.

On ollut hienoa haastatella ihmisiä podcastiini Minna&Neighbors. Ensi sunnuntain jaksossa juttelen Paavalin seurakunnan kirkkoherran Kari Kanalan kanssa siitä, mikä on Jeesuksen agenda vuonna 2018. Tule eetteriin kuuntelemaan tuo jakso, vaikka et uskoisi muuhun kuin siihen, että vielä on aikaa oppia jotain uutta.


sunnuntai 9. syyskuuta 2018

92 % taivasta

ASIAA IHMISSUHTEISTA




Olen saanut nauttia parisuhteestani. Olen saanut olla välillä myös tuskastunut. Suhteessamme on kokemukseni mukaan 92 % taivasta ja 8 % helvettiä. Ja joo, kysyin toiselta, voinko kirjoittaa tästä. Hänen mielestään ilman muuta.

92 % taivasta tulee ihanasta ystävyydestä, kommunikoinnista, yhteisestä arvopohjasta, läheisyydestä, huumorista, luottamuksesta, rakkaudesta ja siitä, miten hyvin viihdymme keskenämme. Mitä läheisempiä olemme henkisesti, sitä enemmän meille avautuu myös fyysisesti. Fyysistä puolta en halua täällä erikseen avata, mieluummin nautin siitä yksityisesti.

8 % helvettiä tulee siitä, kun egomme törmäävät ja taistelevat. Haemme uomiamme ja rajojamme. Viilaamme yhteisiä pelisääntöjä. Reagoin konfliktissa varsinkin väsyneenä ärsyyntymällä ja antamalla kipakasti takaisin. Sellainen vain ruokkii konfliktia.

Olen ollut koko elämäni erittäin hyvä pakenemaan vihaisia ihmisiä. Jos asiakkaani on vihainen, se ei minua kauheasti heilauta. Saahan ihmisellä olla tunteita. Lähipiirissä juttu on toinen, koska en yksityiselämässäni kauheasti jaksaisi vihaisia ihmisiä. Ei kaikkien vihaisten ihmisten kanssa tarvitse käydä pöytään evästämään, mutta jos tietynlainen vihaisuus tai avoin dominointi lähipiirissä saa minut hermostumaan, onko minulla muuta ratkaisua kuin paeta tai puolustautua passiivisaggressiivisesti?

On. Voin katsoa peiliin.

Anteeksianto ja myötätunto ovat alkaneet kiinnostaa minua paljon enemmän kuin tuomitseminen, ylhäältä alaspäin huutelu tai lukkoon meneminen ja vetäytyminen. Paljon mieluummin haluan harjoitella tässä hetkessä olemista ja toisen näkemistä tässä hetkessä ilman jokaista tarinaa, jonka mieleni on menneisyyden pohjalta rakentanut. On myös todella mielenkiintoista nähdä, mitä toisen tunnetilan takaa oikeasti löytyy.

Minä olen vastuussa omasta kasvustani. Voin usein itse valita ne työmaani, joita haluan kyntää. Jos haluan keskittyä jokaiseen rikkaruohoon, en näe maasta nousevaa ravintoa. Sen tiedän, että minä valitsen tämän suhteen, koska haluan olla juuri tämän miehen kanssa.

Olen todella onnellinen parisuhteestani. En pidä sitä itsestäänselvyytenä, vaan panostan siihen paljon. 92 % taivasta on hyvä taivasosuus. Rakastan myös kunnon haastetta, ja mieheni todella antaa minulle juuri sitä haastetta, jota tarvitsen kasvaakseni ja treenatakseni mielentyyneyttä. Hän tietää valitettavasti myös sen, että liian tasaisessa suhteessa kyllästyisin, ja hän jaksaa asiasta myös muistuttaa.

Olen fiksu, ja osaan asettaa rajoja. Osaan näköjään myös usein valita, mitä sanon ja milloin ilman, että rehellisyyteni kärsisi millään tavalla.

Sain torstai-iltana puhelun ambulanssista. Onhan se veret seisauttavaa, kun toinen on saanut sairauskohtauksen keskellä Lauttasaarta treenien jälkeen ja ymmärrän hänen epäselvästä puheestaan vain sen verran, mihin sairaalaan häntä viedään. Sellaisessa tilanteessa kirkastuu se, mikä on tärkeyslistan kärjessä. Sain taksin Helsingissä vasta, kun paruin taksikeskukseen, että auton on nyt vain löydyttävä jostain viemään minut sairaalaan. Matkalla sairaalaan tiesin harvinaisen selvästi, että tässä rakkaudessa ei ole jossiteltavaa.

Minun on ollut lähes absoluuttisen vaikeaa nukkua koskaan kenenkään vieressä. Nykyään kun mieheni ottaa minut tiukasti syliinsä, nukahdan usein parissa minuutissa ja nukun syvää, hyvää unta kuin lapsi, jolla on kaikki hyvin. Me jo nauramme yhdessä hänen syliinottotempulleen, koska se toimii niin maagisen unettavasti.

Näin me kasvamme yhdessä, eikä ilman pientä helvettiä taivaskaan tuntuisi ihan yhtä hienolta kuin se nyt tuntuu.

Terveisin
Se entinen ikisinkku/Vanhaan ei ole paluuta


keskiviikko 22. elokuuta 2018

Rakkaudesta, kesyyntymisestä ja seksivideoista

ASIAA ELÄMÄLLE ALTISTUMISESTA



Aamulla kuulen kirjavan unen läpi epämääräistä ääntä.

Rakas, oletko sä vielä täällä?
En ole, olen jo lähtenyt, hän vastaa.
Voisinko saada suukon ja lasin vettä?

Sitten hän lähtee töihin ja minä nukahdan vielä hetkeksi hänen sänkyynsä. Koirani nukkuu yllättävän tyytyväisenä viereisessä huoneessa, vaikka elämämme on uuden suhteemme vuoksi nopeasti muuttunut.

Olen kamppaillut monestakin syystä viime viikkoina.

Olen kamppaillut blogini kirjoittamisen kanssa. Haluan suojella suhdettani niin, että sen yksityiskohdat ja toisen yksityiset asiat eivät todellakaan kuulu blogiini tai keskustelupalstoille. Samalla en pysty kirjoittamaan tätä blogia antamatta myös itsestäni.

Tunne-elämäni on sahannut ylä- ja alamäkeä, mutta enimmäkseen olen kokenut huikeaa onnellisuutta. Olen itkenyt iltaisin haikeaa itkua silloin, kun minun onkin pitänyt mennä yksin nukkumaan. Olen toisina öinä herännyt unen läpi tavoittelemaan hänen kättään kiinni omaani.

Minulla on ollut unelma siitä, että elämääni ilmestyisi mies, joka hyvällä tavalla näyttäisi minulle, missä kaappi seisoo. Olen kaivannut kesyttäjää, joka antaisi minun edelleen olla minä. Olen käynyt paljon treffeillä viime vuosina, ja olin jo luopunut toivosta. Olin keskittynyt elämään ihan omaa hyvää elämääni sellaisena kuin miten ihanaksi olin saanut sen rakennettua. Sitten hän ilmestyi. Itsepäisenä, oma-aloitteisena, tunteellisena, minut yllättävän usein seinää vasten henkisesti laittaen. Koirani rakastui häneen samaa vauhtia kuin minäkin. Nopeasti ja helposti.

Ehkä olemme tavanneet toistemme kesyttäjän. Olen tuntenut oloni hyvin haavoittuvaksi ja samalla niin onnelliseksi. Hän antaa minun olla Leikkivä lapsi, Viisas mentaalivalmentaja ja Heittäytyvä nainen. Ystäväni sanovat, että säteilen. Mikäs tässä on säteillessä, kun mies on paljon enemmän tekoja kuin turhia jorinoita, lupauksia tai loputtomia vihjailuja. Minä pidän teoista. Minä pidän siitä, kun mies läksyttää minua ja sanoo, että olen bimbojen bimbo. Itsetuntoni kestää palautteen kevyesti, ja minun on helppo nauraa palautteelle ja suukottaa häntä. Olemme ottaneet mittaa toisistamme. Hän vie suhdettamme, se on selvää, mutta minä johdan häntä talonpoikaisjärjellä ja aukottomalla rehellisyydellä – sydän auki.

Vein hänet myös retkelle lapsuuteeni. Hän oli sen retken arvoinen. Tuosta retkestä lisää seuraavassa kirjassani, jota parhaillaan kirjoitan.

****

Olen viimeisen vuoden aikana saanut kahdesti viestiä siitä, että netissä pyörii minusta seksivideo. Jälkimmäisen version näin itsekin, mutta vaikka siihen oli merkitty nimeni, video ei ollut minusta. Asia on ottanut minua päähän suunnattomasti. Ei ole ammatillisesti kiva juttu, jos minusta pyörii jonkun huonopäisen minuun liittämä seksivideo tai useampi sellainen. Ei ole ammatillisesti yhtään kivempaa myöskään se, jos minusta nousisi pintaan oikea intiimihetkeä kuvaava video, jonka joku olisi laittanut levitykseen vain satuttaakseen.

Olen matkan varrella oppinut, että ihan kaikkiin ei voi luottaa, vaikka he kävisivät hetken aikaa lähellä. Olen myös nähnyt, miten pahansuopia ihmiset voivat olla.

Mutta jos jotain olen elämässä oppinut niin sen, että asioilla on taipumus järjestyä oikein päin, kun tekee parhaansa ja seisoo pää pystyssä oman naiseutensa ja ihmisarvonsa takana.

Vain heille ei tapahdu mitään, jotka käyvät retkillään ainoastaan läheisessä maitokaupassa.




tiistai 31. heinäkuuta 2018

Näin olen rakentanut onnellista kesää

ASIAA VASTUULLISESTA HYVINVOINNISTA



Minulla ei ollut tälle kesälle erityisiä suunnitelmia työ- ja opiskeluasioiden eteenpäin viemisen lisäksi. Ajattelin, että treenaan, syön terveellisesti, tutustun paremmin uuteen kotikaupunkiini Helsinkiin, käyn Mummotunnelissa joraamassa ja olen ystävilleni mahdollisimman hyvä kestitsijä.

Nuo kaikki toteutuivat.

Jo alkukesästä näin, että yhtälööni tulisi kuulumaan myös surua ja irtipäästämistä henkilökohtaisen asian vuoksi. Joten treenasin irtipäästämisen taitoa ja elämän hyväksymistä ihan sellaisena kuin se minulle annetaan. Elämän kirjoonhan kuuluu monenlaista: ylä- ja alamäkeä, positiivisia yllätyksiä ja pettymyksiä, energiaa ja väsymystä.

Mutta minä olen keskittynyt. Olen keskittynyt tekemään jokaisesta päivästäni parhaan mahdollisen. Kävin pari kertaa myös treffeillä, ja se oli kivaa. Kävin kolmannen kerran treffeillä. Hän sanoi tietävänsä paljon jo siitä, kun katseemme ensimmäisen kerran kohtasivat.

Nyt tuntuu todella hyvältä olla parisuhteessa. En ole enää pitkiin aikoihin ajatellut, että pitäisi tulla joku Herra Oikea. Olen vain halunnut olla mahdollisimman onnellinen ja tehdä kivalta ja oikealta tuntuvia siirtoliikkeitä elämässäni.

En tarvitse enkä kaipaa vuosisadan rakkaustarinaa. En halua pakottaa parisuhdettani johonkin tulevaisuuden muottiin tai yhteiskunnan normeihin. Haluan ottaa päivän ja tunnin kerrallaan, ja onneksi toinen ymmärtää asian kiitettävästi.

Olen todella onnellinen. Rakkauspsykoosissa olen luistanut liikaa työ- ja opiskeluasioiden eteenpäin viemisestä tässä kuussa, mutta tiukka tahti alkoi eilisellä täydellä työpäivällä, ja sitä tahtia haluan pitää yllä. Nyt kalenterissani on myös ne kohdat, joissa lukee Mies.

Ei onnellisuutta vain ulkoisten olosuhteiden tai toisten ihmisten ansiosta, vaan onnellisuutta ennen kaikkea siksi, että kaiken keskellä onnellisuutta voi rakentaa – tapahtui ympärillä ihan mitä tahansa tai on tapahtumatta. Tällä filosofialla minä sain kirsikan kakkuni päälle.



sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Todellisuus on aina sekunnissa


ASIAA KAUNEUDESTA TÄSSÄ JA NYT

Olen jo viikkoja treenannut kovaa. En habaa, en sixpäkkiä.

Olen treenannut sen sisäistämistä, miltä hetkessä eläminen tuntuu.

Jos seuraat kasvillisuutta ja eläinkuntaa, kaikki tapahtuu siinä tässä ja nyt. Elämä, kuolema, uusi nousu. Luonto on täysin läsnä siinä, mitä tapahtuu, eikä se vastustele tosiasioita vaan mukautuu, sulautuu ja tekee oman sinnikkään osansa mahdollisuuksien mukaan. Ei se huutele kärsimystään tai katkeroidu. Luonto ei valita osaansa.

Joku tai jokin lähtee, kuolee, muuttuu. Miten kaunista sekin on, jos meillä on sisällämme rakkaus ja rakkauden tuoma myötätunto. Siitä seuraa hyväksyminen ja elämään luottaminen. Voimme tehdä osuutemme, ja muu menee omalla painollaan.

Opetan asiakkailleni lähes aina sitä, että meillä on oikeasti aina vain tämä hetki. Jos mielen tasolla tämän oivaltaa, on se jo hyvä alku. Mielen jälkeen voi lähteä kuulostelemaan sitä, mitä tässä hetkessä on. Kehossa, mielessä, ympärillä, omassa olemisessa.

Älä mene asioiden edelle. Nyt on kyse tästä hetkestä.

Olen huomannut, että tämä hetki on – jo tällä treenikokemuksella – aina kaunis ja valtavasti energiaa täynnä. Hetki on kaunis aina, jos en mene sekuntien edelle. Voin hengittää itseni sisälle tähän hetkeen. Elämän haasteet eivät pyöritä minua eikä mahdollinen ahdistus kestä kovin kauan, jos palaan siihen, että olenpa muuten taas vain tässä hetkessä.

Tämä hetki on aina ystävällinen ja lempeä minua kohtaan, kun mieleni rauhoittuu syytöksiltä, arvostelulta, kaunalta, huolilta ja kaikelta, mitä stressiksi sanotaan.

Tämä hetki muuttuu koko ajan, ja minun kannattaa pysytellä sen mukana sekunti sekunnilta.

Se ei ole hetkessä elämistä, että istun kahvikupin äärellä mitään tekemättä ja mieleni juoksee tulevaisuudessa tai menneessä. Jos menen liiaksi asioiden edelle tai jumitun menneisyyteen, teen tilaa negatiiviselle ajattelulle ja kaikelle, mikä ei oikeasti ole todellisuutta, koska todellisuus on sekunnissa. Tässä hetkessä, kun kuulen sekuntiviisarin iskevän ja muuta minulla ei ole, negatiiviselle ajattelulle ei jää tilaa. Treenaa vaikka.

Vain hetkeen rauhoittumalla voin myös suunnitella tulevaa ja luottaa siihen, että tapahtui mitä tahansa, minulla on taas tämä hetki, jossa voin tuntea rauhan laskeutuvan kuin siipensä lennosta sulkevat lokit kohti maan tasoa – ne samat lokit, joiden alaspäin viettävää lentoa katselin kävellessäni äskettäin hyvin onnellisena öisiä Helsingin katuja kilometri toisensa jälkeen.




Kärsimyksen määrään voi vaikuttaa. Omaa tai toisen kärsimystä ei kannata lisätä ruokkimalla konflikteja kisaten siitä, kuka on oikeassa tai mikä on pielessä. Asioista voi keskustella itsensä tai toisen kanssa, mutta senkin voi tehdä niin, että on rauhassa itsensä kanssa ja sanoo sisäiselle negatiiviselle äänelleen:

Oletpa sinä suloinen. Rakastan sinua.

Silloin sisäinen negatiivinen äänikin saa sen huomion, jota se niin pienenä ja pelokkaana tarvitseekin.


sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Voittajista, menestyjistä ja parhaasta tähtipölystä

ASIAA OMAAN TEKEMISEEN KESKITTYMISESTÄ




Elämässä voittaja ei ole hän, joka voittaa. Elämässä voittaja on se, joka yrittää tehdä parhaansa.

Menestys on sivutuotetta sille, että olemme tehneet parhaamme. Menestys voi olla ulkoista, mutta ulkoinen menestys ei koskaan tuo kestävää onnellisuutta. Rahan tai meriittien saavuttaminen ei takaa sisäistä hyvinvointia, ja ilman sisäistä hyvinvointia meillä ei ole kovin paljon hyvää.

Parhaansa tekeminen itselle tärkeissä asioissa on joskus tuskallista, fyysisesti tai henkisesti, mutta saavutukset, pienet tai isot, sisäiset tai ulkoiset, tuovat iloa, sellaista iloa, jonka vain kovasti yrittänyt ja vanhoja raja-aitojaan ylittänyt voi tuntea.

Eikö tärkein tavoite olisi aina ihmisenä kasvaminen? Se ei tarkoita, ettemme voisi hyväksyä tässä ja nyt itsemme jo sellaisena kuin olemme. Ihmisenä kasvamiselle on hyvä suunta se, että haluamme kasvaa rohkeammiksi, rehellisemmiksi ja tasapainoisemmiksi.

Ystäväni ihmetteli, kun en muistanut erään tuttuni suuria ammatillisia saavutuksia kovin tarkkaan. Kiinnitän asiakkaideni kanssa huomiota heidän saavutuksiinsa ja tavoitteisiinsa, koska se on olennaista työssäni, jotta voin auttaa asiakkaitani pääsemään heille tärkeisiin tavoitteisiin. Mutta yksityiselämässäni minulle on täysin sama, onko jollakulla paljon rahaa, mitalit kaulassa ja kaunis ulkomuoto. Tärkeintä on, onko tuo ihminen hyvä tyyppi - rehellinen, vilpitön, kiltti ja luotettava.


"Henkinen tolkkusi tekee sinusta voittajan tai häviäjän."

Jos huomaan siviilielämässäni, että joku haluaa lähelleni, koska hän on lukenut minusta jostain ja kiinnostunut ennen kaikkea julkisuuden takia, en ole innokas päästämään häntä lähelleni. En tarvitse bändäreitä enkä faneja yksityiselämääni. Tunnen joitakin julkisuudesta tuttuja ihmisiä, mutta en myöskään halua viettää siviilissä aikaa julkkisten kanssa, elleivät he tunnu oikeasti hyviltä ihmisiltä. En tarvitse yhtäkään julkisuudesta tuttua sirottamaan tähtipölyään päälleni, koska tähtipöly lisääntyy ympärilläni ihan niin, että huolehdin omasta henkisestä kasvustani parhaani mukaan ja tahkoan elämässäni asioita ja projekteja, joista olen iloksi asti syttynyt. Ei se lopputulos, vaan se, että yritin, elin, tein, ihan itse - enkä toisen "paremmuudessa" roikkuen.

Minulla on paljon tekemistä. Kolme tärkeintä projektiani ovat nyt asiakastyön lisäksi seuraava kirjani, verkkokurssin tekeminen urheilijoille ja syksyllä alkava podcast. Ihan itse otan vastuuta siitä, mitä teen tai jätän tekemättä, mutta oma potentiaali on kuin metsä, jossa on monta polkua ja paljon tähtipölyä.

Olen viime aikoina tuntenut merkillistä rauhaa, kiinnipitämättömyyttä ja täydellistä luottamusta elämään. Tämän kasvaneen tasapainon eteen teen myös paljon töitä. Tasapaino on kuin kiikkulauta, joka helposti kolahtaa pois balanssista, ellemme ole hereillä itsemme kanssa. Minulla on sisäinen varmuus siitä, että haasteellisessa ja ihanassa elämässäni kaikki menee nyt ihan oikein päin, ja itsestäni on kiinni se, elänkö elämää, joka jää eletyksi vai elämättömäksi.




sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kärsimystä voi antaa pois

ASIAA KORJAUTUVISTA IHMISSUHTEISTA


Yhtenä iltana saan taas Facebook-kaveripyynnön joltakin mieheltä. Hänen nimensä on etäisesti tuttu, mutta se ei silti soita minussa minkäänlaista kelloa. Katson hänen Facebook-kuviaan, ja samassa olen taas 17.

Hän oli ensimmäinen poikaystäväni. Sanon häntä tässä vaikkapa Eetuksi. Pidin Eetusta, vaikka hänellä oli kloorista vihreäksi värjäytynyt tukka ja mustaa kynsilakkaa. Tai ehkä pidin hänestä juuri niiden takia. Hän oli kiltti, puhelias ja jämptin kulmikas.

Seurustelumme ei päättynyt iloisesti. Eetu halusi ulos omista syistään, ja minä hukutin suruni suureen rakkauteeni alkoholiin. En koskaan ajatellut häntä enää lämmöllä enkä muutenkaan myönteisesti.

Toissapäivänä puhuimme puhelimessa pari tuntia. Tuntui kuin olisin hyvän ystäväni kanssa puhunut. Puhuimme suhteemme tapahtumista, eromme syistä, molempien elämänkulusta.

Muutama kuukausi sitten Jorekin soitti, ja kyllä, nimi on muutettu. Seurustelin Joren kanssa 16 vuotta sitten. Mitä enemmän avauduin, sitä tylymmäksi Jore ryhtyi. Aina kun jätin hänet, hän itkien halusi takaisin. Suhde oli rankka. Näin Joren kaukaa Pori Jazzeilla pari vuotta sitten, ja tunne ei ollut lämmin.

Puhelumme aikana Jore kesti hyvin palautteeni. Sanoin, että haluan olla rakentava ja että toivon puhelun johtavan rauhaan välillämme, mutta suhde oli minulle traumaattinen. Hän ei muistanut, mitä minä muistin, mutta hän pyysi sydämestään anteeksi monta kertaa. Hän kertoi arvomaailmansa muuttuneen suhteemme jälkeen.

Jore sanoi, että nykyisestä pitkäaikaisesta kumppanistaan huolimatta hän ei ole koskaan tavannut ketään toista kuin minä, joka olisi ollut hänelle kuin sielunkumppani. Olin tehnyt häneen suuren positiivisen vaikutuksen.

Olin kuulemastani täysin ällistynyt. Minä? Minä, jota hän kohteli niin pöyristyttävän huonosti? Minä, jota hän kehotti menemään plastiikkakirurgille, jotta näyttäisin paremmalta?

Mutta nyt me puhuimme sydämestämme ja rakentavasti, vuosia viisaampina, ja silti tosiasioita tai omaa vastuutamme väistelemättä.

Illalla Jore lähetti kuvan lenkiltään. Hän kirjoitti, miten kevyemmältä pitkä lenkki oli tuntunut nyt, kun saimme kaiken purettua ja puhuttua vuosien jälkeen. Minunkin oli helpompi olla. Mennyt suhteemme ei enää paina piirun vertaa. Kaikki on anteeksi annettu.

Elämä on siitä hyvää ja ihmeellistä, että JOS jokin on ihmissuhteessa jäänyt kesken, se nousee vielä joitakin kimuraisia raitteja pitkin käsittelyyn.

Molempia miehiä minun olisi hyvin helppo halata nykyään lämpimästi. Me emme tarvitse mitään toisiltamme, on vain välittämistä ja hyvää tahtoa. Tämä on mahdollista minkä tahansa ihmissuhteen päättymisen jälkeen vain, kun molemmat osapuolet ovat siihen valmiit, eikä siihen voi liittyä minkäänlaista teeskentelyä tai egosta tulevaa kätkettyä agendaa.

Kiitos, Elämä, siitä, että opetat minulle koko ajan mitä kaikkea hyvää voi tapahtua, kun seisoo omilla jaloillaan ja kohtaa toisen rehellisesti mutta hyväntahtoisesti, haluten luopua turhasta kärsimyksestä.